22.8.2012

Different pictures..

Pyhäjärven kisat tuli ja meni. Ihan ensimmäisiin lähtöihin en kerinnyt saapua paikalle, koska olin muiden kyytien varassa enkä suinkaan omalla Nissanin ruppelolla. Katsoin kisapaikalla kuvia kamerasta hell no asenteella. Meinasin lopettaa siltäosin koko kuvaamisen  sekä painaa samalla tulilla -alusta muistikortti- nappia. Maltoin onneksi mieleni ja menin loppuun asti syveen tai saveen asenteella, se kuitenkin kannatti. Kuvat oli kuin olikin mielestäni vallan hyvin onnistuneita !
Maanantaina kuvien muokkaaminen ja valitseminen tuotti väsymystä jo sitä ajatellessa, joten ajattelin kerrankin ottaa sen slow-motion:n käyttöön ja tehdä kuvat enemmän ajan kanssa. Laitoinkin infoon kuvien valmistus määräksi vko 34, ihan siltä varalta etten joudakaan väkertää kuvia. Aikaa näytti kuitenkin jäävän  ja näpersin kuvat tänään valmiiksi ja laitoin ne julkaisuun.
 
 
 
Sain 22.8 tiistaina mututuntumaa vähän erityyppiseen kuvaukseen. Kuvaus kohteena oli kaverini lapset. Olimme puhuneet tästä kuvauksesta jo kaksi vuotta ja vasta nyt saimme aikaiseksi (parempi myöhään kuin ei milloinkaan) ottaa ja lähteä lähimmälle leikkipuistolle lapsien kera. Ilma oli juuri sopivan valoisa ja mikäs siinä kuvia ottaessa. Katsoin kotona kuvat heti ja innostuin suunnattomasti valokuvata ihmiskohteita ! Voisin jopa vaihtaa hevoskohteet ihmisiin !
 
 
 
Otin myös satunnaisia otoksia muusta ympäristöstä mitä eteeni siinä kävellessä sattui.  "Suosikikseni" tuli kuva, jossa näkyy lähinnä lapsuuden ympäristö. Kuvassa vahvana on vanha Palolaitoksen torni, jossa tuli käytyä useammat kerrat lapsena sekä alla valkoinen uimarannan rakennus, jossa on mm. pukuhuoneet ja kioski kesäisin. Tein kuvalle tarkoituksella tiukemman rajauksen sekä muutin sen musta-valkoiseksi suosien tummia sävyjä. Tarkoitus oli, että vain nämä rakennukset tulevat kuvaan vahvoina sekä tummana kuva tuo mieleeni enemmän juuri sitä lapsuuden aikaa. (Onnistui tuo sitten kuvana tai ei..) Toisena kuvana on kuva epämääräisistä tirpoista rannalla, laitoin kuvan siksi koska mielestäni kuvaan toi jotain pientä kivaa veden ja rannan rajaus. Kolmantena kuva pikku paateista rannalla, tässä kuvasta ei ole mielestäni yhtään mitään sanottavaa ja ehkä siksi sen tänne laitoinkin !
 
 
©ak

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti