29.12.2012

Vuoden 2012 viimeiset kuvaukset !

 

Noniin, joulu tuli ja meni rauhallisissa merkeissä Ei niistä sen enempää, koska kerrottavana on eilisen suunniteltu special kuvausprosessi nimeltä -Minttu mekossa mustangin mukana-. Vuoden 2012 viimeinen loppusilaus kuvien kohdalla. Tätä ollaan suunniteltu jo jonkin aikaa ja nyt saimme projektin toteutettua. Pakkastilanne näytti juuri sen verran mitä pitikin, ( -6 astetta) joten päätimme että nyt tai ei koskaan. Paras valo kuvaukseen oli 11-12.00 pintaan, jolloin valo oli kaikista voimakkaimmillaan. Ainut mitä olisin ehkä vielä toivonut on lievä auringonpaiste.



Ensin siis puunattiin hevonen kuosiin ( Venta, tukka hyvin jne), joka olikin helppo homma verrattuna ratsastajan saamiseen samaan pisteeseen. Seuraavaksi sitten  ähertämään Mintulle lätsää ja mekkoa ratsastus kamppeiden päälle. Isoin homma oli saada koko Minttu ja Mintun mekko ehjänä hevosen selkään. Sittenpä sitä kirjaimellisesti tarvottiin isolla pellolla, jossa lunta oli enemmän kun laki sallii. Taisinpa kirotakin, että neiti Koponen saa luvan tulla kuvaamaan kaikki meidän perheen karvamööpelit tämän kunniaksi.


Odotin, että kuvista olisi tullut mustia, koska lumi on vitivalkoista, Minttu on vaalea, mekko musta-valkoinen ja hevonen täysin musta. Periaatteessa kuvat täynnä mustaa ja valkoista, joka myös näkyy kuvissa. Kuvat näyttää lähinnä musta-valkoisilta, vaikka eivat sitä ole. Tässä taas voi valistaa taustaa, koska metsä takana ehkä pelasti kuvat liialta tummumiselta ja kappas kummaa ne onnistuivat ihan ok hyvin. (..vaikka hytisin ja tutisin sormet jäässä pellolla hönkien samalla linssit kamerasta niin huuruun, etten nähnyt koko etsimestä kerrassa mitään.. huutelin vain juujuu onnistuu onnistuu, hyviä tulee juujuu..)


Olipas kyllä mukava päivä, harvemmin sitä saa kuvata ratsukkoa, jonka ratsastajan asusteena pakkasessa on hieno mekko. Saimme siis otettua onnistuneita kuvia. Pitkään ei kyllä pellolla lorvailtu tai siis Minttu ei lorvaillut. 15minuuttia ja malli ilmoitti iloisena "NYT MENEN !" Kerkesin jo ihmetellä, että minne se nyt menee kunnes huomasin, että talliin päinhän ne lähti vauhdilla hevonen sekä Minttu. Itsehän en sieltä pellosta pois päässyt niin rivakkaa tahtia kuin kuvattavat.
 
 
 
P.s Ostosvimma iski myös  ja päädyin siis shoppailemaan. Tälläkertaa ostin Hevosväylältä itselleni Hv Polon kassin sekä Kukkapurkille löytyi blingbling timanttiotsapanta samaisesta paikasta. Laukusta pidän todella paljon, se on tilava, joten koko elämä mahtuu hyvin mukaan. Otsapanta oli niin kivaa mallia, että pitihän sekin sitten saada, pantaa oli saatavilla valkeana, vaaleansinisenä, punaisena ja mustana, mutten oikein tykästynyt muihin väri-vaihtoehtoihin niin otin tavallisen vaalean. (vaikkakin sellainen minulta jo löytyykin)

 
Ak.Gallerian 2012 vuoden kuvat ovat nyt tältäosin yksissä kansissa !
 
©ak / ak.galleria.fi

24.12.2012

Hyvää Joulua !


On valkea lumi peittänyt maan, jo käymme joulua juhlimaan !
Iso kiitos Ak.galleriassa vierailijoille sekä blogia seuranneille lukijoille, toivottavasti viihdytte seurassa jatkossakin !

21.12.2012

Kysymyspostauksen vastaukset

 
Ensinnäkin kiitos ! Luulin, että kysymyksiä ei tule kuin pari, mutta  yllätys oli melkoinen, kysymyksiä tuli valtava määrä ! Kiitosta vain kaikille vaivaantuneille, tässä vastausyrityksiä. Toivottavasti jaksatte lukea.

Millä kameralla sie aloitit valokuvauksen?
-No ihan aluksi räpsin perus filmipokkarilla, jonka merkkiä en edes muista. Kunnolla valokuvaus lähti alkuun Canonin puolijärjästelmällä.
 
Koska ja miten aloitit valokuvauksen?
-Räpsin pienenä vanhempien filmikameran aina täyteen ( ja äiti oli hirveen iloinen) ja huomasin, että samaa on jatkunut tähänpäivään asti.

Tarvitseeko valokuvaukseen välttämättä järkkäriä, jos olisi kiinnostunut harrastamaan sitä?
-Ei tietenkään tarvitse, kuvia voi ottaa vaikka kertakäyttökameralla. Luovuus on katsojan silmissä.  Toki järjestelmällä voit vaikuttaa kuvaan enemmän.
 
Mitä valokuvauksessa pitää ottaa ensiksi huomioon?
-Itse katson ensimmäiseksi millainen on kuvattava kohde, tausta ja mistä päin valo tulee kohteeseen. Jos kohde on iso kuten hevonen, kannattaa mittailla ottaako esimerkiksi pysty- vai vaakakuvan.  Rajauksella saa ihmeitä aikaan.

Miten voisi harjoitella valokuvausta?
-Tekemällä ja kokeilemalla oppii. Netistäkin löytyy myös paljon vinkkejä.
 
Milloin aloitit valokuvaamisen hieman tavoitteellisemmalla tasolla?
-Kun ostin ensimmäisen järjästelmän, Canon EOS 400D.

Millä kameralla?
-Canon EOS 400D
 

Voitko tehdä lisää valokuvausvinkki postauksia ja varusteista juttua ?
-Valokuvaamisesta voin yrittää tehdä, mutta en tiedä osaanko antaa niin rakentavia vinkkejä, että niistä olisi oikeasti apua. Moni on kysellyt varustepostauksia ja niitä on ehkä tulossa jossain vaiheessa.

Paras ottamasi kuva (ei eläimestä)? Paras ottamasi kuva hevosesta? Parhaat ottamasi kuvat?
-Parasta ei minulla vielä olekaan, mutta mieluisia kylläkin. Itseäni miellyttävien kuvien nopeasti valittu kollaasi alempana. Näitäkin on tosin paljon enemmän.

Mieleenjäänein kuvauskeikka?
-Näitäkin on paljon, mutta eiköhän ylivoimaisesti parhaat muistot tule oman seuran este- ja koulukansallisista, jossa napotetaan Mintun kanssa 24/7 kentänlaidalla höpisten turhia ehkä välillä liian äänekkäästikin.

Miksi pysähtynyt kuva eikä liikkuva?
-Pidän siitä, että kuvan kohde tulee esille kuvassa selkeämmin kuin muut.

Tavoitteesi Kekkosen kanssa?
-Saada tuolle ruunalle jostain kouluratsastaja, joka myös haluisi esittää ruunaa kisoissa.

Minkä tasoinen ratsastaja olet?
-Tähän on vaikea vastata, koska aina on opittavaa. Puska ö, no kai minä jotain olen oppinut vuosien aikaan. Tähän en osaa oikein vastata, hankala.

Mitä haluaisit saavuttaa ratsastajana?
-Saisin joskus vielä mentyä edes 50cm esteradan vaikka seurakisoissa. Oppia lisää !

Oletko enemmän kilpa- vai puskaratsastaja?
-Puskaratsastaja ! Olen niin puskaratsastaja kuin olla ja voi. Itsehän en esimerkiksi kilpaile tai valmentaudu hevosillani ollenkaan, vaan minulla on ollut hyvä tuuri ja kaveripiiristä löytyy niin päteviä ratsastajia, joten he ovat suostuneet menemään kisoissa myös minun hummalla. (Suuri kiitos heille) Itse siis pysyn groomin saappaissa ja jännitän kentänlaidalla.

Missä ja minkä ikäisenä aloitit ratsastuksen?
- Aloitin ratsastuksen vuonna 1995 Koljonvirran ratsastuskeskuksella, kun vanhemmat päästivät minut alkeiskurssille.
 

