Kuvaaja


Olen 1987-syntynyt harrastevalokuvaaja Pohjois-Savosta Iisalmesta. Viralliseen ammattiin, media-assistentiksi valmistuin 2009. Päiväni kuluu virallisten töiden lisäksi hevosten, koiran ja valokuvauksen merkeissä.  Valokuvaan lähinnä harrastuspohjalla. Aloitin virallisen hevosten valokuvaamisen 2009, jolloin aloitin kilpailujen valokuvaamisen. Teen kuvauskeikkoja lähinnä Itä-Suomen alueella.


Hevosista olen ollut kiinnostunut pienestä pitäen ja olen viettänyt hevosten parissa suurimman osan elämästäni. Hevosharrastus lähti käyntiin päästyäni alkeiskurssille Koljonvirran ratsastuskeskukselle vuonna 1995.  Alkeiskurssin jälkeen hevostelu jatkui pidemmän aikaa tuntiratsastajan saappaissa. Ensimmäinen etappi oli hoitohevoset ja suurin aloitus hevosenomistajan arkeen oli ylläpitohevonen. Oma hevonen meillä on ollut vuodesta 2000 lähtien. Tällähetkellä kuvioissa on kuudes hevoseni pv-tamma Sylvi. Vapaa-aikani vie hevosten lisäksi irlanninsusikoira Väinö.

Blogia aloitin kirjoittamaan 2011 vuoden loppupuolella. Halusin sivuston, josta on helppo seurata missä olen käynyt valokuvaamassa. Blogin sisältö on vuosien mittaa laajentunut, valokuvauksen lisäksi se sisältää arjen saavutuksia sekä tarinointia Sylvin kouluttamisesta.

Itse en ole kiinnostunut valmentautumisesta tai kilpailemisesta, joten valokuvissa hevosteni selässä näkyy useimmiten toinen henkilö. Itse pysyttelen harrasteratsastajana sekä kameran takana.  Jo reilun kymmenen vuoden ajan valmennuksissa sekä kilpailuissa hevosteni selässä on pysynyt yksi ja sama luottohenkilö, josta onkin tulossa esittely myöhemmin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti