14.10.2012

Klippaamisen ilot ja surut..

 
Operaatio Kekkosen klippaus suoritettu kunnialla läpi ilman kummempia toilailuja. Humma oli fiksuakin fiksumpi ja operaatio sujui oikein mallikkaasti, ainoa mistä herra ei tykännyt oli niskan takaa ajaminen.  Hieman rantuinenhan ruunasta tuli, koska en jaksanut alkaa nyhräämään ja kuluttamaan tuntitolkulla aikaa. Kyseessä oli kuitenkin ruunan rupsakkeen ensimmäinen klippauskokemus. Taiteilin loimiklippaus mallin mitä olen useasti käyttänyt, (kuvissa Heikki hevosen mallina) takajalat jäivät hieman huonolle tolalle, koska en halunnut saada kaviota otsaan jos ruuna jotain sattuisi esim säikähtämään. Hermostuin sen verran taas tähän nyhräämiseen pikkukoneen kanssa, että päätin tänä talvena vihdoin ja viimein ostaa ison kunnon koneen.
 
Uskokaa tai älkää, mutta Heikki hevosen aikaan ajelin ruunan aina Moser Rex 1230 klipperillä, koska kyseinen humma oli niin herkkä hienosto herra ruotsista, etten voinut kuvitellakaan ajelevani hevosta isolla delavalilla tai heinigerillä. (tai ainahan sitä koitin mutta hävisin taiston kuusi-nolla) Vastaus hankaluuteen oli juurikin Moser rex ! Ongelmat loppuivat siihen pisteeseen kun hommasin kyseisen laitteen. Moser leikkaa hyvin,  kestävä, myös karva jää todella lyhyeksi ja ennenkaikkea kone on hiljainen. Eihän se mikään 5-10 vuoden laatupeli ole, mutta itse olen sillä pärjännyt kolmisen talvea jo.  Ainut mikä koneessa kehtuuttaa on aika, kone on sen verran pieni, että sen kanssa ähertämiseen saa kulutettua monta tuntia.  Suosittelen lämpimästi kuitenkin herkkä hipiäis hevosille moseria.
 
Päätin että hommaan jouluksi itselleni Delavalin hevosklipperin, jossa äänitaso on myös matala. Sitä odotellessa..
 
 

 
Tämän julkaisun kuvista tulikin mieleen eräs kuvausprojekti nimeltä Heikki talvisessa tarhassa. Saimme idean ottaa Heikistä tarhailemassa kivan talvikuvan. Puunasin hevosen kuntoon ja veimme ruunan tarhaan hetkeksi ilman loimia, tarkoitus oli ottaa pari rauhallista tarhakuvaa sekä rakennekuva. Kerkesin päästää ruunan tarhaan ja Minttu sai kameran kaivettua laukusta kun Heikki hevonen tajusi, että on pihalla yksin + ilman nuttuja. Ruuna koki niin kauhean järkytyksen jäätyään yksin, että muistona hetkestä meille jäi sata kiitolaukkakuvaa ja irronneita kenkiä. Ole !

Lukijoille tulossa jotain speciaalia lähiaikoina kunhan kerkeän asiaa työstää..

© kuvat Minttu.K
Kuvassa Hoffman

4 kommenttia:

  1. Ihana banneri ja kivoja kuvia!:)

    VastaaPoista
  2. Moikka! Ois kiva kuulla Mantasta enemmänkin, jos vaikka pistät sähköpostiin jotain, kun en täältä mistään sun s-postia löytänyt :) heidiheikonen@hotmail.com :) Kiitos jos vaivaudut jotain kertomaan :) !

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa aika hyvältä tuo linkittämäsi klippari/trimmeri, ja on HALPA. Oma hevoseni on vähän herkkis... Paljon tuo Delavalin klipperi maksaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näy onnistuvan tämä vastaaminenkaan.

      Juu, tuo Moser rex oli kyllä pelastus super äänikammoiselle hevoselle ainakin meillä. Eihän se nyt kauheaa käyttöä kestä ja en tiedä miten leikkaa esim. paksua suomenhevosen karvaa. Epäilen, että tukkoon menee jos on hyvin karvakas asiakas, mutta meillä on toiminut noilla höttökarvaisilla pv:llä loistavasti. Rexillä ollaan harjoiteltu klippaamista Kekkosenkin kera ja hyvin toimii :)

      Tuo Delavalin HCP65 hevoskone on kalliimpaa sorttia. (noin 400e pintaan) Delavalin HCP65 malli on juuri nimenomaan hevosten ajelemiseen, sekä on myös todella hiljainen malli. Käyttökokemusta siitä ei valitettavasti löydy, ainakaan vielä :)

      Poista