21.6.2015

Prinsessa Sylvi



 Olen venyttänyt ja vanuttanut -sovita vaatteet Sylville- operaatiota jo jonkin aikaa.  Ihme kyllä, tähänasti sovitetut varusteet ovat sopineet tammalle aika mainiosti, jospa varastoa ei tarvitsisi uusiakaan niin rankalla kädellä.

Olin jo aikaisemmin myymässä Kekkosen jäljiltä olevaa koulusatulaa, mutta onneksi en kerennyt myydä sitä sen enempää koska se vaikutti sopivan myös tamman katastrofi selkään. Tälläkin on siis pitkä kapea säkä lapakuoppineen. Donau on vähän kiikun kaakun meneekö vai eikö mene. Epäilen että sopii paremmin kun hevonen saa ensinnäkin massaa lisää, joten saa jäädä varastoon odottamaan.

Ajatuksena Sylvin kanssa on, että edetään hitaasti ja toivottavasti myös ilman takapakkeja. Tamma saa olla kesän kaverin kanssa laitumella ja liikutukset ovat monipuolisia.


Sylvi on kiltti ja asiallinen mutta tällähetkellä, ainakin vielä, erittäin herkkä. Herkkyys näkyy enimmäkseen käsittelyssä. Muutoin tamma on oikeastaan melko rohkea. Kokeiltiin kaverin kanssa meneekö tamma vesiesteeseen. Ensimmäinen kerta mentiin ihan maastakäsin taluttamalla, ei ongelmaa, tyytyväinen hevonen. Seuraavalla kerralla ratsastuksen lopuksi kokeiltiin selästä, tarkoitus oli mennä käyntiä tai maksimissaan ravissa. Tamma innostui hommasta niin, että nosti itse laukan ja laukkaili mielissään vesiestettä edes takaisin minne vaan pyydettiin. Ei voinut kuin kehua ! Instagramin puolelta löytyy  myös videopätkä.


 Viimeisin prinsessa kohtaus oli viime viikolla. Meillä on Mariannen kanssa tallissa niin yyber hienohelma Rinsessa ettei tosikaan. Sylvin turpa oli siis hieman ottanut punoitusta auringosta. Noh, arvon Rinsessa Kärvähtänyt Nekku, ei aluksi ymmärtänyt yhtään miksi alamaiset yrittää tunkea kasvonaamiota rinsessan punoittavaan hipiään. Lopulta rinsessa tajusi, ettei maailma tosiaankaan kaadu eikä petolinnut hyökkää vaikka rasvaa nenään tuleekin.

Tosin alamaisten lepyttely sokeri ei rinsessalle kelvannut, oisko liikaa kaloreita ollut. 

8.6.2015

Iisalmen estekansalliset



Viimeviikonloppuna oli kotitallin perinteiset estekansalliset. Harvinaista kyllä, olin kuvaamassa ainoastaan lauantaina vain puoli päivää. Kotitallin kansalliset on aina se kesän mukavin "kuvauskeikka" jossa näkee paljon tuttuja ja samalla tulee vaihdettua kuulumisia.
 
 
Kuvia tuli melko vähän, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Julkaisen kuvat sivustossa tämän viikon puitteissa.
 
 
Sylvin kanssa ollaan tutustuttu pikkuhiljaa. Hevonen tarvitsee voimaa  melkoisesti, joten ollaan menty aika hitaalla mutta monipuolisella tahdilla. Hevonen on saanut ratsastuksen välissä vapaapäiviä, maneesiin on tutustuttu liinassa sekä irti ja laitumellekin on päästy. 
 
 
Tamma onkin melkoinen jutustelija, jonka kanssa pitäisi rupatella mielellään kokoajan. Epäilevän luonteen takana on oikea pelle positiivi. Ehkä sosiaalisin hevonen mitä minulla on ikinä ollut. Tamma siis hörisee tai hirnuu ihmiselle kuin ihmiselle niin karsinassa kuin tarhassakin.  Tänään olin tekemässä kotiin lähtöä niin tamma seisoo korvat tötteröllä mökissään ja juttelee mukavia sen minkä kerkeää. Kaverini ovatkin ihastuneet hevosen luonteeseen. Karsinaan mennessä hevonen katsastaa ensin tilanteen ja seuraavaksi on valmis kiipeämään vaikka syliin.