28.4.2013

Huhtikuun läpinöitä..

 
Julkaisun kuvamateriaali on hieman epämääräisen sekalaista, mutta mikä pääasia kuvat ovat tältäpäivältä eli uusia.  Identtiset kuvat -kilpailu saatiin päätökseen. Osallistujia tuli valtava määrä. Iso kiitos kaikille ja toivottavasti viihdytte blogin parissa jatkossakin !   Kilpailu sai enimmäkseen positiivista palautetta sekä kyselyjä tuleeko kilpailuja mahdollisesti lisää. Kyllä tulee. Voin kertoa, että uusi kilpailu on tulossa jossain vaiheessa. Pieniä ideoita löytyy jo pääkopasta, mutta uutta kilpailua ei kuitenkaan odotettavissa ihan lähiaikoina, koska saimme vasta edellisen kilpailun päätökseen. Uusi kilpailu saa siis muhia jonkinaikaa mietintämyssyssä.
 
 
Kävin tänään Mintun seurana talleilemassa, josta myös julkaisun  kuvamateriaali on peräisin. Seurasin siis Ventan ja Mintun reenejä mitä ihanimmassa huhtikuun säässä. Ensin paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta ja seuraavaksi tulikin kaatamalla rakeita. Ajoituksemme oli onneksi juuri oikea ja olimme pahimman lumi-vesi-räntä-raekuuron aikana jo tallissa purkamassa Venta-tammaa. (kuva alempana) Räpsin paikanpäällä jonninjoutavia kuvia, joilla myös kuvitin julkaisunkin.
Sain myös varmistettua Kuopion äitienpäivä kisojen juttuja. Jos sää sen sallii, niin olisin tulossa kuvailemaan lauantaina esteosuutta. Sunnuntain koululuokat jää valitettavasti väliin, koska uljas sotanorsuni Kekkonen pääsee esiintymään jälleen kouluvalmennus piireissä sunnuntaina. Infot Kuopion kuvailuista tulee blogiin lähemmin, kunhan näkee hieman säätiedoitusta jne.

Minttu ja Venta

Ja Kekkonen.. Olen maastoillut Kekkosen kera tai ainakin yrittänyt. Suomennettuna, olemme napottaneet tallinpihan rajamailla vertailemassa maapohjan koostumuksia ja miettimässä uskaltaako hiekkapohjalta jatkaa matkaa eteenpäin vesirapakon ylitse tai uskaltaako epämääräisen risun yli kävellä, jos se vaikka sattuu rasahtamaan kavion alla. Tällöin löytyy yleensä se kadonnut peruutusvaihde, joka tulee samalla hevosen bravuuriksi ja peruutamme vaikka takaisin omaan karsinaan jos on pakko. Kekkonen on mietiskelevää sorttia ja varsinkin pähkäilyn tulosta ei kannata odottaa ihan ensimmäisillä minuuteilla, jos ruuna jumittaa neliteliin. Olen huomannut ajan olevan paras vaihtoehto saada ruuna eteenpäin. Teen asiat ruunalle mahdollisimman tylsäksi, joskus napotetaan miettimässä 20 sekuntia joskus 20 minuuttia, matka ei siis jatku kuin eteenpäin vaikka napotettaisiin paikallaan joulukuussakin.
  
