14.6.2013

Kysymyspostaus II


Kysy blogin kirjoittajalta ! Lukijamäärä on kasvanut vauhdilla, joten ajattelin laittaa kysymyspostauksen pystyyn jos vaikka lukijoilla on herännyt kysyttävää. En laita kysymysten lähettämiselle loppumispäivää, koska en tiedä tuleeko kysymyksiä pyöreä nolla vai kaksikymmentä kappaletta. Kysymyksiä voi lähettää  kommentilla tähän julkaisuun hyvän maun rajoilla laidasta laitaan.
 
Eli..
Jos joku asia on herättänyt kysymyksiä, olkaa hyvä areena on teidän.

9.6.2013

Iisalmi !


Koulukansalliset, Iisalmi ! Ison osan viikonlopusta vei jälleen oman tallin koulukansalliset. Mikään ei voita oman poppoon kilpailuja. Perjantaina nakotin Mintun seurana tovin yövahtina ja koko kokemus oli edellisiin vuosiin verrattuna melkoisen mielenkiintoinen. Meno leirintä-alueella oli kuin woodstockissa vuonna 1973, voe kaaheeta. Hyvin (..huonosti) nukutun yön jälkeen pitikin aamulla lompsia kuvauspaikalle miettien mitä ihmettä sitä laittaa päälle, koska sää lupasi epämääräistä sadetta, sadetta, pieni auringon häivähdys ja ukkosta.


Kerrassaan upea sää, ihme kun ei tsunami vielä noussut siitä viereisestä joen tyngästä kruunaamaan koko homman. Onneksi olin varautunut ja hankkinut vihdoin ja viimein niitä oikeita kameran suojuksia maitolaituri verkkokaupasta, suosittelen ! Sade veteli lauantaina on-off kytkimellä, koko päivänä tuli kaksi minuuttia kestäviä sadekuuroja laidasta laitaan. Juuri kun saimme raahattua itsemme takaisin kuvauspaikalle  ja kaivettua kamerat laukuista niin sade alkoi taas. Olin kokopäivän kirjaimellisesti pyyhe kädessä, pyyhin samaisen penkin ainakin 20 kertaa.


Olimme porukalla Mintun seurana yövahtina myös la-su välisenä yönä ja ilta toikin mitä mielenkiintoisemman ilman. Meillä Iisalmessa ei ollut satanut kuukauteen vettä ja pitänyt vain hellettä, joten voi vaan uskoa millaisen ukkosen sää kehitti yöksi. En ole vähään aikaan noin isoa myräkkää täällä nähnyt, taivas oli pikimusta ja taivas leimahteli jatkuvasti punaisenaan salamoita. Onneksi selvittiin hengissä ja kaikki meni hyvin.


Kekkonen taisi järkyttyä ukkosesta enemmän kuin koskaan. Aamulla satuin vilkaisemaan karsinaan ja tokaisinkin toverille, että ruunan mökki pitää siivota pikemminkin seinistä kuin lattiasta. Ruuna oli kirjaimellisesti saanut paska halvauksen ja paskonut koko mökin seinät täyteen, olisi pitänyt ostaa kuitenkin ne marimekon verhot karsinan ikkunaan.

Sunnuntaina ilma muuttui täysin, lämpötila nousi jopa hellelukemiin. Omasta mielestäni sunnuntain koulukuvat onnistuivat lauantaita paremmin valon kannalta. Meitä olikin tuttuja valokuvaajia vinopino vierekkäin kentänlaidalla ja ääntäkin taisi meistä lähteä. Mikä parasta, mukavaa oli !
 
 
Olettekos käyneet Gallerian puolella ? Olen lisäillyt sivuille läjän uusia kuvia.  Viikon spesiaali kuvauksena oli Toppilan talliin syntyneen varsan kuvaus.  Iisalmen koulukansallisista tuli kuvia vinopino, joten niiden muokkaaminen kestää aikansa. Yritän saada kuvat julkaisuun viikon sisällä.
 
© Ansku / ak.galleria.fi

1.6.2013

Kuukauden blogit !

Ensinnäkin, kiitos paljon kaikille linkin lähettäneille ! Linkkejä tuli paljon ja kaikkien takaa löytyi kivoja blogeja eri aihealueista, joka teki kahden suosikin valitsemisen hankalammaksi. Koska hienoja blogeja ilmestyi niin valtava määrä, tein vähän suppeammat esittelyt ja valitsin kaksi ylimäärästä blogia esittelyyn mukaan.
 
 
Valitsin GeeKuvat blogin esittelyyn, koska aihe on lähellä sydäntä. Valokuvaus ansaitsee aina näkyvyyttä,  joten päätin aloittaa tästä kyseisestä blogista.

GeeKuvat Blogi kertoo 1992 syntyneen hevostytön valokuvausharrastuksesta. Blogi on säästetty turhilta jorinoilta ja pääasiallinen esittely johtaa itse kuviin. Tässä blogi sinulle, joka haluat katsella kuvia erilaisista hevosista eri vuodenaikoina. Ulkoasultaan blogi on simppelin harmaa-valko sävyinen. Esittely välilehdet ovat  helposti löydettävissä heti bannerin alapuolelta.
 
