7.11.2012

Jaarittelua ja pannacotta leipomuksia..

Kuvaushommat on jäissä, ei tee yhtään mieli edes kuvailla, koska ilmat on mitä on ja luntakaan ei ole. Kaikki kuvat ovat tähänaikaan yleensä vain harmaata mössöä, jokapaikassa on likaista, kuraista ja ankeaa. (kylmää, koleaa yäk yäk lista on loputon) Ajattelin odottaa talven tuloa, jolloin voin hyvillä mielin kaivella kameran kaapista ja kuvailla vaikka tarhassa möllöttäviä hevosia.

Pääsin kerrankin itse katsomaan miten humma kulkee, kun kaverini meni aluksi Kekkosella. Eipä pahemmin vauhtia puuttunut, minulle myös infottiin katsomosta ruunan painelleen maneesin pitkänsivun 11 askeleella. Jos ruuna humputti perusravillaan pitkän sivun noin vähällä, niin mitä se on keskiravilla = meidän pitkäsivu taitaa jatkua siis maneesin seinästä läpi. Maneesihan kaipasikin sitä uutta laajennus osaa. Kiipesin lopuksi itse kyytiin ja kävin käppäilemässä ruunan kanssa ulkona. Kyllähän tuo tuntui sen verran innokkaalta, että piti miettiä ruokintaakin heti selästä alas päästyäni. Liekkö ollut tämänpäivän viirauksia, saa nähdä.
Sain myös pitkästä aikaa tuntumaa  suomenhevosista, kun kävin kävelemässä tuttuni suomehevosruunalla. Ai, että ne suomenputet on mukavia ja leppoisia otuksia.
 
HUOM !!
Muistakaa myös, että Napakymppi 2012- blogi kilpailu päättyy huomenna !
 Osallistumisohjeet ja kuvat löydät tästä postauksesta. Kilpailuaika päättyy 8.11.2012 klo 21.00 eli torstai-iltana! Tulokset ja voittaja julkaistaan mahdollisimman pian kilpailuajan päättymisen jälkeen.
 
Btw, tämä ei todellakan kuulu blogin aihealueeseen mutta paremman puutteessa.. Olen innostunut jostain syystä kokkailemaan ja edellinen sulkaapannacotta luomus oli sen verran helppo ja nopea tehdä  (ehkä 5-10min), joten piti ihan tännekin ohje jakaa. Ohje löytyy täältä. Suosittelen !

2 kommenttia: