23.11.2012

Talvea odotellen..

 
 
 
Talvea ja enemmän mielenkiintoisempaa kerrottavaa odotellen ajattelin laittaa enemmän valokuvapainoitteisen julkaisun. Teemana on talvikuvat, vaikka en itse ole mikään talvikuvien ylinystävä. Valokuvista sen verran että, ensimmäisessä kuvassa on Kiuruveden 2010 oripäiviltä napattu kuva, jossa tausta on pysynyt aika hyvin kurissa puhkipalamisen uhalla.( Niillä rajoilla tosin keikkuu )  Tavallinen kuva, mutta ei se mitään, kuva on siltikin yksi suosikeistani. Vaikka kuva ei ole valokuvana mikään järin erikoinen, jokin tekee siitä mukavaa katsottavaa, ainakin minusta.
 


 
 
Toisessa kuvassa (Venta &Lord Greystoke) on mielestäni ihan hyvin onnistunut otos sävyiltään, koska kuvattavat kohteet olivat haastavat ainakin minulle. Valkoinen maa, valkoinen hevonen ja vieressä täysin vastakohtana musta hevonen. Yleensä käy niin, että kimo hevonen vie voiton ja tumma hevonen jää kuvaan mustana värittömänä paakkuna. Taustan ruskea risukko ehkä pelasti kuvan värit. Itse pyrin toteuttamaan talvikuvat niin, että takana olisi jotain taustalla. Ei siis pelkkää lumimaisemaa vasten. On se sitten risukkoa, metsää tai aitaa niin sillä saa ehkä hiukan ehkäistyä puhkipalamista. ( verrattavissa että taustalla olisi esimerkiksi vitivalkoinen lumikinos. ) Kuviin saa siisteillä taustoilla myös elämää. Alempana lisäkuvia missä esimerkkinä erilaisia taustoja.

Mustavalkoisessa Mintun ja Slorinan kuvassa kohde on tarkoituksella sivussa, koska katsoja voi kiinnittää huomionsa ratsukon lisäksi taustalla oleviin maaseutumaisemiin.
 
 
 
 
 
 
Joululahjavinkkejä laittaisin jos niitä olisi. Joululahjoista en tänä vuonna ota stressiä, koska hommasin lahjat vain parille tyypille ja nekin jo hommattu, eli asia aikalailla hoidossa.
Asiasta kymmenenteen. Kävin tänään agrimarketissa ostamassa hummalle evästä, tarkoitus oli lähinnä ostaa vain racing greenlineä ja peacemaker:a. En voinut pitää näppejäni kurissa ja ostoskoriin kertyi tietenkin muutakin tavaraa ruokien lisäksi. Mukaan tarttui Schockemöhle sport:n  harmaan riimu sekä Effolin superstar shine. Riimujahan minulta löytyy, mutta showshine tuli tarpeeseen. Tähän asti olen aina käyttänyt Equistar showshineä, joka on parasta ainetta mitä löytyy koskaan ! Olen ollut siis vannoutunut equistarin suur kuluttaja. (myös kengittäjä sen huomaa ja siitä myös kiittää) Harmillisesti sitä ei löytynyt hyllyistä tälläkertaa, joten "tyydyin" testaamaan effolia.
 

© ak / ak.galleria.fi

11.11.2012

Camera out of the closet

Visun Pyry
Ants

Enemmän kuvia, vähemmän tekstiä.
Juuri kun kerkesin märistä  täällä huonoista ilmoista, taustoista ja  laittavani kameran kaappiin niin eteen tulikin vallan mainio kuvausilma. Olin perjantai aamulla tallilla kun aurinko pilkisti esiin, sattui niin hyvä tuuri että kamerakin oli mukana, joten ajattelin käydä kuvailemassa tallin tarhailevia hevosia. Mielestäni kuvat onnistuivat yllättävän hyvin sinertävineen taustoineen, eihän ne mitään talvikuvia taida olla, koska takana vihertää nurmikko. Kuvat on otettu Nikon D7000 + sigman 70-200mm/2.8 objektiivillä.
Ajattelin ensin että olisin lähtenyt kuvailemaan lauantaina Kiuruveden estekilpailuja, mutta vapaapäivän nukkumismahdollisuus voitti, joten jäin valitettavasti vetelemään hirsiä.
 
