23.9.2012

Odotetut sambakarnevaalit..






Sain valtavan inspiraation kokeilla bannerin tekoa. 5minuutin söhellyksen tulos kuitenkin miellytti - yksinkertainen on kaunista- silmääni ja laitoin bannerin kuitenkin julkaisuun. Onhan se tylsä, mutta parempaa odotellessa saa kelvata. Kertokaa toki mitä mieltä olette..
 
 
Kuvaushommia on ollut satunnaisia siellä sun täällä. Kävin viikolla kuvailemassa Minttua ja Ventaa. Otin Venta tammasta hiukan rakennekuvia tai siis yritys oli todella kova. Kajaanissakin tuli piipahdettua 23.9 sunnuntaina, tosin enimmäkseen hevosen hoitajan roolissa kuin kuvaajana. Ihan mukavaa vaihtelua näinkin päin. Halli kuvaamista kerkesin sen verran harjoitella, että valokuvasin oman seuran edustajat. Oman seuran edustaja ratsasti myös 120 luokan voittoon ! Jes. Sain myös oman tallin harjoituskilpailujen kuvat esille

Harjoituskoulukilpailut..


Hevosten klippaus jakaa varmasti paljon mielipiteitä mutta..
Olen aina pyrkinyt pitämään kaikki omat hevoset siistinä, joka tarkoittaa suomennettuna ; 
ei resuista päätä, harjaa, häntää, karvaa, turkkia, karvaa, turkkia, karvaa, turkkia, karvaa, karvaa, karvaa.
Kaikki omistamani hevoset ovat olleet sitä "tussahtavaa" talvi mallia,  talvella löytäisin tarhasta shetlanninponin ja jääkarhun sekoituksen, jos antaisin karvan kasvaa valtoimenaan. ( joka tarkoitti hirvittävää hikoilua ja kuivatusta Hyh hyh ) Olen myös huomannut, että pari viimeisintä hevosta omistuksessani ovat olleet erittäin nihkeitä ajatukselle, että ajelisin heiltä paidat päältä, eli erittäin hankalia tapauksia toteuttaa omaa näkökantaani. Toinen pyöri kuin väkkärä, yrittäen litistää minua seinille ja toinen karkasi paikalta mitä kummallisimmin tavoin. Kärsivällisyys onneksi palkittiin sain kuin sainkin klippauksen onnistuneesti aina suoritettua.
 
 
Kekkosen kärsivällisyyden testaus klippaamiseen tapahtui siis tänään. Länttäsin pollen pesukarsinaan ja sen kummemmin ajattelematta laitoin koneen päälle. Humma sai mutustaa samalla porkkanaa, ties vaikka stressi iskee ja löydän itseni tallin toisesta päädystä. Olin todella, todella yllättynyt positiivisesti ! Kukkapurkki ei korvaansa lotkauttanut ja sain käyttää konetta kaulallakin ilman, että hevonen aloittaa vuosisadan sambakarnevaalit. Kerrankin minulla on fiksu hevonen, joka ei turhista hötkyile.
 
Olin niin innoissani, että väkersin hummalle hieman epämääräisen sydämen takalistoon. Eläköön huudot hänelle kuka keksi klippauskoneet. Olé !!


Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

 
 

16.9.2012

..nothing to tell..



Talvivarustus kunniaan !! Talvi tulee minkäs teet.. Kuvaushommia on ollut hieman vähemmän Pyhäjärven jälkeen. Olen kuvaillut lähinnä kotitallin hevosia ja Kiuruveden estekansallisissakin tuli lauantaina vain piipahdettua pikaiseen katsomassa tuttujen radat. Kiuruvedellä oli lauantaina pimeää, sateista ja ennenkaikkea kylmää !! Ei jostain syystä innostanut jäädä kuvailemaan pidemmäksi aikaa kun nenästä roikkui jo jääpuikkoja ja napotin olkapäät korvissa kentänlaidalla. (jepjep, olen sokerista.. Minttu sentään jäi ahkerana kuvailemaan koko päiväksi.) Sain kuitenkin kuvattua satunnais otoksia 80cm luokan alusta metrin alkuun asti. Kiuruveden kuvat valmistuivat todella slow motionilla ja sain tehtyä kuvan pari päivässä. Töitä/hevosia/koiraa eli minkä milloinkin karvamööpelin seurassa päivät hurahtanut. Kiuruvedeltä lauantain kuvasatoa esille löysi noin 50kpl, sunnuntaina en sitten vilkaissutkaan Kiuruveden suuntaan, vaan pidin odotetun vapaapäivän !

Kiuruveden kuviin..


Sunnuntaina 16.9 oli kotitallilla harjoituskoulukilpailut. Mikäs sen parempaa kuin kotitallin kilpailut. Sää oli todella mainio eikä parempaa olisi voinut kuvitella ! Koulukilpailuissa on yleensä hyviä ja huonoja puolia. Hyviin puoliin voi luokitella sen, että kerkeät saada ratsukosta useamman kuvan. -Paljon kuvia yhdestä ratsukosta- tilanne kääntyy myös kuvaajaa vasten, kun huomaat kuvia olevan yhdestä ratsukosta 20kpl. Kuvaajan skenaario puoli onkin se, että ns. hyviä kuvia tulee otettua liikaa, jolloin syntyy valinnanvaikeudet.
Myös työmäärä lisääntyy huippu lukemiin, kun yhdestä ratsukosta on 30kuvaa mistä valita edustavin. Kuvasin siis harjoituskilpailut ja kamerastani löytyi noin 700kpl kuvia. Näidenkin kuvien julkaisua saa jonkinaikaa odotella, valitettavasti.:)
 
 
 
 
Minttu tuli hyvään aikaan tallilla vastaan, kun olimme Herra Hakkaraisen kanssa menossa kentälle ja pitihän ruunastakin saada joku kiva syksyinen kuva.

Lukijat laittakaa toki mielipide  kommenttia tulemaan,  esimerkiksi millaisia uudistuksia/postauksia kaipaisitte blogiin. Kaikki vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita..
 
 
 
© AK/ak.galleria.fi ja Minttu/aaveen.net
Kuvitus kuvina ylhäällä pari kilpailukuvaa Kiuruvedeltä, sekä kotitallin tuntihevonen Leps tarhailemassa.
Alla oma vinttikoira Laskers.