Lapiollinen hiekkaa

 

 

Kuvituskuvissa poseeraa Irlanninsusikoirani- Väinö Elmeri. Kävimme Mintun kanssa loppukesästä yhdessä lenkillä ja Minttu otti samalla kuvia Väinöstä. Kuvat onnistuivat juuri niin kuin pitikin. Kuvat ovat jääneet arkistoon ja ne saivatkin luvan koristaa nyt tätä julkaisua.

 

 

Tästä pääsemmekin lampaisiin.. Ajelin yksi syyspäivä tallille ja huomasin, että parkissa olikin jo melkoinen ruuhka-aika. Naapuri tontin väki oli tullut kyläilemään ja asukit olivat silmin nähden innostuneita huomatessaan minut ja sen jälkeen kädessäni olevan Kekkosen ruokasankon.  Kieltämättä, olo oli kuin pillipiiparilla. Harmi vaan ettei hevoseni ole samaa mieltä. Kepu sai hyvää siedätyshoitoa, koska lampaat napottivat puoli päivää aterioimassa ruunan tarhan edustalla.
 

 

Kepu on saanut tarhaan uuden ystävän, nimittäin turpakopan. Ruunan ruokalistalta löytyi vieras ruokalaji, joka ei todellakaan kuulu tämän ruunan ruokavalioon. Ruunan rutjake päätti alkaa ahmimaan päivälliseksi tarhan pohjamateriaalia ja tonki sieltä suuhunsa mehevästä mutakuopasta mitä irti sai. Onneksi tajusin kyseisen ongelman ajoissa ja sain puututtua peliin. (Varmasti ongelman huomasivat kaikki naapuritkin, tallin pihaan kurvatessani karjuin-mölisin auton   ikkunasta tarhailevalle jätille, että Kekkonen per*ele nyt loppuu se mullan mussutus) Hiekka nimittäin laittaa ruunan vatsan aivan sekaisin, jolloin myös lopettaa syömisen. Tällähetkellä vatsa on jo hiukan parempi psyllium kuurin ansioista. Vitamiini kuuri alkaa myös, koska yleensä hiekan/mullan/saven syöminen kertoo puutostilasta. Ruuna saa nyt tarhailla ystävä kopan kanssa jonkun aikaa.

 

 

Aloitin myös klippauskauden. Klippaamisesta ollaan montaa erimieltä, mutta itse olen melkeinpä aina klipannut hevoseni tavalla tai toisella, mikä tyyli millekin hevoselle on vain sopinut. Tällä kertaa olin liian innokas karvakasani parturoinnissa ja klippasin ponin kirjaimellisesti päästä varpaisiin. (..jaloissa tosin on vielä karvat) Aikaisemmin olen jättänyt pään klippaamatta, mutta tänä vuonna repesin liitoksistani ja klippasin koko ruunan päästä lähtien. Olen hyvin ylpeä Kepusta, ruuna napotti tyytyväisenä koko parturoinnin ajan. Korvien kohdalla oli havaittavissa vain pientä kulmien kurtistusta ja ihmetystä, että liekköhän tuo ihminen nyt täysin järjissään. Tungin ruunan suuhun ruisleivän käntyn niin tuokin pieni ihmetys loppui kuin seinään. Hieno polle!