Minttu
Lauantai-iltana sain ajatuksen mennä Kekkosella ilman satulaa. Ensin viritin juoksutusvyön selkään turvaksi, että saan jostain kiinni jos ruuna sanoo adios. Ensimmäinen ongelma tuli vastaan kun pääsin maneesiin ja katsoin uljasta ratsuani, miten ihmeessä pääsen koko hevosen selkään. Ei jalustimia, penkit ovat liian matalia, (..ja en todellakaan ole mikään trapetsitaiteilija) kaiteen viereen ei humma suostunut edes tulemaan, koska alkoi jo ihmettelemään koko touhua siinä pyöriessäni. Humma sai lisää ihmeteltävää, kun hain satulahuoneesta isot A-malliset tikapuut ja länttäsin ne ruunan viereen. Ruuna katsoi minua jo siihen malliin, että jos hevonen osaisi puhua olisi sanonut varmaankin "anna mun kaikki kestää". Hevonen katsoi tässävaiheessa parhaaksi seisoa paikallaan, kun mallailin tikapuita ruunan viereen. Ihme kyllä, ruuna seisoi kun tatti ja mikä parasta, pääsin selkään ilman suurempia ongelmia. Humma oli tosin vähän liiankin innoissaan ja olisi todennäköisesti mennyt sata lasissa ympäri hallia, jos olisin vain päästänyt menemään. Mukavaa oli ja tästäkin löytyy instagramista  photo of the day nimimerkillä ANSKYK.

 
Kuopion kisoja odotellen..
© Ansku / ak.galleria.fi

22.4.2013

Identtiset kuvat?! - kuva-arvauskilpailun tulokset

 
Mintun ja Anskun yhteistyössä järjestämä kuva-arvauskilpailu toi osallistumisia lähemmäs 100 kpl, joista kaikki 10 eroavaisuutta löysi tasan 80 lukijaa. Tulokset arvottiin perinteisellä lappu kulhosta -periaatteella, onnettarena toimi Minttu. Voittajalle on lähetetty sähköpostia, tarkkailkaa siis sähköpostejanne!
 
10 eroavaisuutta kuvista on ympyröity
 Lukijat olivat tarkkaavaisempia, kuin kuvankäsittelyn tehnyt Minttu, ja huomasivat yhden vahingossa sattuneen eroavaisuuden kuvista. Otimme myös heidän osallistumiset huomioon, sillä virhe sattui meidän päässämme, ei lukijoiden. :)
 


 
Palkintona on Horzen harjakassi, joka on kätevä hevosihmisille niin kilpailuihin, kuin kotitallillekin. Saimme kilpailusta paljon positiivista palautetta, joka kannustaa meitä järjestämään jatkossa taas uusia kilpailuita teille kuvien parissa.

 
Onnea voittajalle Emmalle ja kiitos kaikille osallistuneille!

15.4.2013

Voi Purnukka minkä teit !

Kekkonen
Huh, katolta tippuvat lumet ovat aiheuttaneet harmaita hiuksia Kekkosen (Kukka, Sukka, Purnukka, Kekkonen, Kukkanen tjs) kanssa. Ruuna on aikaisemmin jumahtanut järkyttyessään paikoilleen kun patsas. Nyt on näköjään uusi villitys keksitty eli humma humelo on oppinut uudet zumba kuviot pelästyessään ja oppinut lähtemään litomaan hienolla sivuttaisella slaidilla. Ei siinä mitään, mutta.. Tuli ihan Heikki ajat mieleen puristaessani ohjista rystyset valkoisena, että kontrolli myös pysyy. Kun humman zumba aika koittaa, (esimerkiksi silloin kun katolta tippuvat lumet) tunne on sanoin kuvaamattoman rento, kun 180cm sotanorsuni kuvittelee olevansa pegasos ja päättää hypätä kesken antoisan ravipätkän sivuun. Ensin tunnet olevasi siellä jossain 2,5metrin korkeudessa, samalla suuntasi muuttuu äkisti toiseen ja lopuksi mäjähdetään täydestä vauhdista siihen antoisaan neliteliin. Norsu nuorikkoni on ainakin herännyt henkiin mikä on tietyllä tapaa myös hyvä juttu !
 

