29.7.2015

Kesäkuvia



Valokuvaus on jäänyt kisojen suhteen väistämättä hunningolle. Aikaa ei ole yksinkertaisesti riittänyt. Ihan tekemättömäksi ei kuitenkaan olla päästy koska olen saanut kameran linssin eteen uusia maisemia uusine malleineen.
 
 
Yksi kohokohdista on 1kk ikäinen tamma varsa. (Duendecillo P - Nordic Brave) Varsoja tulee jostain syystä kuvattua harvemmin. Tämän vaavin touhuja seurasinkin ihan pidemmän tovin kauempaa odotellen sitä "täydellistä" otosta. Odottaminen palkittiin ja sainkin napattua yhden kesän parhaimmista otoksista. Näitä kuvia on nähtävillä lisää gallerian puolella.


Sylvi pääsi edustamaan ja päätin ottaa hevosesta kunnolliset rakennekuvat. Pyrin kuvailemaan hevosiani säännöllisin väliajoin, koska samalla voi vertailla miten hevonen on muuttunut sekä tuleeko muutoksia hyvään tai huonoon suuntaan.


Tamma onkin "savolaistunut" suhteellisen hyvin. Nekkuun saa koskea jo ihan urakalla ilman takaseinälle hyppäämistä sekä maneesikin alkaa olla jo ihan tavallinen juttu. Laitto paikallakin heppa osaa jo seistä ilman, että koko hevonen yrittää poistua paikalta jos ihminen poistuu viisi metriä kauemmaksi. Pari päivää sitten hain hevosta laitumelta. Huusin Sylyviiiii jolloin pää nousi samantien puskasta ja hevonen tuli hirnuen laukalla portille vastaan. Loppuviikosta eletäänkin jännitysmomenttia, siitä lisää myöhemmin..

16.7.2015

Harrastamista sekä Syltyn päiväkirjaa


Rinsessa Ruttu. Sylviä on treenattu tasapuolisesti vähän joka lajissa. Vapaata laidunlomaakin on päästy viettämään toveri hevosen kanssa, jonka kanssa tamma onkin erittäin hyvää pataa. Hevosen treenari on kokenut "kenttäihminen" joten hän kävi näyttämässä tammalle myös maastoesteiden maailmaa, hevonen  suoriutuikin yllättävän moitteettomasti, ainakin tähän mennessä. Maastoesteet taitaakin olla se tämän hevosen juttu. Vedet, tukit, haudat ja ylös - alas hypyt menivät kuin vanhalta konkarilta ja hevonen on ollut enemmän kuin mielissään hommasta. Erikois sekä maastoesteet ovat ylittyneet harvinaisen hyvin ilman ongelmia vaikkei hevonen ole todennäköisesti maastoesteitä ikinä elämässään nähnytkään. (Näin ainakin epäilen suuresti.) Hevosen tietynlainen epäileväisyys / arkuus mikä näkyy käsittelyssä häviää myös totaalisesti ratsastaessa. Mikä lienee tarkka historia ulkomailta, sitä tuskin saan ikinä tietää.

Kävimme myös vieraalla maalla testailemassa miten tamma suhtautuu täysin vieraaseen paikkaan kilpailuja ajatellen. Itse -ongelman- lastaamiseen meni minuutti per suunta ja uudessa paikassakin napotettiin ilman hämmästelyä suurempaa ongelmaa.
 
 

Uuden hevosen myötä olen saanut kyselyjä vähän suunnalta kuin toiseltakin. Hevosen omistajia on moneksi, on tavoitteellista kilpailijaa sekä tavan harrastajaa. Taustalla oleva hevosenomistaja herättää usein kysymysmerkkejä tavalla tai toisella. Itsekin olen saanut kuulla näitä jonkinverran, herättäneet lähinnä hilpeyttä. Suurimmaksi osaksi olen itse melkolailla taustalla, kameran takana, groomina, kentän laidalla jne. Useimmiten hevosteni selässä kilpailuissa sekä valmennuksissa on näkynyt ainoastaan muita kasvoja.  Tämä on herättänyt satunnaisesti kysymyksiä ja ajatuksia mitä itse teen hevosillani.

Olenko vain omistajan nimi paperissa, kuka on hevoseni tuonut, löytänyt ja kokeillut ?
 

Olen itse harrastaja eikä kilpaileminen tai valmentautuminen kiinnosta. Hevoseni ovat kuitenkin päässeet aina kilpailemaan esimerkiksi kavereiden kanssa jos he ovat halunneet tai hevosta tarvinneet. Annan hevoseni myös mielelläni heidän käyttöönsä. Pääasiallisesti ratsastan, liikutan, hoidan, koeratsastan sekä ostan ja omistan hevoseni itse. Tosin tällähetkellä tilanne on hieman toinen ihanan ystäväni ansiosta.  Paikka missä minua ei hevosen selässä näy on kilpailut sekä valmennukset, tämä riittää aivan hyvin.