 
Saijis. Jos pidät lifestyle-blogeista niin se on tässä ! Kunnon lifestyle-blogi isolla L:llä. Blogista löytyy aivan kaikkea mitä vain voi odottaa, muotia, shoppailua, päivän asut, kosmetiikkaa jne. Blogin kirjoittajasta olisin odottanut pidempää esittelyä, koska blogin suosio on valtava lukijamäärältään.  Ulkoasultaan blogi on simppeliä mallia, mutta blogia selaillessa tulee fiilis, että haluaa tutkia enemmän. Eli, jos tykkäät seurailla esimerkiksi sitä päivän muotia, kosmetiikkavinkkejä ja pidät että tuoreita postauksia tulee reilusti, niin siirry Saijiksen blogiin.


Leipikäs blogi on ollut monipuolisuudeltaan yksi lemppariblogejani. Blogi kertojana on 25-vuotias  tyttö Joensuusta. Postauksien sisällöstä löytyy  hänen tekemiään käsitöitä, leipomuksia, upeita maalauksia ja lemmikitkään ei jää huomioimatta. Blogi on mielestäni mukavan rentoa luettavaa pitkine ja lyhyine julkaisuneen. Jos haluat katsella hienoja kädentöitä ja teettää mahdollisesti koirallesi hienon käsintehdyn mittatilauspannan mene tänne. Blogi perustuu osoitteeseen http://katkopiirto.net/ , josta löydät valokuvia, pantoja ja taidetta.


 
Valitsin tämän blogin siksi, että pitäähän esittelyssä olla yksi hevosaiheinenkin sivusto.
Täysiveristä elämää-blogi kertoo hevosenomistajan arjesta, jossa pääosissa täysiveri-ruuna Lasse. Julkaisuista löytyy esimerkiksi Millaista on omistaa entinen laukkahevonen? - postaus, joka kiinnitti huomion heti. Blogi ei junnaa paikallaan päivästä toiseen vaan kerrottavaa löytyy sopivasti harjoituksista - haasteisiin höystettynä kivoilla kuvilla. Sisältöön pääsee helposti mukaan. Tässä blogi sinulle joka pidät monipuolisesta hevosaiheisesta luettavasta.
 
Kiitos kaikille mukana olleille !

30.5.2013

New photos !


Kotitallin estekansalliset ovat nyt olleet ja menneet. Kisat menivät ongelmitta ja sää suosi kilpailijoita. (Aurinkoa ja hellettä koko viikonloppu) Napotettiin Mintun kanssa melkein alusta loppuun vierekkäin kentänlaidalla.  Kuvia tuli lauantaina vähän, todella vähän, koska kaikki radat 120 luokkaan asti olivat meistä pois päin. Kaksi estettä oli meihin päin ja silloinkin piti valita kummaltako esteeltä kuvat otat, koska molempia ei kuvaan saanut. Sunnuntaina asia oli täysin toisinpäin, menin tarkoituksella hieman myöhemmin kuvailemaan, jotta saisin kuvia isommista luokista. Hommahan toimi, koska saimme yhdeltä radalta neljä estekuvaa, joka on hyvä saavutus !
 
 
Kotiin päästessäni ja kuvat koneelle ladatessani olin enemmän kuin ihmeissään, koska kuvia ei tullut koko viikonlopulta kuin 800kpl, joista hitusen alle 200 menivät julkaisuun. Yleensä kuvia on tullut tuhat per päivä, noh säästyimpä jännetupintulehdukselta.

Kuvat nähtävillä tästä..
 
Hox ! Olen kuvaamassa myös Iisalmen koulukansallisissa 8.-9.6.2013 !


 
Kuvausprosessit alkoivat rytinällä ja torstaina kuvattavana oli jälleen elovenat Minttu ja Venta. Joku varmaan muistaakin viimetalven mekkokuvat mitä otettiin umpihangessa -25 pakkasessa. Nyt asia oli toisinpäin, kesä, kärpäset ja +26 lämmintä. Tälläkertaa otimme enemmän kesäfiiliksellä kuvia ja Mintulla olikin päällä merimies tyyppinen toppi ja lyhyemmät kesähousut.



Lompsimme aivan pellon reunalle, josta avautui järvimaisema ja kaiken kruunasi mieletön voikukkameri. Kuvien taustasta tuli mielestäni aika harmoninen, koska takana näkyy metsä, keskellä järvi ja alhaalla kesäinen kukkasato. Mitä mieltä itse olette ? Ventan oikean värityksen ikuistaminen kuvaan on yleensä työn ja tuskan alla, mutta nyt onnisti sen verran, että tammahan näyttää ihan itseltään.

Ajattelin samalla harjoitella "uudella kameralla" manuaalikuvia ja ne onnistuivatkin ihan ok hyvin, mitä nyt tarkennus heitti välillä metsään.


 
Löysin olohuoneestani koulusatulan, vaatekomerosta suitsia sekä mikron vierestä kannuksia. Mission impossible, koska en mahdu enää "varustehuoneeseeni" senttiäkään oven sisäpuolelle on inventaarion aika. Saa nähdä mitä ja ennenkaikkea milloin saan homman aikaiseksi.

 




© Ansku / ak.galleria.fi