Edellisellä liikutuskerralla oma polle ponteva oli niin iloinen, että harjoitteli sarjapukkeja paikallaan mutta onni onnettomuudessa.. takaosa ei noussut 5cm enempää, joten lähinnä nauratti koko touhu. Polle ponteva on ollut niin pirteä, että päätin viskata tänään rupsakkeen maneesiin jaloittelemaan.  Odotin ihan hirveää laukkaravipukki ripaska show:ta ja varauduin hamstraamaan purkillisen sokeria taskuihin, jottei polle hajoita itsenään koikkelehtiessaan pitkillä jaloillaan, joka olisi todella minun odotettavaa tuuria. Näin jo sieluni silmin itseni keskellä hallia  päästäen 5minuuttia pitkää ikuisuus PRRRRRRRRRRRRRRRR-ääntä ja tarjoten sokeria. Polle suojitettuna ja minulla taskut pullollaan sokeria laskin humelon irti. Siinäpä se, ei tapahtunut mitään, jätin humman halliin ihailemaan itseään peilistä.
 


tammat
Aloitin myös jokavuotisen urakan nimeltä inventaario ja -kaapit kuntoon -siivouksen. Käyn siis kaikki roinat läpi siivouksen / puhdistuksen lomassa ja katson mitä tulen tarvitsemaan ja mitä taas en tarvitse. Aloitin homman nohevaa nohevampana, mutta hyydyin ennenkuin kerkesin kunnolla aloittaakkaan. Eli paljon siivottavaa on vielä jäljellä, saa nähdä saanko urakan tehtyä edes ensi kesän 13.päiväänkään mennessä. 

Napakymppi kilpailu tuli tosiaan tiensä päähän ja arvoimme Mintun kanssa voittajan, joka oli siis Vici. ( Onnea hänelle ! :) ) Lukijoita on tullut ihan valtavasti lisää ja toivon toki, että olette jatkossakin mukana vaikka kilpailu päättyikin.  Naureskelimme, että kilpailusta taitanee tulla jonkinlainen perinne loppuvuoden kunniaksi, joten jos ei onni napannut tälläkertaa niin jonkinlainen uusi kilpailu on tulevaisuudessakin todennäköisesti tulossa.
 
Laitoin pienen kyselyn blogin vasempaan yläreunaan, joten lukijat voitte -"käyttää ääntänne"-  mistä haluaisitte eniten lueskella ja toki yritän toteuttaa toiveitanne. Tällähetkellä näkyy varusteet olevan suuressa suosiossa, joka näkyy tässäkin kyselyssä.



Carlijs ja Loisteen Tähti
© ak / ak.galleria.fi
 

9.11.2012

Kuva-arvauskilpailun voittaja 2012 !

Nyt se on selvillä! Nimittäin kuva-arvauskilpailun voittaja vuosimallia 2012 !

Kilpailuun osallistui yli 80 henkilöä, joista viisi (5) tiesi täydet 10 kuvaa oikein. Katso löydätkö nimesi oikein vastanneiden listalta. Samalta videolta löytyy myöskin kilpailun voittaja, johon olemme ottaneet henkilökohtaisesti yhteyttä. 

Ja oikea rivi menee näin (kuvat löytyvät täältä):
1. Vasemmalla Mintun, oikealla Anskun
2. Vasemmalla Anskun, oikealla Mintun
3. Vasemmalla Anskun, oikealla Mintun
4. Vasemmalla Anskun, oikealla Mintun
5. Vasemmalla Mintun, oikealla Anskun
6. Vasemmalla Mintun, oikealla Anskun
7. Vasemmalla Anskun, oikealla Mintun
8. Vasemmalla Anskun, oikealla Mintun
9. Vasemmalla Anskun, oikealla Mintun
10. Vasemmalla Mintun, oikealla Anskun

Onnea vielä kerran!
Ja kiitos kaikille kilpailuun osallistujille ja uusille lukijoillemme, olette aivan mahtavia!! 
Jos ei onni osunut kohdallesi tänä vuonna - ei hätää, tämä kilpailu tulenee toistumaan tulevaisuudessa.




8.11.2012

Napakymppi kilpailu on päättynyt !




NAPAKYMPPI 2012 -KUVA-ARVAUSKILPAILU ON PÄÄTTYNYT!

Kiitos kaikille osallistujille, osallistumisia tuli yhteensä 67kpl (yhteensä 81 osallistumista tuli, mutta osa oli unohtanut ilmoittaa yhteystietonsa). 10 oikein rivejä tuli yhteensä 5kpl, arvonta suoritetaan pian! Pysy siis kuulolla, pian saat meiltä ehkä postia ;)

 Terveisin, Minttu (
http://aaveennet.blogspot.com/) & Ansku (http://hiekkalaatikonkukka.blogspot.com/)
 

7.11.2012

Jaarittelua ja pannacotta leipomuksia..

Kuvaushommat on jäissä, ei tee yhtään mieli edes kuvailla, koska ilmat on mitä on ja luntakaan ei ole. Kaikki kuvat ovat tähänaikaan yleensä vain harmaata mössöä, jokapaikassa on likaista, kuraista ja ankeaa. (kylmää, koleaa yäk yäk lista on loputon) Ajattelin odottaa talven tuloa, jolloin voin hyvillä mielin kaivella kameran kaapista ja kuvailla vaikka tarhassa möllöttäviä hevosia.

Pääsin kerrankin itse katsomaan miten humma kulkee, kun kaverini meni aluksi Kekkosella. Eipä pahemmin vauhtia puuttunut, minulle myös infottiin katsomosta ruunan painelleen maneesin pitkänsivun 11 askeleella. Jos ruuna humputti perusravillaan pitkän sivun noin vähällä, niin mitä se on keskiravilla = meidän pitkäsivu taitaa jatkua siis maneesin seinästä läpi. Maneesihan kaipasikin sitä uutta laajennus osaa. Kiipesin lopuksi itse kyytiin ja kävin käppäilemässä ruunan kanssa ulkona. Kyllähän tuo tuntui sen verran innokkaalta, että piti miettiä ruokintaakin heti selästä alas päästyäni. Liekkö ollut tämänpäivän viirauksia, saa nähdä.
Sain myös pitkästä aikaa tuntumaa  suomenhevosista, kun kävin kävelemässä tuttuni suomehevosruunalla. Ai, että ne suomenputet on mukavia ja leppoisia otuksia.
 
HUOM !!
Muistakaa myös, että Napakymppi 2012- blogi kilpailu päättyy huomenna !
 Osallistumisohjeet ja kuvat löydät tästä postauksesta. Kilpailuaika päättyy 8.11.2012 klo 21.00 eli torstai-iltana! Tulokset ja voittaja julkaistaan mahdollisimman pian kilpailuajan päättymisen jälkeen.
 
Btw, tämä ei todellakan kuulu blogin aihealueeseen mutta paremman puutteessa.. Olen innostunut jostain syystä kokkailemaan ja edellinen sulkaapannacotta luomus oli sen verran helppo ja nopea tehdä  (ehkä 5-10min), joten piti ihan tännekin ohje jakaa. Ohje löytyy täältä. Suosittelen !

4.11.2012

Liebster blog !

 
Toteutan vähän nihkeästä näitä haasteita mutta.. :)
Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster- palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
(Kiitos haasteesta Loistavien tassujen alla ! )
2. Valitse viisi blogia, (joilla alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavan sen eteenpäin heidän viidelle suosikki blogilleen.

3.11.2012

Parturointi part II + onneton jääkausi



Tekaisin talvisemman ulkoasun blogiin. Mitäs pidätte ? Olen vähän poropeukalo tämän kanssa, mutta siitä se lähtee.
 
Tänään meillä oli Paken valmennukset käynnissä tallilla. Päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja testailla maneesikuvauksen saloja. Mitään päätä huimaavaa tulosta ei valitettavasti tullut, enkä jaksanut kuitenkaan panostamalla panostaa asetuksiin, koska halusin seurata myös itse valmennusta. Pitää katsella, jos huomenna jaksaisi käyttää vähän enemmän aikaa kuvien ottamiseen. 
 
 
Valmennuskuvia ei siis ole odotettavissa ainakaan tällähetkellä julkaisuun sivuille.
 
 
Eipä ole kauan kun Kekkosen klippasin ja karva alkoi näyttämään jo nyt siltä, että koneen voisi ottaa jälleen esille ja toivoa sormet ristissä, että se myös kestää koko rumban. Kiroan jälleen tätä pikkukoneella nyhräämistä. Oli miten oli, aloitin prosessin tänään. En jaksanut alkaa tänään nyhräämään, joten ajelin vain kaulaosan ja jatkan homman huomenissa loppuun. Ajelu sujui ongelmitta, ainut epämiellyttävä kohta on  niska oikealta puolelta, toiselta puolen ajellessa ei "ongelmaa" ole. Kummallista.
 
Tallin pihamaa vastasi eilen ja toissapäivänä jääkiekkohallia, joten eilen otin työkseni ruuvailla kantahokit hummalle. Niiden kanssa ähräämisessä meni tovi jos toinenkin, mutta sain kuin sainkin hokit läntättyä paikalleen ilman julmettua selkä / polvi kipuja kummepaa. Ei taida minusta kengittäjäksi olla sen voivottelun perusteella. Sepäs sattuikin niin sopivasti, että tänään olikin reippaasti plussan puolella ja koko jääkausi hävisi tallin pihasta kuin tuhka tuuleen. Talvikeliä odotellen hokit valmiina..


© ak / ak.galleria.fi
Kuvissa Laskers sekä Hanne & Leegia.

1.11.2012

Ohjeita ja harjoituksia Vermoon..

 
Lukijoita on tullut ihan mielettömästi kilpailun myötä lisää ! Tervetuloa vain kaikille ja toivottavasti viihdytte kilpailun jälkeenkin mukana. :)


Ajattelin pitää kilpailutiedoitteen ylimpänä jonkinaikaa, ennenkuin kirjoitan  mitään uutta.
Kuten varmaan huomasitte, esille tuli kuitenkin ensimmäisenä isompi kilpailu Mintun kanssa (aaveen.net). Osallistumisaikaa kuvakilpailuun on 8.11 klo 21:00 asti. Muistakaahan osallistua..  Gallerian oma arvonta saa nyt odottaa julkaisua hetken taka-alalla. Harkitsin syvästi pienimuistoista varuste-esittelyä, mutta päädyin tulokseen, että kyseinen homma on aivan liian iso ja aikaa kuluttava tehtävä tällehetkelle. Kyseinen postaus pitäisi toteuttaa myös järkevästi, jotta julkaisusta ei tule jättimäinen kirjoitelma, koska varusteitahan minulta löytyy.  Ideoita otetaan siis vastaan lukijoiltakin toteuttamisesta sekä ajatuksia muistakin postaustoiveista loppuvuodelle.

Talvi tuli ja uusia talvimonoja odotellaan Kukkapurkille. Tulen todennäköisesti vihaamaan talvea tämän hevosen kanssa, koska aina on tunne ettemme vaan sovi maneesiin kyseisen ruunan kanssa. Maneesin pitkä sivu hujahtaa parilla raviharppauksella laukasta puhumattakaan (alhaalla harvinaista videomateriaalia)  ja huomaat aina ratsastavan kulmaa.  Tähänasti on päässyt menemään suhteellisen hyvin kentällä, joka onkin meillä tallilla harvinaisen isokokoinen. Olemme käyttäneet maastoja hyväksemme pidemmän aikaa, jotta ei tarvitsisi huhkia maneesissa. 

Olen ihan mega huono tekemään hoito-ohjeita, en osaa yksinkertaisesti päättää asioita. Loimet ovessa saattaa vaihtua aika tiuhaankin, koska en vain osaa päättää järkevää ratkaisua. Meinasin, että teen uuden hienon loimitusohjeet seinälle, mutta siihen tulikin pari napakkaa lausetta, jotka kertoo enemmän kuin mikään ohje -"järkeä käyttäen loimi ulos päälle" ja loppuun jotain sinnepäin ohjeita. Huomasinpa samalla, etten ollut muistanut merkitä koko ruokinta ohjeita, mutta onneksi meillä on fiksuja ihmisiä talli täynnä että taitaavat osata asian ilmankin.



Julkaisuun laitoin pari (uutta+vanhaa) kuvaa  ja lopuksi video specialin 4v Kekkosesta, joka epämääräisesti koikkelehtii maneesissa kuin Vermon startissa.





© ak / ak.galleria.fi