Arjen luksusta

Pitkästä aikaa tekstiä tätäkin kautta. Into kirjoittamisesta on ollut kadoksissa, olen ollut aktiivisempi enemmän snapin ja instagramin puolella. Nyt sain inspiraation kirjoitella taas kuulumisia. Julkaisun piti tulla jo paljon aikaisemmin, mutta itseäni ärsytti uusien kuvien puuttuminen. Tyydyin kohtalooni ja kaivoin arkistosta vanhoja talvikuvia lukuun ottamatta paria tylsää selfvietä hevosen kanssa.

Hevosen omistaminen ei ole aina sitä ihanaa hevosenomistajan arkea vaikka kuinka tahtoisikin. Arjen luksusta hevosenomistajana on omistaa terve ja ongelmaton hevonen. Meillä arjen luksuksen katkaisi kuukauden mittainen alamäki, jonka aikana huokailin varmaan enemmän kuin ikinä. Mitä uskomattomimpia ongelmia peräjälkeen. Mistä edes aloittaisin.

Loppusyksystä, tippumiseni jälkeen Ässä (Sylvi) alkoi olla hieman ärtynyt vyötä kiristäessä ja harjatessa. Tarkkaakin tarkemmat hoksottimeni alkoivat raksuttamaan kun Marianne tuli ratsastamaan tammaa. Ratsastaessa huomattiin oireita, jotka eivät vastanneet sitä normaalia Sylviä. Hyvin nopeasti huomattiin, että vasenta jalkaa käyttäessä, varsinkin laukannostossa tamma saattoi potkaista taaksepäin ja pukitti herkästi jos käytit jalkaa perus jalan kiinni pitämistä enemmän. Hevonen liikkui myös oudosti, hieman selkä köyryssä. Vieras ihminen ei todennäköisesti olisi huomannut liikkumisessa yhtään mitään, niin pienestä erosta oli kyse. Tarkemmin vatsaa räpellettyämme ilme kertoi hevosessa kaiken. Loppusyksy, Sylvi, joka syö kaiken mitä irti saa. Jep, epäilen hiekkaa, psylliumin hakuun. Ostin agrista psyllium eclipse törpön ja laitoin kuurin päälle.  Laitoin sekaan hurjat 2dl mashiä (kuivana mitattuna) ja loput psyllium siementä. Seosta oli niin paljon, että sitä olisi voinut kodittomillekin jakaa. Ihme kyllä, tamma suostui syömään koko jätti annoksen kertaheitoilla. (Tästä videoklippi instan puolella)

 

Kaverin hevoselle oli tulossa rokotus. Ajattelin, että tungen Ässän samaan syssyyn rokotukseen, koska seisotaanhan ratsastamisesta jo muutenkin vatsan ärtyneisyyden vuoksi. Heppa rokotettu, merkki lyöty passiin, jes homma hanskassa. Seuraavana päivänä laitoin hevosen tapani mukaan pesukarsinaan ja hain kaapista harjat sun muut. Vilkaisen hevosta uudelleen ja tamma seisoo kuin betoniporsas käytävällä. Epäilyttävän rauhallinen. Hevonen oli irti pesarissa ja sain hakea tavaroita ympäri tallia eikä tamma ota askeltakaan. Silmät liikkuu menoni mukana mutta pää ei liiku senttiäkään. Mitä tällä kertaa ?! Aikani huokailtua ja kyseltyä mikä nyt mättää huomasin, että kah. Rouvalla on kaulassa kämmenenkokoinen paukama rokotuksesta. Paukama oli niin kuoleman vakava, ettei siihen saanut koskea ilman, että silmät tippuu päästä mulkoilusta. Eikun heinäverkkoa täyttämään, koska hevonen ei voinut syödä maasta. Paukama vaati ainakin viikon toipumisaikaa. Rokotuksen aiheuttamasta reaktiosta päästiin ja vatsaoireetkin alkoivat hävitä. Luojan kiitos, selvittiin ilman hiekkakuvia. Jalkaakin kärsi jo käyttää ilman, että potkuja sateli ja nyrpeää naamaa näytettiin.

