20.4.2014

Ostoksia ja osteopaatteja


Osteopaatti. Käytin humma humeloni osteopaatilla. Olin kuullut kavereiltani paljon hyvää Simone Klein osteopaatista. Olin aikaisemmin mietiskellyt, että haluaisin käyttää  myös oman ratsureimani kyseisellä osteopaatilla. Kyselin tutultani milloin Simone on tulossa seuraavan kerran suomeen ja kävi niin hyvä tuuri, että sain ajan omallekin hevoselleni viikon päähän.
 

Humman lastaamiseen ei jäänyt ihan hirvittävästi pelivaraa, mutta ruuna on näköjään sen verran jo matkustanut, että käpsytteli jo puoleen väliin itse. Ei siis tarvinnut koko matkaa nostella hevosta kyytiin jalka kerrallaan. Paikanpäällä Simone katsoi ensin hevosen suoralla käynnissä, ravissa sekä peruutuksen. Ruunan liikkeet katsottiin myös ympyrällä liinassa. Simone kävi läpi koko hevosen päästä varpaisiin ja löysi vasemmalta puolen kaulasta ja lavoilta jumeja. Hän myös kävi läpi jalat, selän sekä katsoi satulat. Olen ollut tähän asti vähän skeptinen näissä asioissa mutta tämän käynnin suhteen ajatus muuttui täysin. Ruuna nimittäin liikkui osteopaatin jälkeen kotona aivan eritavalla !

 

Hommasinpas itselleni uuden kypärän. Itselläni on käytössä ollut Charles Owenin Wellington sekä Gpa speed air. Wellington on hyvä, mutta päässä on 10 minuutin jälkeen melkoinen sauna efekti. Speed air on taas niin kevyt ja "olematon", että kyseisen kypärän jälkeen missä tahansa muussa kypärässä voit saada melkoisen -pääsi on turvattu- tunteen. Hommasinpa, kuitenkin uuden owenin ja päädyin GR8 malliin.
 

Pitihän Kepuakin muistaa. Kepu sai uuden equilinen estehuovan käyttöönsä. Videossa hiukan materiaalia maanantailta.

1 kommentti: