5.5.2013

Vieläkö on villihevosia ?


Alustava kuvauskalenteri on vihdoin ja viimein julkaistu. Kuvauskausi alkaa olla starttikohdassa. Kalenteri on niin alustava kuin olla ja voi. Kalenterissa julkaistu pääasiassa niitä tapahtumia, joihin pyrin pääsemään paikalle. Joitain tapahtumia on myös päällekkäin, koska en yksinkertaisesti tiedä kumpaanko menisin.  Suurinosa seurakilpailuista puuttuu tällähetkellä koko kalenterista, koska seurakilpailuja on paljon ja niihin lähdöt tapahtuu yleensä aika extempore. Kaikista tapahtumista, joissa olen ollut paikalla tulee varmistukset tänne blogi osioon. Kuvausmahdollisuudet ovat myös kiinni paljon puhutusta säätilanteesta, eli aurinkoisia päiviä odotellen.

Kerkesin jo innostua 5.5 sunnuntaina pidettävistä Siilinjärven seuraestekilpailuista. Kerrankin olisi ollut minulla sekä Mintulla vapaapäivä samaanaikaan, jonka olisimme voineet käyttää valokuvaukseen. Katsoinpa forecan säätiedoitetta Siilinjärven suunnalle sunnuntaiksi ja mitä näinkään. Sadetta, sadetta, sadetta ja vielä kerran sadetta koko päiväksi. Siilinjärvi jäi siis väliin ja jäin kotiin ratsastelemaan hevosia.
.
 
Satula ongelmat tuottavat enemmän kuin tuskaa. Kiefferin koulusatula heittäytyi hankalaksi ja edessä on jälleen uuden satula hommaaminen. Teinpäs taktisen vedon ja hommasin vanhemman Pfiff:n Amareton testiin, jota siis odottelen postista parasta aikaa. (sitä odotellen) Kiefferin nakkaan runko/kuntotarkastukseen, jos Kiefferin kanssa käy huonosti, ei auta muu kuin alkaa häätämään mattia kukkarosta ja hommata jälleen uusi penkki.. sitten joskus.
 
selkään pääsemisen helpottamista
Lauantai meni Kekkosen kanssa maastossa höyryten ja jumittaen. Pari jumia tuli taas tehtyä ja peruutuksiakin harjoiteltiin. Yksi pätkä meinasi olla iso ongelma ruunalle mennä eteenpäin (ei siinä mitään kummallista ollut, suora tie, hiekkaa ja soraa) ja päätin ottaa hieman vauhtia ja ravata "kohdan yli". Jos tiedätte miltä näyttää kun ihmiset yrittää kävellä oikeasti tulisilla hiilillä ja juoksevat hiilien ylitse mahdollisimman nopeasti etteivät koskettaisi niitä. Homma näytti siltä kuin olisin tehnyt samanasian hevosella. Jokainen jalka mahdollisimman ylös, nopeus on valttia ja hirvittävä tuhina päälle. Olisin kuvitellut hevosen harjoittelevan ennemmin ripaskaa kuin ravia.

 
Olen ottanut yhen pienen suoran laukkapätkäksi, jota myös humma osasi odottaa.  Humma osasi odottaa laukkaa ja käpristyi niin jännittyneeksi höselöksi mitä hevonen voi vaan olla.  Nostin laukan ja ruuna otti takajalat kunnolla alleen, jolloin etuosa kävi varmaan metrin korkeudessa ja sittenpä mentiin.. kovaa. Keräsin ensin tippuneet ohjat ja sen jälkeen itseni jonkinnäköiseen kevyeeseen istuntaan. Suoran päässä on loiva mutka ja päätin jo hyvissä ajoin, että käännän myös afrikannorsuni siitä mutkasta sujuvasti jatkamaan matkaa. Mutka onnistui niin loistavasti mitä 180cm hevosta voi vaan kääntää ja kerkesin jo innostua, että jes päästiin eteenpäin. Kekkosen mielestä kyseinen homma oli niin kummallista, että päätti tehdä u-käännöksen takavasemmalle. Siinä sitten keikuin rajamailla tarkastanko maistellen nurmikon laatua  vai pysynkö tiukasti penkissä. Olen ylpeä, pysyin jättihevoseni kyydissä ja olen myös ylpeä siitä, että jättiruunani löysi sisäisen mustanginsa!
 
Kuvituskuvat ovat hiukan sekalaista materiaalia tälläkertaa.
©Ansku / ak.galleria.fi

7 kommenttia:

  1. Taitaa aikas iso olla tuo hevonen. Onko se sun oma?

    VastaaPoista
  2. Kumpana päivänä tulet Kuopion aluekisoihin? Entäs Iisalmen estekansallisiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa vielä sanoa, riippuu mitä säätilanne lupaa ja se, että kumpana päivänä on oman ruunan kouluvalmennus.

      Iisalmen kansallisissa kuvaan kumpanakin päivänä, jos sää senkin sallii.

      Poista
  3. Blogisi arvostelu:
    + Todella hyvää tekstiä kaiken puolin, todella hyvää luettavaa.
    + Esittelysivut on kirjoitettu hyvin ja tarkasti.
    + Kuvia on joka postauksessa, ja kaikki suurinpiirtein on todella tarkkoja.
    + Banneri on todella hieno, sopii hyvin blogiisi.

    - Minun makuuni tuo tausta on hiukan tylsä, mutta se sopii taas toisaalta benneriisi.. :)

    Todella hieno blogi, saatan jäädäkkin seurailemaan :)

    http://supenhevostelut.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka kivan oloinen blogi! :3 Oon iloinen että eksyin tänne! Upeita varsinkin nuo ekat kuvat!

    ❤: http://kehvelijehnakas.blogspot.fi

    VastaaPoista