Hevonen oli suht normaali ratsastaa mutta väistöissä ja taivutuksissa oli ihme mutkittelua havaittavissa. Hevonen haki paikkaa miten mennä ja rentous oli kaukana. Tasapainoiset laukannostot oli edelleen kadoksissa ja nostot olivat suorastaan perseestä. Aikani tutkiskeltua ja satulaa tuumailtua, huomasin että hevoseni on levinnyt omasta kenttäsatulastaan ulos. Selkärangantila jäi ahtaaksi ja satula veti ratsastajan taakse. Levittää tätä satulaa ei kannattanut, koska se olisi tullut säkään kiinni. Luuri kouraan ja soittamaan satulaystävilleni. Sain satuloita sovitukseen nopealla aikataululla.

Hevoseni on hieman hankala selkäinen, joten satuloissa oli kaikissa sama vika. Runkomalleja hevoselle löytyy passeleita, mutta hevonen on niin ylälinjainen, massiivinen etuosasta, iso säkäinen, pitkä säkäinen, pyöreä selkäinen jolla ei ole lapakuoppia niin jokainen satula vetää painopisteen lievästi taakse. Hevonen reagoi tietysti ratsastajan takapainoisuutta ja soppa on valmis. Ratsastaja istuu hieman takakaarella ja antaa helposti kuvan, että satula olisi liian kapea. Hevosella on niin massiivinen etuosa, että passeleita runkoja ei voi levittää etuosan tiputtamiseksi, koska satulat tulisivat säkään kiinni. Kokeilin parikymmentä satulaa, joista paras jäi testiajolle. Pääsin aika vähällä toistaiseksi, yhdelle edelliselle tammalleni kokeilin reilu 60kpl satuloita.
 

Parhaaksi todettua mallia joutui fiksaamaan mattesin romaanilla takaa, mutta tämän halusin testata ratsasin kunnolla. Romaani fikseistä en hirveästi perusta ellei ole pakko. Satulan pitäisi istua niin hyvin, ettei väliin tarvitse ylimääräisiä vällyjä. Varsinkin jos hevonen on aktiivikäytössä. Olimme tottunut menemään yksisiipisellä kenttäsatulalla ja arvata saattaa mikä kriisi mattesin karvasta iski. Aivan jäätävä ero ! Mariannekin valitteli, että satulan ja hevosen välissä on 20 senttiä liikaa tavaraa, eikä lähelle pääse ei sitten mitenkään. Tiedän ! Kyseinen estesatula vaati kaksi palaa taakse, jotta painopistettä saatiin korjattua tasapainoiseksi. 

 

Kerettiin testata satulaa tasan kerran kunnes hevonen tuli paksun kintereen kanssa tarhasta. Potkuhaava, takana, suoraan kintereeseen. Kinner oli kuin tennispallon syönyt. Ontuihan se. Huokailin vähän lisää ja pidettiin taas breikkiä. Kestihän ilo jo kokonaisen päivän. Ontuminen lieveni yllättävän nopeasti. Pientä hitautta oli havaittavissa alkumetreillä mutta hevonen liikkui mielellään itse. Ehkä vähän liikaakin. Hammastarkki oli onneksi tulossa, joten ajattelin että tsekkaan kintun varmuuden vuoksi samalla syssyllä. Kintun takia elbattiin siis vähän lisää ja satulat odotti testiajuaan. Huokailu jatkui..

 

Päästiin viimein testaamaan meille testiin jäänyttä estesatulaa. Romaanin kanssa hevonen liikkui rennosti eikä laukannosto rykäisyistä ollut tietoakaan. Päätin jättää satulan vuokralle, jotta päästään kokeilemaan sitä pidemmällä tähtäimellä. Toivottavasti alamäet olisi tältä talvelta käsitelty. Satulan testaus jatkuu ja pidän sormet ristissä, että se soveltuisi meidän käyttöön. Seuraavaksi pitääkin harkita hevosen kuskaamista etelään satulastudioille. Alla videopätkää satulan testiajosta ja hevosen laihduttamisesta kaikkien ongelmien jälkeen.

Nyt koskee polveen sekä sieluun

Viikko sitten torstaina se tapahtui, tipuin nimittäin pitkästä aikaa hevosen selästä. En muistanut miten ihana tunne se onkaan. Viimeksi tipuin noin neljä vuotta sitten Kekkosen kyydistä ja siinä jos missä kerkesi miettimällä miettiä mille puolelle olisi kaikkein pehmeintä laskeutua. Kuitenkin jostain syystä onnistun tippumaan aina oikealle puolelle ja tietysti polveni saavat aina isoimman tällin.
 

 
Laskeutumisharjoitukset Sylvin kanssa oli sen verta nopeaa ja akrobaattista toimintaa, ettei siinä kauaa nokka tuhissut.  Kauppalistaa  ei siis keretty miettimään kun oltiin jo maistelemassa hiekkaa. Erehdyin muistuttamaan tammaa liian räväkästi laukassa pohkeella ja sehän ei rouvalle sopinut. Rodeomallin pukkisarja oli taattu, kolmosella ei ollut enää harjaa mihin tarttua, en kyllä kerennyt karjaista kuuluisaa perkelettäkään. Sitten mentiin. Polvi jälleen rikki, samoin reisi, pääkin taisi ottaa osumaa kypärän rahinasta päätellen. Taisin vielä karjaista hevoselle, että et nyt saatana jätä minua tänne kentälle kun porttikin oli kutsuvasti auki. Tamma tuli ihmeissään katsomaan silmät suurena, sanoma oli luettavissa. Mitä sinä siellä oikein teet? Voivottelin aikani kuin raihnainen vanhus, kokeilin tuleeko kinttuni edelleen mukana ja loppuverkkasin hevosen kolottavalla jalalla hiekan narskuessa hampaissa. En tiedä kumpaanko koski enemmän, polveen vai sieluun. Ehkä sieluun..
 

Talliin päästyäni tunsin, että jalka alkaa ottamaan mukavaa turvotusta ja kävely alkaa hankaloitua. Polvissanihan on jo valmiiksi vammaa joten matka jatkui lääkärin, röntgenin ja apteekin kautta kotia. Onneksi saamani saigoni oli tällä kertaa lyhyt ja vammautunut polvenikin pääsi pälkähästä ainakin toistaiseksi. Onnea oli matkassa ! Nimittäin jalkani meinasi jäädä jalustimeen kiinni ja sain tuurilla potkaistua sen irti ennen tippumista. Mietin mielessäni, jos olisin jäänyt kiinni niin todennäköisesti olisin littana kuin pannukakku.

 

Olen käyttänyt tähän asti jin stirrup jalustimia niin koulu- kuin estesatulassakin. Iän myötä itsesuojeluvaisto on kasvanut ja nyt varsinkin totesin, etten halua jäädä jalustimesta kiinni mistään hinnasta. Päätin suunnata  ystäväni hevostarvikeliikkeeseen kysymään turvajalustimista. Paikalle päästyäni, huomasin hipelöiväni freejumpin jalustimia missä on avoin ulko-osa. Olin kuullut aikaisemmin paljon kehuja kyseisistä jalustimista mutta en ollut koskaan niitä kokeillut saatikka ajatellut hankkivani niitä.
 

Freejump Soft up pro premium

Aukeava ulko-osa toi tietynlaista turvaa ajatuksiini. Loppujen lopuksi löysin itseni kassalta Freejumpit kourassa. Päädyin Freejumpin soft up pro Premium- mallin jalustimiin, jotka oli hieman painavammat ja vahvistetut verrattuna soft up pro- perus malliin. Jalustimien painoero oli selkeä premiumin ja soft up pron välillä. Valitsin siis Freejump soft up pro premiun- jalustimet hopeana.  Villitsin myös hyvän ystäväni freejumpeista ja hänkin innostui hankkimaan itselleen Freejump lite jalustimet mustana ja lisäksi pakettiin tuli sininen pinssi ulkoreunalle tuomaan väriä.

..SOFT'UP Pro on Freejumpin uuden sukupolven jalustinmalli, jossa yhdistyvät mukavuus ja turvallisuus. Uudentyyppinen jalkalaatta on entistäkin pitävämpi. Joustava ulkopuoli helpottaa jalan irrottamista jalustimesta mahdollisen satulasta suistumisen yhteydessä. SOFT'UP tukee jalkaa erittäin hyvin ja ohjaa pohjetta oikeaan asentoon..

