19.5.2013

Kenttäreenit ja estekansalliset, Iisalmi !

Wimbledon

Ensinnäkin, anteeksi kaikille Kuopion kilpailukuvia kysyneille. Kuvien tekeminen ja lähetys on todella viivästynyt, koska oma humma on ollut kipeänä ja olen ollut tallilla sanoisinko 24/7 arpomassa laitanko ruunan karusti purkkiin vai katsonko vielä eteenpäin. Nyt ruuna aika ok mutta aika näyttää..

Meinasin ensin, että olisin tehnyt julkaisun Kekkosen koulureeneistä, jotka menivät paremmin kuin hyvin mutta satuinpa painamaan alusta nappia kamerassa ennenkuin kerkesin siirtää koko kuva kollaasia koneelle. Jepjep, hieno homma kerrassaan.
 

Pääsin kuvailemaan hyvän kaverini kenttäreenejä, joista tämän julkaisun kuvituskuvatkin ovat peräisin. Kuvat on otettu Purolan kenttäreeneistä, jotka julkaisinkin aika pian kuvien ottamisen jälkeen sivustolla. Olin enemmän kuin innoissani päästessäni kuvailemaan kenttäesteitä, jotka kuitenkin ovat aika vähissä näillä ympäristöillä. Kuvat onnistuivat hyvin, paitsi ilta-auringon varjot teettivät enemmän kuin hankaluuksia. Hevoseen jäi usein esimerkiksi pää aurinkoon ja takaosa varjoon. Huomasin epämiellyttävän asian kuvia muokatessa. Kuvien laatu muuttuu päin p:tä muokatessa ja viimeistään silloin kun länttään copyright:t kuvien päälle. En ymmärrä mitä möhlin muokkaustilanteessa, koska kuvat ovat yhtä suttua gallerian puolella ! Tunnustaa, että copyright kohdassa tapahtuu jotain, mutta mitä? Jaa a, ota ja tiedä.

 

Ensiviikonloppuna starttaa oman tallin estekansalliset. (Koljonvirta, Iisalmi) Olen kuvailemassa kilpailuja koko viikonlopun sään salliessa. Omat kansalliset kilpailut ovat jokavuotinen perinne, jonne pyrin tulemaan vaikka mikä olisi. Minut voi siis bongata istumassa kentän laidalla 24/7 kameran sekä Mintun kanssa. Kilpailuviikonlopusta on tulossa blogin puolelle isompi kuvajulkaisu viikonlopun kulusta. Tilasinkin maitolaiturista jo valmiiksi niitä oikeita kameransuojuksia, jos vaikka sade yllättää. Ei ollut kallis investointi ja oikeat suojat ovat tietysti miljoona kertaa kätevämpiä mitä pussiviritykset. Suosittelen..
 
©Ansku / ak.galleria.fi  

4 kommenttia:

  1. JAU tuo ensimmäinen kuva :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomppa ottaa hieman varmanpäälle välillä :) Hieno humma on!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Se on niin pitkä tarina, että taidan kertoa joskus toiste pidemmän version. Suolisto ongelmia / mahahaavaa ja -kaikkea muuta siltä väliltä-. Osta hevonen ja saat ikuisen stressin itsellesi :D

      Poista