27.8.2013

Turhia ja -ei niin turhia ostoksia


Hairahdin jälleen uusiin huopiin. Kekkosen edellisen valmennuksen myötä huomasin, että omistan yhdet pitkät punaiset takajalansuojat, johon tietysti piti hankkia  samansävyinen huopa. "Koulusettejä" en omista kuin kaksi, joten jotain uutta oli pakko hommata. Punainen huopa löytyi perus hööksistä, mutta jäin arpomaan kyseisen punaisen ja lamicellin harmaan huovan välille. En osannut päättää kumman ostan, joten otin kummatkin. Lamicellin huopa on harmaa, jossa logo ja reunukset ovat turkoosit, punaisessa huovassa on taas valkoinen kantti. Itse olen tähänasti suosinut aina tummansinistä, mutta Kekkonen on niin tumma, että sininen hukkuu hevosen väriin. Hyvä syy tilata uutta ! :D

 
Viikko takaperin kotiin tullessani pöydällä odotti mukava yllätys,  posti oli tuonut paketin, joka sisälsi Delavalin HCP65 hevosklipperin ! (..jonka sain vihdoin hankittua monen vuoden arpomisen jälkeen) Monta vuotta olen kiroillut moserin pikkukoneilla klippaamista ja aina ison koneen tilaaminen on jäänyt, koska paremmat koneet maksavat maltaita. Viimevuonna olin lähellä tilata, mutta kyseinen etu kerkesi mennä ohitse. Vanhemmissa postauksissa olen kertonutkin, että tähän asti olen klipannut Moser Rex 1230 mallilla, joka on kestänyt toooodella hyvin ja saa aikaan super jälkeä pieneksi koneeksi. Edullinen ja hiljainen, suosittelen ! Moserin ainut miinus on koneen koko, koko hevosen klippaaminen vie ihan tajuttomasti aikaa, mutta edelleenkin suosittelen konetta hevoselle, joka on todella herkkä äänille eikä anna isoilla koneilla klipata. Nyt on asia toinen ja olen onnellinen Delavalin HCP65 koneen omistaja. Kokeilinkin heti konetta Kekkosen kylkeen, mutta ruunalla oli niin onneton karva, että eihän siitä mitään tullut. Uhri oli testiajoon hommattava, joten pääsin ajelemaan testiksi yhden tallin suomenhevosista.
 
10minuuttia ja homma oli valmis,  tulos : polle karvaton ja ei tupsun tupsua. 


Käytössä DeLavalin konetta ei voinut kuin kehua, kone on todella hiljainen suhteellisen isoksi koneeksi ja ajaa todella hyvää jälkeä ! Hurraa, jääköön hyvästit monen tunnin klippaamisille sekä tervemenoa jännetupentulehduksille. (P.s Moserilla ja isoilla koneilla on yksi iso ero, moser vetää täysin karvattomaksi kun taas isot koneet jättää pidemmän sängen..)
 
© Ak.galleria.fi

23.8.2013

Kaasu hirtti, jarrut petti ja ratti irtos.


 
Huh, Kekkosen kanssa on meno ollut villimpää kuin aikoihin. Tänään kaasu hirtti, jarrut petti ja ratti irtosi laukassa totaalisesti, koska ruunan mielestä laukka isolla kentällä oli huisin hauskaa. Ruuna on siis tainnut löytää sisäisen estehevos sukunsa esteiden myötä. Lyhyesti ja ytimekkäästi: Laukattiin siis päättömänä ympäri kenttää. Pääasia, että hevosella on pirteyttä ja sillä on mukavaa.
 
 
Kekkonen sai pari päivää erilaista reeniä, koska hyvä ystäväni tuli katsastamaan tilannetta ja ratsastamaan purnukkaa. (Kuvat siis niiltä treeneiltä) Ensimmäisenä päivänä ruuna meni koulua ja toisena päivänä humma pääsi hyppäämään esteitä. Koulupuoli sujuu jo suht mallikkaasti, mutta esteitä ruunalla ei olla hirvittävästi menty. Joka hyppykerralla homma sujuu aina hieman paremmin ja näyttää, että hevonen alkaa löytämään pikkuhiljaa jalkojensa paikkoja. Tälläkertaa ruuna innostuikin jo esteistä, kun on alkanut tajuamaan homman ideaa. Parasta koko hommassa on myös se, että ruuna näyttää menevän tyytyväisenä esteen kuin esteen ylitse, eikä kammoa esimerkiksi johteita tai lankkuja jne.
 
Minne jalat pitää sijoittaa?
Kekkosen tasapaino alkaa olla suhteellisen kohdallaan, eikä meno ole enää niin päätöntä harppomista pitkien jalkojen kanssa. Hitaat askellajit tuottavat tällähetkellä päänvaivaa, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. Reenari oli ilmeisesti todella tyytyväinen hevoseen, koska melkein koko ratsastuksen ajan hänellä oli päällä melkoinen dollarihymy, jes !
 
Laitoin tänään Purnukan etujalkoihin ahkerana kylmäsavet, en kerinnyt kuin selkäni kääntää niin ruuna oli päättänyt tehdä itselleen kasvohoidon ja läträsi innoissaan savea naamaan jaloistaan. Kai se siellä poskessakin vaikuttaa..
 
Hyvän mielen hevonen- tapahtumat kuvat on nyt julkaistu gallerian puolella..