Freejump soft up lite

Ensikokemukseni Freejump jalustimista oli mullistava. Totta se on, kyseisissä jalustimissa jalan saa selkeästi parempaan asentoon ja lähemmäs hevosen kylkeä mitä esimerkiksi tavan jalustimessa. Ero oli huomattava! Jalka ei myöskään irronnut helposti jalustimista. Avoin ulkosyrjä tuo myös turvallisuutta harrastamiseen ja tämän kokemuksen perusteella sanoisin tuotteen olevan kallis mutta varmasti hintansa väärti. Suosittelen.

Millaisia jalustimia te käytätte? Nämäkin ihanuudet löydät siis Iisalmesta, Ravi- ja ratsutarvike Aisakellosta !

 

Anna mun kaikki kestää..

 

 

Kesä tuli vihdoin ja hevoset ovat olleet jo reilun viikon laitumella melkeinpä yötä päivää. Laitumelle lasku oli överi asiallinen eikä siitä saanut katsojat nauttia. Sylvistä kuoriutuu aina kesäisin oikea mehtäläinen. Oli keli mikä hyvänsä niin ulos on päästävä ja ihme kyllä, siellä myös viihdytään erinomaisesti.  Sisälle laahustetaan ja ulos juostaan. Ainut miinus hommassa on se, että kesäisin tamma laahustaa myös treeneihin ja treeneistä pois juostaan täysiä kohti kotia. Sylvi on itseasiassa aina viihtynyt ulkona, oli -20 astetta pakkasta tai kylmä puhuri niin se ei tätä tammaa ole haitannut ikinä. Itseasiassa liian pitkään sisällä oleminen saa hevosen herneet pyörimään. Nykyisessä tallissa on mielestäni aika ihanne tarhausajat (keskimääräisesti talviaikaan 8-16 ja muutoin niin pitkään mitä valoa ja hyvää keliä riittää) ja ruokintakin tapahtuu heinällä neljä kertaa päivässä.

Mutta.. Tänä vuonna, kevät ja alkukesä on vaatinut minulta huumoria enemmän kuin koskaan. Olen varmaan puhunut aikaisemminkin siitä, että hevoseni on herkkä prinsessa. Tänä vuonna Sylvin pitääkö olla huolissaan-kausi oli suorastaan elokuvasta. Hermot meinasi mennä moneen kertaan ja Mariannekin nauroi katketakseen kun kerroin aina päivän uutiset.

 

Kruunu menee vinoon ja maailma kaatuu hyvinkin nopeasti ja silloin jos koskaan tarvitaan lehmän hermoja. Hommahan alkoi siitä kun hammasspesialisti tuli koti-käynnille tallillemme. Vihjasin jo hyvissä ajoin ennakkoon, että kyseessä on tapaus nimeltään hiljaa hyvä tulee. Menin hevosen karsinaan ottamaan tammaa kiinni, jotta voin siirtää sen pesukarsinaan. Eläinlääkäri lompsi perässä karsinaan ja halusi kuunnella sydänäänet. Siitähän hevonen riemastui, koska karsinaan lompsii muina miehinä täysin vieras ihminen. Näytti siltä, että hevonen koitti singota katosta läpi. Tässä vaiheessa eläinlääkärikin totesi, että ai näin herkkä. Kyllä, just niin.

 

 

 Toinen ydinkatastrofi vaatikin jo useamman porkkanapussin ja jäätäviä hermoja. Prinsessa  ruttu sai sähköisen loimen tuloksena kunnon napsahtavan sähköiskun kaulaan käsistäni. Eikä siinä vielä kaikki, sama tarina toistui kolmena peräkkäisenä päivänä. Minun ei tarvinnut kuin mennä karsinaan niin hevonen oli takaseinällä silmät suurena. Aivan varma murhayritys. Kastelin siis viikon ajan päivittäin käteni ja pidin hevoselle karsinassa luentoa. Nämä ovat suojat, tämä on sininen harja, tämä satula on ollut jo kaksi vuotta, takkini on tänään vihreä, nämä ovat ohjat ja ne tulevat kaulalle ja porkkanoitahan kului.. Anna mun kaikki kestää.

