Anna mun kaikki kestää..

 

 

Kesä tuli vihdoin ja hevoset ovat olleet jo reilun viikon laitumella melkeinpä yötä päivää. Laitumelle lasku oli överi asiallinen eikä siitä saanut katsojat nauttia. Sylvistä kuoriutuu aina kesäisin oikea mehtäläinen. Oli keli mikä hyvänsä niin ulos on päästävä ja ihme kyllä, siellä myös viihdytään erinomaisesti.  Sisälle laahustetaan ja ulos juostaan. Ainut miinus hommassa on se, että kesäisin tamma laahustaa myös treeneihin ja treeneistä pois juostaan täysiä kohti kotia. Sylvi on itseasiassa aina viihtynyt ulkona, oli -20 astetta pakkasta tai kylmä puhuri niin se ei tätä tammaa ole haitannut ikinä. Itseasiassa liian pitkään sisällä oleminen saa hevosen herneet pyörimään. Nykyisessä tallissa on mielestäni aika ihanne tarhausajat (keskimääräisesti talviaikaan 8-16 ja muutoin niin pitkään mitä valoa ja hyvää keliä riittää) ja ruokintakin tapahtuu heinällä neljä kertaa päivässä.

Mutta.. Tänä vuonna, kevät ja alkukesä on vaatinut minulta huumoria enemmän kuin koskaan. Olen varmaan puhunut aikaisemminkin siitä, että hevoseni on herkkä prinsessa. Tänä vuonna Sylvin pitääkö olla huolissaan-kausi oli suorastaan elokuvasta. Hermot meinasi mennä moneen kertaan ja Mariannekin nauroi katketakseen kun kerroin aina päivän uutiset.

 

Kruunu menee vinoon ja maailma kaatuu hyvinkin nopeasti ja silloin jos koskaan tarvitaan lehmän hermoja. Hommahan alkoi siitä kun hammasspesialisti tuli koti-käynnille tallillemme. Vihjasin jo hyvissä ajoin ennakkoon, että kyseessä on tapaus nimeltään hiljaa hyvä tulee. Menin hevosen karsinaan ottamaan tammaa kiinni, jotta voin siirtää sen pesukarsinaan. Eläinlääkäri lompsi perässä karsinaan ja halusi kuunnella sydänäänet. Siitähän hevonen riemastui, koska karsinaan lompsii muina miehinä täysin vieras ihminen. Näytti siltä, että hevonen koitti singota katosta läpi. Tässä vaiheessa eläinlääkärikin totesi, että ai näin herkkä. Kyllä, just niin.

 

 

 Toinen ydinkatastrofi vaatikin jo useamman porkkanapussin ja jäätäviä hermoja. Prinsessa  ruttu sai sähköisen loimen tuloksena kunnon napsahtavan sähköiskun kaulaan käsistäni. Eikä siinä vielä kaikki, sama tarina toistui kolmena peräkkäisenä päivänä. Minun ei tarvinnut kuin mennä karsinaan niin hevonen oli takaseinällä silmät suurena. Aivan varma murhayritys. Kastelin siis viikon ajan päivittäin käteni ja pidin hevoselle karsinassa luentoa. Nämä ovat suojat, tämä on sininen harja, tämä satula on ollut jo kaksi vuotta, takkini on tänään vihreä, nämä ovat ohjat ja ne tulevat kaulalle ja porkkanoitahan kului.. Anna mun kaikki kestää.

 

 

Viimeisimpänä muttei todellakaan vähäisimpänä. Prinsessa Sylvin jalassa oli klinikkareissun tuloksena sievää pinkkiä liimapinteliä. Niin helppoa mutta niin vaarallista, aivan varma murhayritys. Se ääni, juuri se ääni mikä lähtee kun laitat tai poistat liimapinteliä asiasta x. Sen kummemmin ajattelematta aloin ottamaan käärettä pois. (..niin kuin normaalisti hevosen jalasta pinteliä pois otetaan). Ensimmäisen vedon aikana tamma nosti päätään, mikä se oli ? Jatkoin työnsarkaani ja rupattelin niitä näitä, kunnes ääni jatkuu. Mikä se oli ?!? Ja sitten mennään, niin siis hevonen menee ja pinkki pintelihän seuraa perässä. Seison keskellä karsinaa ja katson kun tamma hiippailee kuin tulisilla hiilillä ympyrää pitkin mökkiään. Tässä vaiheessa kaverinikin kysyi, että mitä ihmettä me tehdään. No otetaan pinteliä, mitäs muutakaan. Oletteko ikinä nähneet, että hevosen jalasta otetaan pinteliä ja samalla huudatetaan täysillä madonnaa ? Minäpä olen. Raksi listaan, totuta liimapintelin ääneen.

 

 

Viimeisimpänä pitääkö olla huolissaan-Sylvi pääsi vauhtiin, koska hankin rouvalle uuden kesäleningin. Kyseessä oli horsewaren valkoinen kesätakki, jossa on vihreät kantit. Väri oli varmaan väärä, koska hevonen hivutti itsensä seinälle rätin nähdessään. Hyh mikä se on, mikä se on ja et varmana tuo sitä tänne! Tämäkin varma murhayritys vaati pari rundia mökissä koska se ruma värihän oli ja pysyi. Arvatkaa miltä näytti hevonen joka kuikuilee hölmönä kylkiään, jalkojaan ja arvioi väri kavalkadin vaarallisuutta. Teki mieli huutaa, että se on dorka loimi ! Pitääkö olla huolissaan ? Olen tullut siihen tulokseen, että kyllä pitää. Varmuuden vuoksi.