Koulu vai esteet?
-Olen aina ollut kouluratsastaja, mutta ihan pienen estekipinän sain Heikki hevosen kanssa.
Esteille tarvitsen niin luottohumman kun olla ja voi, muuten en ylitä esteen estettä. Heikki oli loistava opettaja. Sanoisin silti, että kummatkin !

Milloin hankit Kekkosen? Miksi juuri Kekkonen?
-Lähdin kaverini mukaan Joensuuhun katsomaan hänelle hevosta ja siellä näin Kekkosen ensimmäisen kerran. Tuo iso ruuna jäi kaivelemaan mieltä niin, että ajelin parin päivän päästä takaisin Joensuuhun kokeilemaan ruunaa. Seuraavaksi ruuna napottikin kotitallissa täyttämässä Heikki hevosen karsinan. Kekkonen oli jotenkin niin symppis tyyppi, vähän reppananoloinen, joten pakkohan se oli sieltä pois hakea, vaikken puoliveristä etsinytkään.

Jos olisi rahaa, tilaa, aikaa, motivaatiota yms, millaisen hevosen haluaisit Kekkosen lisäksi?
-Joko nuoren suomenhevosen tai sitten päinvastoin vanhemman puoliverisen, joka olisi todellinen konkari.

Lempihevosrotu?
-Eiköhän ne puoliveriset ole se isoin osa mutta suomenhevosta ei voita mikään. Putteroiset on niin mahtavia karvakasoja.

Mikä sinusta tulee "isona"?
-Toivoisin, että voisin joskus pitää omaa yksityistallia.

Lempivuodenaika?
-Kevät ja kesä, niitä ei voita mikään ! Kunhan on lämmintä ja aurinko paistaa.

Miten olet päätynyt hevosten pariin?
-Olen aina jostain syystä pitänyt hevosista ja alku sai vahvistuksen kun pääsin ensimmäiselle alkeiskurssille. Siitä se lähti ja samassa vaunussa mennään edelleen..
 

Mitkä ovat tavoitteesi hevosalalla?
-Haave / tavoite olisi saada se oma pieni talli kotipihaan, johon mahtuisi oman lisäksi pari(..kymmentä) muutakin hevosta.

Minkä kokoinen hevosesi on?pakko kysyä kun näyttää niin isolta.
-Heh, isohko. Hyvä, että ovista mahtuu sisälle mutta onneksi osaa laskea päätänsä, eli noin 180cm. Massiivinenhan tuo ruuna ei ole.

Voisitko tehdä videopostusta tallipäivästäsi?
-Ehkä. Liian iso homma tällehetkelle.

Minkä merkkiset nuo hopeakuvioidut suitset on?
-Prestige High-line Meredith.

Voisitko tehdä varustepostauksia?
-Tätä on pyydetty paljon ja sellainen on tulossa jossain vaiheessa.

Mistä ostat kaikki hienot varusteesi Kekkoselle?
-Pääasiallisesti ostan kaikki kalliimmat investoinnit ulkomailta, koska siellä hintataso on alhaisempi.
 
Onko hevosellasi hoitajaa ?
-Itseasiassa on, Sari. Luottohenkilö, jonka olen tuntenut vuosia ja homma on aina pelannut. Sari käy liikuttelemassa ja hoitelemassa Kekkosta aina kun en itse pääse ja usein talleillaan yhdessäkin. Hänestä on suuri apu !
 

 Minne kisoihin olet menossa seuraavaksi kuvaamaan?
-Tätä en ole edes miettinyt. Ensimmäiseksi tuli mieleen Kiuruveden oripäivät, mutten tiedä  onko niitä 2013 Kiuruvedellä. Valaiskaa joku jos sattuu tietämään.

Onko Kekkonen luonteeltaan millainen?
-Hirvittävän kiltti ja kaikinpuolin helppohevonen. Vähän reppana, jos herraa joku pelottaa, niin silloin otetaan neliteli ja jähmetytään niille sijoilleen tärinän kera.
 
Minkä merkkisiä varusteita suosit hevosellasi? Mitä merkkiä on eniten? millaisia varusteita suosit?
-Merkkejä on paljon, mutta esimerkiksi päitsissä suosin Eskadronia ja huovissa löytyy Eskadron, Scapa,  Equiline jne.. Pidän laatuvarusteista, koska ne myös kestävät pitkään.
 