13.8.2013

Valmennusta ja Hyvän mielen hevonen-tapahtuma

 
Lyhyttä ja ytimekästä. Viikonloppu on ollut täyttä hulinaa. Ensinnäkin lauantaina Kekkonen pääsi jälleen kouluvalmennuspiireihin mukaan hyvän ystäväni ratsuna. Edellisestä valmennuksesta on aikaa, joten oli melko arvoitus miten koko homma luistaisi hevosen kohdalta. Onneksi reenari oli käynyt useampaan kertaan viikolla jo Purnukan (Kekkosen) kyydissä vähän hakemassa säätöjä ja ruuna onkin toiminut kyseisen henkilön kanssa aivan loistavasti yhteen.
 
 
Itse valmennus meni mielestäni todella hyvin ja kuskikin oli ilmeisesti tyytyväinen suoritukseen. Purnukka oli koko valmennuksen into pinkeänä ja jaksoi hyvin tehdä kaikki tehtävät mitä vaadittiin. Alkupuolella aiheena oli väistöt sekä avot, jotka saavat ruunan kuumumaan ja innostumaan suhteellisen paljon. Laukannostot oli Purnukan mielestä vähän liiankin hauskaa ja meinasimme saada uuden oven halliin. Pikkuvikoja ja pääasia, että on mukavaa.
 
Sunnuntaina suunnistin aamusella kohti Kuopion Sorsasaloa Hyvän mielen hevonen-tapahtumaan. Tapahtumassa oli katsottavaa laidasta laitaan, esityksiä oli esimerkiksi koulu-, este- ja lännenratsastuksesta, match show, kiihdytyskisat, valjakkoajoa jne. Katsottavaa riitti koko päiväksi. Olin noheva ja otin kameran mukaan tapahtumaan, joten kuvia kyseisestä tapahtumasta on tulossa julkaisuun viikonlopun puitteissa.
 
Pitäisi varmaan seurailla kuvauskalenteria, nimittäin seuraavasta kuvauspaikasta ei ole mitään käryä. Epäilisin, että seuraavat kilpailut missä nakotan päivän on Kiuruveden este- tai koulukansalliset. Saa nähdä minne ehdin ennen sitä, jos jollain on tiedossa seurakilpailuja tjs tässä Itä-Suomen ympäristössä niin voi vinkkailla, ties vaikka pääsisin kuvailemaan.

1.8.2013

Laukkuja, kuvia ja katastrofi viikko.


ISO200,  f/3.2,  1/800
Sori, olen ollut laiska ja erittäin tapaturma altis. Ensinnäkin, sain kokea elämäni pahimmat hetket kun jouduin menemään yleiselle puolelle hammaslääkäriin. Kokoreissu oli silkka katastrofi, pelkään ja välttelen hammaslääkäriä viimeiseen asti. Käynnin aiheeksi aiheutui viisaudenhammas, joka tietysti jouduttiin poistamaan. Operaation piti olla lääkärin sanoin -hjyyvin hnopeasti ohitse- mutta nakotin samaisessa tuolissa vielä tunti lauseen sanomisen jälkeenkin. Kun olin opetellut syömään ja puhumaan uudelleen niin seuraavaksi polle ponteva pelästyi ja jyräsi vahingossa pari kertaa ylitseni samba askelin ja koko reissu päättyi jälleen sairaalaan. Lievästä polle äksidentistä selvittyäni isoilla mustelmilla olin onnellisena kotona leikkaamassa sämpylää, ikean veitset ovat varmaan kirottuja ja vetäisin veitsellä melkein puolet peukalosta uuteen uskoon. Tein hand made-käärön peukaloon ja päätin, että minähän en minnekään tikkaukseen lähde ennenkuin olen syönyt tekemäni herkkusämpylät. Jep, tämä kaikki tapahtui reilun viikon sisällä ja pääsin sairaalan vakkari asiakkaaksi. Taidan ostaa haarniskan..


Huomasin kaappeja siivoillessa, että minulta löytyi verkkokauppa.com:n lahjakortti. Onneksi huomasin, koska viimeinen käyttöpäivä olisi ollut ensikuun alussa. Hommasin kyseisestä liikkeestä uuden kameralaukun. En kehdannut alkaa satsailla satasia uuteen kameran kuljettimeen, joten päädyin Tamrac 5612 Pro 12 - kameralaukkuun. Kyseiseen malliin menee kaksi runkoa ja laukussa on paljon taskuja muulle roinalle, joka kruunasi ostoksen. Laukulle ei jäänyt hintaa kuin 50e, mikäs siinä, hyvä diili. Ainut pikku miinus koko hommassahan on se, että odotan laukkua vieläkin postista.:D

Aiemmat kameralaukut ovat Lowepro:n mallistoa, toinen laukkumallinen ja toinen reppu. Lowepro laukut ovat todella hyviä kestävyydeltään ja monikäyttöisiä, mutta minusta hintalappua on liikaa. Olen etsinyt reppua tai laukkua, johon saisin sovitettua kaksi runkoa ja kaksi-kolme objektiiviä ja nehän sitten maksaakin.


Kävin kuvailemassa jälleen Minttu ja Ventaa ja sainkin otettua kohteesta parhaat kuvat mitä olen tähänasti saanut otettua. Meinasin, että olisin toteuttanut "havaintokuvia" miten esim ISO-arvon säätö muuttaa samaa kuvaa mutta tarvitsen kyseiseen hommaan paikallaan olevan kohteen. Kohde on vielä etsinnässä, mutta yritän toteuttaa kyseisen julkaisun piakkoin.