 

 

Viimeisimpänä muttei todellakaan vähäisimpänä. Prinsessa Sylvin jalassa oli klinikkareissun tuloksena sievää pinkkiä liimapinteliä. Niin helppoa mutta niin vaarallista, aivan varma murhayritys. Se ääni, juuri se ääni mikä lähtee kun laitat tai poistat liimapinteliä asiasta x. Sen kummemmin ajattelematta aloin ottamaan käärettä pois. (..niin kuin normaalisti hevosen jalasta pinteliä pois otetaan). Ensimmäisen vedon aikana tamma nosti päätään, mikä se oli ? Jatkoin työnsarkaani ja rupattelin niitä näitä, kunnes ääni jatkuu. Mikä se oli ?!? Ja sitten mennään, niin siis hevonen menee ja pinkki pintelihän seuraa perässä. Seison keskellä karsinaa ja katson kun tamma hiippailee kuin tulisilla hiilillä ympyrää pitkin mökkiään. Tässä vaiheessa kaverinikin kysyi, että mitä ihmettä me tehdään. No otetaan pinteliä, mitäs muutakaan. Oletteko ikinä nähneet, että hevosen jalasta otetaan pinteliä ja samalla huudatetaan täysillä madonnaa ? Minäpä olen. Raksi listaan, totuta liimapintelin ääneen.

 

 

Viimeisimpänä pitääkö olla huolissaan-Sylvi pääsi vauhtiin, koska hankin rouvalle uuden kesäleningin. Kyseessä oli horsewaren valkoinen kesätakki, jossa on vihreät kantit. Väri oli varmaan väärä, koska hevonen hivutti itsensä seinälle rätin nähdessään. Hyh mikä se on, mikä se on ja et varmana tuo sitä tänne! Tämäkin varma murhayritys vaati pari rundia mökissä koska se ruma värihän oli ja pysyi. Arvatkaa miltä näytti hevonen joka kuikuilee hölmönä kylkiään, jalkojaan ja arvioi väri kavalkadin vaarallisuutta. Teki mieli huutaa, että se on dorka loimi ! Pitääkö olla huolissaan ? Olen tullut siihen tulokseen, että kyllä pitää. Varmuuden vuoksi.

Mitä meille kuuluu ?



Oliko tässä huhtikuu jo ?

 

Mitä meille kuuluu? Kiirettä. Projektien ja töiden parissa kuluu enemmän aikaa mitä kotona, harkitsin jo patjan sijoittamista autoon. Ratsastaja jäi myös äitiyslomalle ja hätä meinasi tulla puseroon hevosen kannalta. Jos hevosen on hankkinut, sitä pitää käydä hoitamassa, liikuttamassa edes katsomassa vähintään se viisi kertaa viikossa. En siedä ajatusmaailmaa, jossa omistaja ilmaantuu tallille kerran viikossa jos silloinkaan. Sylvin kohdalla varamiespalvelun etsiminen kuulosti korviini samalle kuin etsisit neulaa heinäladosta. Varamiespalvelun pitäisi pystyä tarvittaessa myös liikuttamaan hevonen itsenäisesti.

 

Hyvä etten itkenyt onnesta kun luottohoitaja Sina tuli juttuun meidän kummallisen tamman kanssa. Olen huoletta voinut jättää hevosen hänen hoiviinsa kun itse en ole paikkakunnalla.  Mikä onkaan parempaa kuin ihminen, kenen hoiviin voi hevosen huoletta jättää ilman, että itse olet paikalla. Ja varsinkin löytää ihminen joka jaksaa ymmärtää tuon hevosen toilailuja eikä säikähdä ihan pienistä.


Hackamoren testailua, koska omistaja unohti hoitaa rouvan hampaat.

Huhti-toukokuussa kesä teki tuloaan hitaammin kuin koskaan ja päivittäin sai arvuutella mitä hevosen kanssa pystyy tekemään. 

Sylvin kanssa ollaan humputeltu. Kilpailut ja valmennukset ovat jääneet hetkellisesti telakalle Mariannen ollessa lomalla. Hevosen turha liikaherkkyys alkaa ratsastaen kadota. Tammalla oli tapana esimerkiksi pukittaa jos tilanne ei miellyttänyt tai jalustin sattui kolahtamaan.  Tällähetkellä ollaan siinä tilanteessa, että hevosen selkään voi kuvitella laittavansa muitakin ihmisiä ilman, että hevonen vie täysiä ympäri kenttää tai saa muuten paskahalvauksen vieraasta ihmisestä. Itse olen innostunut maastoilemaan, aluksi mentiin tutun ja turvallisen kaverin kanssa ja nyt ollaan menty jo ihan yksinkin. Arvatkaa hurrasinko kun löysin itseni edelleen satulasta.

Loppukevennykseksi hieman maastoilua äänitehosteilla.
 

Toukokuu, toimintaa täynnä.

Kuopio 2-tason estekilpailut

En muista milloin olisin valokuvannut näin aktiivisesti kuukauden ajan. Toukokuu oli kirjaimellisesti toimintaa täynnä. Sylvin ratsastaja on varikolla perheenlisäyksen vuoksi, joten oma tamma on saanut napottaa suurimmaksi osaksi kotona. Olen panostanut kuvaamiseen enemmän kuukaudessa kuin viime vuonna yhteensä.

 

Kuopio 1-tason koulukilpailut

Toukokuun valokuvaukset alkoivat Kuopion sorsasalossa järjestettävillä 1- ja 2 tason estekilpailuilla. Sää oli mainio mutta omia feng shui asetuksia ei löytynyt. Etsintä jatkui vielä 1-tason koulukinkereissä, joissa kävin pikaiseen aamulla. Kuopion stakes raveissa suljin lauloi ja ajattelin jo siirtyväni valokuvaamaan ainoastaan raveja koska kuvat onnistuivat mielestäni hyvin.

 

Viimeisimpänä olin Kiuruvedellä kuvaamassa estekarkeloita. Lauantai meni vielä jokseenkin hyvin mutta selkä alkoi reistaamaan siihen malliin, että jouduin luovuttamaan 110-ratojen jälkeen. Sunnuntaina kävin paikanpäällä sen aikaa mitä selkä ja sää antoi periksi. Jouduin jälleen toteamaan, että en saa asetuksia mieleiseksi pilvisessä säässä, olen edelleen auringon kannalla. Kuvista näkee selkeästi asetusten vaihdokset, kuvien lämpötilat heittelee kylmästä lämpimään. Mielen laittoi iloiseksi kuvakyselyt, joita tuli jo paikan päällä useammalta taholta.

 

Kuopio stakes

En selaile hevostalli.nettiä sen enempää mitä kuvista ilmoittamiseen saa aikaa kulumaan. Kaverini linkkasi juttuja, joissa puitiin hevosvalokuvaajia niin hyvässä kuin pahassakin. En yleensä ota näihin sen kummemmin kantaa. Joku oli ihmetellyt miksi huonoja kuvia julkaistaan. En osaa sanoa mikä on juuri se huono valokuva, koska jokaisella kuvaajalla on eri tyylejä ja kauneus on yleensä katsojan silmissä. Toisen mielestä hyvä kuva voi olla täysin sieltä ja syvältä.

 

Kiuruvesi 3-taso estekilpailut

Omat valokuvani käyvät läpi aika radikaalin toimenpinteen, jonka tuloksena alkuperäisestä viidestäsadasta valokuvasta saattaa olla jäljellä enää sata kappaletta julkaisuun.  Itselläni on ollut 'hups' galleria/sattuu ja tapahtuu- osio auki vuodesta 2007. Hups-osiossa on juurikin näitä lajin tilannekuvia. Ratsastus on  lajina täynnä tilanteita, tilanteita sattuu aikaa ja paikkaa katsomatta. Ratsastus ei ole ainut osa-alue missä sattuu ja tapahtuu. En koe laittavani kuvia esille ratsukon epäonnistumisen lyttäämisen takia vaan tilanteen. Muistan taannoin kun yhtä tilannekuvaa on käytetty kenttäkisoissa todisteena ylittikö ratsukko esteen oikealta puolelta vai ei.