Mitä kaikkia varusteita sulla on Kekkoselle?
-Tästä listasta tulisi niin loputtoman pitkä, etten ala niitä luettelemaan. Kaverin sanoja lainaten "..tuolla tarvikevarastolla varustaisit 5-6 hevosta kevyesti" taitaa pitää paikkaansa.

Ratsastaako Kekkosella kukaan muu kuin sinä?
-Kyllä, luottohoitaja Sari jelppii usein ja hänestä on suuri apu ! En ole ikinä ollut -hevosellani ei saa mennä kukaan muu- tyyppiä, itseasiassa päinvastoin.

Lempi hevosesi kekkosen jälkeen tallin muista hevosista?
-Näitä on paljon, jos yksi pitää valita se on ehdottomasti Hansu poni.

15.12.2012

Kysymyspostaus

 
Ensinnäkin, "virallisia" rekisteröityneitä lukijoita on tähän mennessä mahtunut mukaan yli 60kpl !  ( +anonyymit :) )  Kiitos teille kaikille ja tervetuloa mukaan uusillekin lukijoille. 
 
Joulun lähestymisen kunniaksi ajattelin muistaa teitä monia lukijoita,  jotka olette eksyneet lukemaan Ak gallerian blogi osiota ja tehdä kysymyspostauksen. Kysymyksiä voi heittää hyvän maun rajoilla laidasta laitaan, minusta, hevosista, Kekkosesta, blogista, valokuvaamisesta  jne.. Eli teillä on nyt mahdollisuus lähettää kysymyksiä blogin kirjoittajalle. En laita kysymyksille lähettämisen loppumis päivää, koska en tiedä yhtään tuleeko kysymyksiä yksi vai kaksikymmentä, eli "suljen" kysymyspostauksen silloin kun kysymyksiä on tarpeeksi. Saa siis nähdä onko se viikonpäästä vai vuonna 2015. 
 
Laadin myöhemmin julkaisuun vastaukset. 
 
Eikun lähettämään pohdintoja kommentilla.. :)

6.12.2012

Talvi valokuvausta


Esimakua valokuvauksesta talvipakkasessa. Lisää kuvia tältäpäivältä on tulossa piakkoin esille Ak.Gallerian virallisille valokuvaussivustolle. Tässä hieman myös "vinkkejä" talvikuvaamiseen. Ei mistään laatu opuksesta otettuja, mutta kuitenkin pieniä juttuja mitä kannattaa muistaa. (Mitä itse yritän huomioida)


!!Sisältää paljon kuvia ja vähän tekstiä!!
 
 
 
Parhaimmaksi mittarin lukemaksi katsoin -22 ja hiukan epäilytti lähteä kuvaamaan oman jengin hevosia.  ( Wimbledon, Spiritas, My Mistake ja Venta ) Tarkoitus oli ottaa rakenne-,pää ja irtojuoksutuskuvia. Tummat hevoset tekivät päänvaivaa valkeaa taustaa vasten, jonka myös huomaa kuvista. Tummat yksilöt ovat lähinnä mustia / tummia länttejä ja Doni (Wimbledon), joka on kimo erottuu kaikista parhaiten.
 



My Mistake
 
Rakenne- ja pääkuvat onnistuivat mielestäni ok hyvin, tausta on hyvä ja ei ylivaloittunut. Jos taustana olisi pelkkä lumi, niin Minnin (My Mistake) pääkuva olisi todennäköisesti todella tumma. Kuvat huokuu pakkasilmaa, kamera tärisi ja näppejä paleli.
 
 

Venta


Ventan rakennekuva onnistui yllättävän hyvin vaikka kyseessä onkin täysin musta hevonen valkoisella taustalla. Epäilin, että kuvassa näkyy musta paakku, mutta kappas.. kuvastahan löytyi kuitenkin se hevonen. Irtojuoksutuksessa Mintun Venta mammutti innostui ja paineli innosta soikeana ympäri kenttää. (..ja välillä ympäri Minttua) Donin laukkakuvasta ja Ventan irtojuoksutus kuvasta näkee mustan ja valkoisen hevosen erot. Musta hevonen syö kuvan värit, kun taas valkoinen eläytyy kuvaan hyvin.


Venta

Wimbledon
 
 
Kaiken kruunasi Donin (Wimbledon) suunniteltu karkaaminen, iso ruuna tunkeutui kentän aitojen alitse ja päätti ottaa lankunkin mukaansa. Kuva on valitettavasti hieman epätarkka, koska tämän kuvan otossa tuli kiire !
 


Spiritas
 
 
Spiritas:n rakenne uva on hyvä esimerkki vähäisestä valosta. Tiellä puiden keskellä oli nätti tausta ja tiellä oli pieni pläntti johon pääsi auringonvaloa. Halusin kuitenkin käyttää tätä hyväkseni ja valo jäi kuin jäikin hieman liian vähäiseksi. Kuvassa hevosen etuosa on valoisa ja takaosa jäi hieman varjoon. Talvisissa olosuhteissa rakennekuvia ottaessa huomioikaa aina mistä suunnasta valo tulee ja osuuko se myös koko kohteeseen, varsinkin kun kyseessä on laajempi kuva, jossa näkyy koko hevonen.
 
 

Wimbledon
 
Donin pääkuvasta tuli minun lempikuva, koska kuvassa on sinisyyttä taustalla, joka taas tuo talven meininkiä katsojalle. Doni (Wimbledon) oli päivän esimerkki malli, ruuna jaksoi tönöttää asennossa kuin asennossa hötkyilemättä.
 
 
Lukijat, kommentoikaahan mikä on teidän lempikuva ylläolevista ?
 
 
Kopiointi kielletty
© Ansku / ak.galleria.fi

4.12.2012

Liian iloiset eläimet..


Vielä nyppimätön ja räjähtänyt Väinö 11kk
 
Pakkaset alkoivat sitten reippaasti miinuksella.. Tänään täällä oli talven ensimmäinen kova pakkanen. Aamulla 8.00 aikoihin talliin mentyäni pakkasta oli -26 astetta, ainakin auto mittarin mukaan. Sen verran positiivistä meininkiä sain pakkasesta, että sain pukea ja ennenkaikkea ihastella Kukkapurkin uutta paksua HMK toppaloimea. Halvat on huvit.. 
 
Inhoan pakkasta / kylmää yli kaiken ja ilmat on ollut mitä on, joten otin projektin nimeltä Väinö parturiin, (koirani) jonka parissa hurahtikin pari päivää. Ylhäällä -Väinö ennen- kuva ja -Väinö jälkeen- kuva tuleekin, jossain välissä kunhan saan kehitettyä aikaa moisen kuvan ottoon.

Hohhoh.. Meillä karvakasat on tällähetkellä sen verran iloista sorttia, että saan olla sydän syrjällään vähän väliä, viimeksi sunnuntaina. Tallilla ajattelin juoksuttaa hallissa vinttikoira kastiin menevää Kekkosta hieman irti löysien sivareiden kanssa, jotta oppisi venyttelemään alaspäinkin. Hyvinhän se meni viimeksikin, joten miksei nytkin. Alku meni hyvin kunnes hoputin humman raviin, jolloin innokkuus otti vallan ja silloin mentiin ja kovaa.  Tästä hetkestä tallentui pieni osa videolle, lopun kaikki voivatkin varmaan arvata. Hevonen meni miljoonaa tukka putkella ja itse napotin keskellä hallia touhua katsellen ja miettien pysähtyykö se edes jouluun mennessä. Pysähtyihän se ja päätin, että nyt käydään  maastossa kävelemässä samaan syssyyn tapahtui mitä tahansa. Olin karttanut kunnon maastoihin lähtemistä, koska meillä pitää mennä tienlaitaa jonkinmatkaa, jossa on kuitenkin hieman liikennettäkin. Hummaa järkytti enemmän kilometrin päässä oleva lenkkeilijä sinisessä tuulipuvun takissaan, kun se ohitse pyyhältävä auto ja päästiin hengissä 500metrin maastolenkki elävänä takaisin. Ole !




Eipä mennyt kauan kun koira piti viedä klinikalle tikkaukseen, koska Väinö oli saanut tassun anturan pahasti halki. Sunnuntai päivä tulos = koikkelehtiva jättihevonen, 4 tikkiä ja sitäkin isompi lasku.
 
p.s en osaa jostain syystä laittaa videoita tänne isompana ja keskelle..
© ak / ak.galleria.fi