Nyt koskee polveen sekä sieluun

Viikko sitten torstaina se tapahtui, tipuin nimittäin pitkästä aikaa hevosen selästä. En muistanut miten ihana tunne se onkaan. Viimeksi tipuin noin neljä vuotta sitten Kekkosen kyydistä ja siinä jos missä kerkesi miettimällä miettiä mille puolelle olisi kaikkein pehmeintä laskeutua. Kuitenkin jostain syystä onnistun tippumaan aina oikealle puolelle ja tietysti polveni saavat aina isoimman tällin.
 

 
Laskeutumisharjoitukset Sylvin kanssa oli sen verta nopeaa ja akrobaattista toimintaa, ettei siinä kauaa nokka tuhissut.  Kauppalistaa  ei siis keretty miettimään kun oltiin jo maistelemassa hiekkaa. Erehdyin muistuttamaan tammaa liian räväkästi laukassa pohkeella ja sehän ei rouvalle sopinut. Rodeomallin pukkisarja oli taattu, kolmosella ei ollut enää harjaa mihin tarttua, en kyllä kerennyt karjaista kuuluisaa perkelettäkään. Sitten mentiin. Polvi jälleen rikki, samoin reisi, pääkin taisi ottaa osumaa kypärän rahinasta päätellen. Taisin vielä karjaista hevoselle, että et nyt saatana jätä minua tänne kentälle kun porttikin oli kutsuvasti auki. Tamma tuli ihmeissään katsomaan silmät suurena, sanoma oli luettavissa. Mitä sinä siellä oikein teet? Voivottelin aikani kuin raihnainen vanhus, kokeilin tuleeko kinttuni edelleen mukana ja loppuverkkasin hevosen kolottavalla jalalla hiekan narskuessa hampaissa. En tiedä kumpaanko koski enemmän, polveen vai sieluun. Ehkä sieluun..
 

Talliin päästyäni tunsin, että jalka alkaa ottamaan mukavaa turvotusta ja kävely alkaa hankaloitua. Polvissanihan on jo valmiiksi vammaa joten matka jatkui lääkärin, röntgenin ja apteekin kautta kotia. Onneksi saamani saigoni oli tällä kertaa lyhyt ja vammautunut polvenikin pääsi pälkähästä ainakin toistaiseksi. Onnea oli matkassa ! Nimittäin jalkani meinasi jäädä jalustimeen kiinni ja sain tuurilla potkaistua sen irti ennen tippumista. Mietin mielessäni, jos olisin jäänyt kiinni niin todennäköisesti olisin littana kuin pannukakku.

 

Olen käyttänyt tähän asti jin stirrup jalustimia niin koulu- kuin estesatulassakin. Iän myötä itsesuojeluvaisto on kasvanut ja nyt varsinkin totesin, etten halua jäädä jalustimesta kiinni mistään hinnasta. Päätin suunnata  ystäväni hevostarvikeliikkeeseen kysymään turvajalustimista. Paikalle päästyäni, huomasin hipelöiväni freejumpin jalustimia missä on avoin ulko-osa. Olin kuullut aikaisemmin paljon kehuja kyseisistä jalustimista mutta en ollut koskaan niitä kokeillut saatikka ajatellut hankkivani niitä.
 

Freejump Soft up pro premium

Aukeava ulko-osa toi tietynlaista turvaa ajatuksiini. Loppujen lopuksi löysin itseni kassalta Freejumpit kourassa. Päädyin Freejumpin soft up pro Premium- mallin jalustimiin, jotka oli hieman painavammat ja vahvistetut verrattuna soft up pro- perus malliin. Jalustimien painoero oli selkeä premiumin ja soft up pron välillä. Valitsin siis Freejump soft up pro premiun- jalustimet hopeana.  Villitsin myös hyvän ystäväni freejumpeista ja hänkin innostui hankkimaan itselleen Freejump lite jalustimet mustana ja lisäksi pakettiin tuli sininen pinssi ulkoreunalle tuomaan väriä.

..SOFT'UP Pro on Freejumpin uuden sukupolven jalustinmalli, jossa yhdistyvät mukavuus ja turvallisuus. Uudentyyppinen jalkalaatta on entistäkin pitävämpi. Joustava ulkopuoli helpottaa jalan irrottamista jalustimesta mahdollisen satulasta suistumisen yhteydessä. SOFT'UP tukee jalkaa erittäin hyvin ja ohjaa pohjetta oikeaan asentoon..

Freejump soft up lite

Ensikokemukseni Freejump jalustimista oli mullistava. Totta se on, kyseisissä jalustimissa jalan saa selkeästi parempaan asentoon ja lähemmäs hevosen kylkeä mitä esimerkiksi tavan jalustimessa. Ero oli huomattava! Jalka ei myöskään irronnut helposti jalustimista. Avoin ulkosyrjä tuo myös turvallisuutta harrastamiseen ja tämän kokemuksen perusteella sanoisin tuotteen olevan kallis mutta varmasti hintansa väärti. Suosittelen.

Millaisia jalustimia te käytätte? Nämäkin ihanuudet löydät siis Iisalmesta, Ravi- ja ratsutarvike Aisakellosta !