 

Itselläni on ajatusmaailma se että, tottahan kuvan  poistan jos esimerkiksi ratsastajan tai omistajan mielestä kuva on huono ja sitä ei haluta esille.  Minulle saa ja ennen kaikkea pitää ilmoittaa jos  ratsukosta x ei saa ottaa kuvia tai niitä ei haluta.  Olen valokuvannut Itä-suomen alueella kohta kymmenenvuotta ja sinä aikana ei ole tullut yhtään ainutta viestiä, jossa pyydettäisiin poistamaan kuva x, ei edes hups-galleriasta.  Hups-galleria, jatkoon vai ei jatkoon? Lopuksi kevennyksenä poiminta hups-galleriasta vuodelta 2011.

 

Hyvää vappua !

Prinsessa Sylville ei kruunu kelvannut.

 

Hyvää vappua ! Ajateltiin tallikaverin kanssa ottaa vappukuvat hevosista. Sää oli huono, joten ulkokuvat eivät tulleet kyseeseen. Päätin kokeilla pitkästä aikaa studiokuvia. Ensimmäisenä vappukoristelun sai Kvinta, joka tyytyi kohtaloonsa ja sieti hienosti vappukoristeiden tuoman hämmennyksen.

 



 

Kuvat otettiin tallin isossa heinäladossa. Pilvinen sää hankaloitti valon käyttöä ja en osannut odottaa kuvilta mitään erikoisempaa. Edellisen kerran otin vastaavanlaisia kuvia vuonna 2012.

 

Sylvin koristelu. Totesin hyvin äkkiä, että antaapa olla, päästään kaikki helpommalla. En jaksanut lähteä juurta jaksaen kertomaan tammalle mistä serpentiini on tehty tai miksi letityskuminauha pitää kiristyessään kummallista ääntä. Serpentiini meni vielä tallissa, mutta oman elämänsä prinsessa sai kriisin aikaiseksi etuharjan letityskuminauhasta. Se ääni, kun kiristät nauhaa. Hevoseni on turhan herkkä draama kuningatar.

 

Kuvat onnistuivat yllättävän hyvin! Itseäni miellytti enemmän mustavalkoiset versiot. Kuvat toimii mielestäni paremmin mustavalkoisena, koska niihin saa selkeää syvyyttä. Olisi tehnyt mieli laittaa mustavalkoiset kuvat vielä tummemmaksi, mutta maltoin mieleni. Värillinen vai mustavalkoinen ? Kumpi on teidän suosikki ?

Lounasravit Kuopio, check.

Olen monesti aloittanut tekstin kirjoittamisen mutta en ole saanut kirjoitettua kahta lausetta enempää. Koin varmaan jonkinlaisen herätyksen, koska huomasin näprääväni blogin some ikoneita kuosiinsa ja väkersin onnettomilla muokkaus taidoillani uutta banneria.

 

Ak gallerian tämän vuoden kansio ammotti tyhjyyttään. Etsiessäni lähialueen valokuvattavia tapahtumia, eteen tuli suurimmaksi osaksi hallikilpailuja, kappas kummaa näin talviaikana.  Tutkiessani kalentereita netin syövereistä olin suorastaan varteenotettava Sherlock Holmes, vain hattu ja suurennuslasi puuttui. Kuopion lounasraveihin yritin lähteä yhteensä kolme kertaa aikaisemmin, mutta aina jokin minua ja kameraani vahvempi puuttui peliin. Milloin auto sanoi sopimustaan irti tai taivaalta satoi rakeita.

Eilen, perjantaina kuun ja tähtien asento oli kuin olikin oikea. Kävin aamulla tallilla hoitamassa Sylvin huonolle tolalle jääneen hammashuollon. Omistajahan oli niin huoleton ja unohti, että edellisestä kerrasta on jo vuosi kulunut. Paska oli kirjaimellisesti jo housussa. Pöllyytin hiuksista turpeet ja suunnistin kamera ladattuna, turkishaalari mukaan otettuna ja pipo tiukasti silmille vedettynä kohti Sorsasalon ravirataa.

Aaae että, olipa mukava olla pitkästä aikaa valokuvaamassa. Sää oli hyvä ja kuvatkin onnistuivat vaikka taukoa on ollut. Kävin samalla reissulla pikavisiitin matkuksessa, jonka jälkeen suunnistin takaisin kohti Iisalmea. Kotona kuvat pääsivät heti koneelle ja sain ne julkaisuun heti. Kuviin pääset tästä.