Pääsin ratsastamaan pitkästä aikaa myös uusia tuttavuuksia. Kaikki meni vallan loistavasti ja olin innosta soikeana, koska kerrankin pääsin ajelemaan kunnolla harjoitusravissa ilman, että suolet ovat solmussa kahden askeleen jälkeen. Jäi mahtava fiilis, kun pääsi käymään pitkästä aikaa erilaisen hevosen kyydissä, jolla kaikki asiat ovat todella hyvin hallinnassa. Aivan mahtava hevonen ! Sain myös tuta vauhdin huuman kyseisen tammulin kera. Hallissa oli hiukan häiriötekijöitä, lantalaa tyhjennettiin hallin vieressä rysäysten säestämänä, remonttimiehet kolistelivat katsomossa ja yläkerrassa sekä viimeinen niitti oli, kun iso läjä lunta mäjähti samaanaikaan alas hallin katolta. Laukkasin oikeaan kierrokseen muina miehinä ja juuri kerkesin ajatella, että nyt homma alkaa sujua minun osalta (hevonenhan osaa, minä en) ja lopettelen. Tämä lumien tippuminen oli tammukalle ilmeisesti vähän liikaa. Seuraavaksi huomasin, että oikeakierros laukassa oli vaihtunut äkkiseltään vasempaan suuntaan, välissä oli tehty mahtava puhdas laukanvaihto ja jalustimia ei ollut enää jalassa. Ihme kyllä, istuin edelleenkin koulupenkissä kuin tatti metsässä , enkä tippunut kyydistä ja sain järkytyksen laantumaan.  Ajattelin, että jatkan loppuraveilla mutta ratsureimani kävi jo sen verran kierroksilla ihmetellessään toimintaa, että katsoin parhaaksi juoksuttaa tammulin loppuun. Loppu hyvin kaikki hyvin ja mikä pääasia, mukavaa oli !
 
 
Asiasta viidenteen, päivitin itseni vuoteen 2013 ja minut löytää tästä eteenpäin myös instagramista nimellä Anskyk
Zumbaamisiin..

13.4.2013

Special julkaisu part II : huovat,huput, riimut

Jahas, ilmat meni kurjaksi ja kuvattavaa ei ole.  Asiaa varusteista on kyselty paljon, joten tässäpä tulisi varustespesiaalin toinen osa. Varustepostauksen ensimmäisen osan julkaisusta onkin jo aikaa kiitettävästi, joten sain vihdoin ja viimein valmiiksi toisen osan varustejulkaisuista. En osannut päättää, miten postaus olisi parasta tehdä, ettei kuvia tulisi miljoonaa peräkkäin, jolloin koko homma olisi yhtä pläräämistä. Päädyin siis katkomaan kuvat, (anteeksi siitä..) jolloin sain sijoitettua useampia huopia samaan kuvaan. Tässä osiosta löytyy käsillä olevia huopia, korvahuppuja ja riimuja naruineen.
 
 
HUOVAT:

 
Ensimmäisenä esittelyssä paremman päivän huovat ja huput. Ensimmäisenä Heikille hommattu Equilinen harmaa vuosikerta huopa ja huppu-setti kultaisilla kanteilla. Pidän Equilinen huovista, koska ne ovat laadukkaita ja pitävät aina muotonsa vaikka pesisit huopia kuinka. Toisena Scapa sport:n harmaa-sinertävä huopa ja huppu, jotka tilasin ulkomailta. Olisin halunnut Scapan tuotteita enemmänkin, mutta harmillisesti niitä oli hankala saada  suomen markkinoilta. Ainakaan itse en ole pahemmin löytänyt, valaiskaa toki jos jostain löytyy. Kolmantena ensimmäisessä kuvassa Cavalorin sininen huopa oransseilla kanteilla sekä alla samaan sarjaan kuuluva huppu. Cavalorin huopia meiltä löytyy itseasiassa kaksi kappaletta ja sarjaan on myös pintelit. Cavalorin setti onkin ollut ahkerassa käytössä niin kisoissa kuin valmennuksissakin.
 
Equiline linjaa jatkaen löytyy myös ruskea flätti huopa ja samaa sarjaa oleva huppu. Huppu on malliltaan pyöreä. Lisänä myös valkoinen Havens logolla varustettu vanhempi yleishuopa, joita myös on kaksi kappaletta, koulu -sekä estehuovat.

 
Hv Polon huopia olen myös suosinut ja näitä löytyy kaksi kappaletta, toinen on vanhempi vaaleansininen sekä uudempi ruskea, (tästä kuva alempana) joka on tilattu Hööksiltä. Vaaleansininen hv-polo huopa on pitänyt kuosinsa pitkään, toisin kuin ruskea kevyemmällä tikkauksilla oleva malli. Glen Gordonin huopia löytyy kaksi kappaletta, tummansininen vaaleilla kanteilla sekä ruskea pinkillä kantilla. Ruskean GG huovan sain kaverilta ja sinisen ostin vuonna nakki ja muussi.. jostain.  Mustasta Horzen huovasta voin kertoa plussana liukkaan hengittävän sisämateriaalin, joka on ollut käytässä todella hyvä. Pysyy nimittäin kopsukka kuivana. Keskellä oikealla Lamicell:n Finland huopa, jota olen käyttänyt aika vähän, joka johtunee varmaan siitä, että löysin huovan  -ai tälläinenkin on- elämyksenä hiljattain varaston uumenista.

 

Eskadronin huopia suosittelen myös lämpimästi, koska nekin pitävät muotonsa "ikuisesti". (Ainakin meillä) Esimerkkinä tästä meidän ikivanha pääsiäishuopa, eli tipunkeltainen Eskadronin yleishuopa, joka on rymynnyt mukana pitkään muuttumattomana. Mitä nyt kantti vähän repsottaa sieltä sun täältä.
Vuorossa läjä vanhempia huopia, toinen Horzelta toinen osa Hööksiltä ja loput siitä väliltä. Valkoisia (tai ei enää niin valkoisia) huopiakin löytyy, useammat taitaa olla Horzen mallistosta.
 
 
Tuoreimmat huopa ostokset.. Eskadronin Generation tummansininen yleishuopa, Generation mallisto mitä karsastin pitkään mutta niinpä vain yksi huopa sitäkin mallia löytyy. Huopa on tosin sitä lievempänä mallina, eli pelkät reunat ovat sitä kiiltopintaista tuotosta.
 
Ensimmäisenä Eskadronin perus Brilliant mallistosta oleva ruskea kouluhuopa sekä toisena Schockemöhlen harmaa kouluhuopa kivalla hopeisella kantilla. (kuva vääristää väriä)  Schockemöhle huopa on kivan paksu mutta valuu todella paljon satulan alla kiinni säkään, joten ei mikään paras muotoilultaan ainakaan meille.

 
Toisena lisää harmaata eli lamicellin harmaa huopa turkoosilla kantilla, joka on yksi suosikeista. Punainen huopa on hööksin valikoimasta ja on ollut oikein toimiva.
 

 
RIIMUT :
 
 
Riimuja löytyy jonkinverran, olen karsinut paljon ajanmittaa pois. Erot riimujen kestävyydessä on todella isot. Tässä kohtaa voin kertoa, että suosin riimuissa -osta kerralla kunnollinen niin kestää- mottoa. Ostin aikoinaan rymy suokilleni kaikista halvimpia riimuja ja huomasin ostavani uusia joka viikko, koska ne eivät vain kestäneet. Ostin kerran Eskadronit ja jäin sille tielle. Samat eskadronit, jotka tuolloin Manta putelle ostin, ovat vieläkin 6vuoden jälkeen ehjät ! Riimuista löytyy siis Eskadronin mallistoa x3 (mustat, siniset, harmaa-punaiset).  Eskadronit tilaan suoraan ulkomailta halvemmalla muiden tilausten yhteydessä. (esim calevo) Hansbon mustia nahkapäitsiä löytyy kahdet sekä yhdet B Vertigot. Yksi sininen lampaankarva pehmustettu riimukin löytyy, mutta käytössä kyseinen riimu on epäsiisteyden näytöslava. Hevosella kulkee päivän ateria menu mukana riimussa. Kerryttää aivan kaiken lian lampaankarvaan, joten en pidä kyseistä riimua itseasiassa missään, riimu on toki mukavan pehmeä. Tällähetkellä käytössä eskadronin harmaa riimu.

Naruja löytyy pari nahkaista mallia, perus naruja ketjulla ja ilman sekä kuljetukseen sopivia kiinnikkeitä.
 
© ak / ak.galleria.fi

Kiitos ja kumarrus jos jaksoitte plärätä loppuun asti. Kertokaa toki mielipiteitä millaisia julkaisuja vastaisuudessa kiinnostaisi lukea.

Vieläkö lisää varusteista ?

6.4.2013

Kadonnut kalenteri..


Heti ensimmäisenä, tervetuloa kaikki te monet uudet lukijat ! Toivottavasti viihdytte blogissa Identtiset kuvat ?!- kilpailun jälkeenkin.  Kilpailuun on tullut jo nyt enemmän osallistujia kuin edelliseen Kumman kuva -kilpailuun. Huikeaa, iso kiitos osallistumisesta !

Kesä tulossa, kesäiset kuvat. Huomasinpa, etten ole tehnyt edes valokuvauskalenteria vuodelle 2013. Hienoa kerrassaan. Pitäneekin ottaa itseäni niskasta kiinni ja koluta tapahtumat ylös kalenteriin.  Haluaisin kuvailemaan, mutta hallikilpailut eivät nappaa ollenkaan, joten otin tähtäimeksi Kuopion äitienpäiväkilpailut toukokuussa. Ajattelin, jos tulisin paikalle tänävuonna vain yhtenäpäivänä ja sekin tietysti riippuu -kuten aina- säästä.  Kuopion kisakuvista tulee tänne enemmän asiaa ja infoa kilpailujen päätyttyä. Kuviahan saa  tilattua edelleenkin kuvien julkaisun jälkeen sähköpostiosoitteesta ak.galleria.fi@gmail.com. Tilaukset otan vastaan kuvan alla olevilla koodeilla, joka on varmasti useammalla jo tuttujuttu. Huomioikaa uusi sähköpostiosoite.


Kuvaushommista en odota mitään muuta enemmän kuin oman tallin este -ja koulukansallisia touko- ja kesäkuussa. Omat kansalliset on aina olleet minun ja Mintun se yhteinen juttu, jossa joristaan koko vuoden edestä ja napotetaan persiit ruvella kiroten uudelleen ja uudelleen sitä retkituolin käytännöllisyyttä, jota emme siis edelleenkään ole saaneet hankittua. Viimevuonna näistä kekkereistä tuli kuvia ihan hirvittävä määrä, joka johtui siitä, että olin itsekin kerrankin huoleton ja täysin hevoseton koko viikonlopun. Innostuinkin koluamaan vuoden 2012 arkistoa ja päätin kuvittaa tämän julkaisun 2012 vuoden Koljonvirran estekansallisten otoksilla.
 
Jos jollain teistä lukijoista on tiedossa jotkut kivat ulkokisat lähistöllä niin vinkkiä voi heittää kommentilla. Kaikki vinkit tapahtumista, lampaiden keritsemisestä pitsin nyplyyseen kelpaa.


Meillä on ollut Kekkosen kera vähän ongelmia varusteiden kanssa. En ole meinannut löytää sopivia suitsia, eskadronin pitkät takajalan jännesuojat menevät etujalkoihin ja muuta mukavaa. Tein siis inventaariota varusteista ja olenkin saanut aika tehokkaasti turhat tavarani myytyä.  Tämän "kunniaksi" kyselin ale tuotteita ulkomailta. Sainkin niin hyvän edun Equipen suitsista, että ajattelin hommata kyseiset suitset testaukseen. Equipesta ei tällähetkellä aiempaa kokemusta löytynyt. Hinta-laatu suhteeltaan suitset ovat mielestäni hyvät, valikoimasta löytyy kalliimmista kiiltonahka suitsista hieman huokeampiinkin. Itse hommasin aika simppelit perussuitset, Equipen Gold mallistosta. Itse en ole Equipea vielä hirvittävästi suomen markkinoilla nähnyt, mutta varmasti jostain löytynee tai tulee löytymään. Suitset ovat oikein mukavaa pehmeää nahkaa, niskaosasta en tässä mallissa pitänyt. Mutta, mikä parasta suitset mahtuivat sotanorsuni päähän !
 
Löysin myös lyhyet takajalan suojat, jotka menivät ilman hampaiden kiristelyä kiinni Kekkosen kinttuun. Veredus pro light:t, edistystä jollain tapaa !
 
 
 © Ansku / ak.galleria.fi

3.4.2013

Identtiset kuvat ?! -kilpailu !



KILPAILU ON PÄÄTTYNYT ! TULOKSET JULKAISTAAN PIAKKOIN !


Kahden bloggaajan ja ystävysten Anskun ja Mintun yhteistyössä järjestämä Identtiset kuvat?! -kilpailu sai ideansa, kun halusimme pitää yhteinen kilpailu Napakymppi 2012 -kuva-arvauskilpailun ollessa niin suosittu.


Kilpailun ideana on etsiä kuvista kymmenen (10) eroavaisuutta. Tehtävä on haasteellinen, mutta mahdollinen kaikille meidän lukijoillemme! Se joka löytää eniten eroavaisuuksia voittaa palkinnon (arvoltaan n. 30 euroa)! Mikäli saman verran arvanneita löytyy useita lopullinen voittaja arvotaan pisteidenlaskun jälkeen. Kilpailun järjestäjät eivät saa auttaa kilpailijoita eikä tuloksia kerrota ennenkuin kilpailuaika on ohi.

Säännöt:
- Kilpailuaika 3.4.13 klo 21.00 - 17.4.13 klo 21.00. Kilpailuaikaa on tasan kaksi (2) viikkoa.
- Kilpailuun osallistuvan tulee olla molempien blogien julkinen lukija: Anskun blogi & Mintun blogi
- Toimiva sähköpostiosoite, jotta tavoitamme sinut mahdollisen voiton yhteydessä.
- Tulokset ja oikeat vastaukset julkaistaan mahdollisimman pian, viimeistään kahden (2) arkipäivän kuluttua kilpailu-ajan päättymisestä (maanantaina 22.4.2013).
- Jokainen voi osallistua niin monta kertaa kuin haluaa, kuitenkin vain paras tulos huomioidaan.
- Mikäli voittaja joudutaan arpomaan tapahtuu se ns. hatusta arpalippuja nostamalla.
- Mikäli voittaja ei vastaa sähköpostiin yhden (1) viikon kuluessa seuraavaksi paras sijaluvun saavuttanut / arvalla nostettu kilpailija voittaa palkinnon.

Palkinto (arvo n. 30€) selviää kuvista, joka on varsin samaa sarjaa kuin viime kilpailun palkinto. Palkinto postitetaan voittajalle kahden (2) arkipäivän sisällä, kun voittaja on vastannut voittamisesta kertovaan sähköpostiin ja ilmoittaa postiosoitteensa.
 
 HUOMIO KILPAILUKUVA LÖYTYY ALLAOLEVASTA LINKISTÄ !
 
Kilpailukuvan ja äänestyslomakkeen löydät tästä
Onnea kaikille kilpailijoille tasapuolisesti!

 

1.4.2013

Sneak Peek !

 
Tälläviikolla tulee lukijoille jotain erikoisempaa.. Pysykääs kuulolla !