10.11.2013

Reissun päällä..


Blogissa on ollut hiljaista, koska täällä ei ole tapahtunut mitään erikoisempaa. Blogin julkaisujahan löytyy aktiivisesti myös instagramin puolelta, jonne olenkin päivitellyt kuvamateriaalia enemmän mitä blogin puolelle. (Nimimerkki ANSKYK
 
 
Kävimme pari viikkoa sitten kaveriporukalla pienen rapakon toisella puolen virkistäytymässä, eli suomennettuna Tallinnassa. Olimme reissun päällä torstai illasta sunnuntai iltaan. Reissu meni lähinnä shoppaillen, syöden ja juoden. Kerkesimme tosin käydä myös Mailikan luona ostamassa tuliaiset karvakorville. Yllättävää, en ostanut koko puljua tyhjäksi vaan mukaan tarttui vaan koulusuojat ja hattu. En sano suojia suotta koulusuojiksi nimittäin ne ovat kokonaan kiiltonahkaa ja tarroissa on timantti bling blingit. Saa nähdä millaisella hammasharjalla niitä syynäilen sitten puhtaaksi !
 
 
 
 Polle ponteva on ollut virkeä ja yllättävän iloinen persoona. Olin lähdössä jokunen viikko sitten ratsastamaan maneesiin. Tuttuun tapaan joudun laskemaan oven kohdalla hieman ohjista, että saan tönäistyä oven kiinni ilman, että käännän koko afrikannorsu yhdistelmän ympäri. Sen sekunnin mitä selkäni käänsin niin ratsu reimani oli jo painellut maneesiin ravailemaan itsekseen.

 
Olen aina käyttänyt hevosten liikutuksessa paljon irtojuoksutusta. Edellinen hevoseni Heikki oli mitä mahtavin maastakäsin treenattava. Käytännössä, laskin hevosen maneesiin irti ja huusin keskellä maneesia  mitä tahansa niin ruunahan teki. Saatoin teettää Heikillä harjoitusta, jossa esimerkiksi lyhyet sivut mennään niin matalalla ravitemmolla mitä pääsee ja pitkällä sivulla reilua lisättyä. Siirtymiset onnistuivat myös huusit sitten käynti- laukka- käynti-ravi sarjoja ja ruuna toimi kuin unelma, kyseinen hevonen teki myös suunnanmuutokset ja laukanvaihdot pelkillä ääniavuilla. Olemme myös huomanneet, että voimme kavereiden kanssa istua lämpimässä maneesin yläkerrassa syömässä ja huutaa välillä hevoselle ohjeita maneesin ovelta. Heikki hyppäsi myös maneesiin jääneet esteet itsekseen, oli se sitten 50cm tai 110cm. Tämä ruuna oli oma-aloitteinen ja ennenkaikkea helppo !
Jos juoksuttamisesta puhutaan niin nykyisessä nuorikossa ei ole mitään hyvää sanottavaa ei liinassa juoksemisesta eikä myöskään irti. Saat huitoa ja maiskuttaa sylki roiskuen eikä yleensä tapahdu mitään, jos selkäsi käännät on ruuna jo pysähtynyt peilailemaan itseään maneesin peileistä tai nököttämään nurkkaan.
 
 
Tänään oli Paken kouluvalmennus, jossa ruuna porskutti mennä kaverini kanssa. Valmennus meni aika nappiin ja polle sekä ratsastaja oli tyytyväinen!