17.6.2012

Koulukansalliset, Iisalmi + Nikon D7000


Huh, siinäpä oli sitten isommat omat kisat tällevuodelle. Kuvia tuli reippaasti yli 2000kpl viikonlopun koulukilpailuista. Lauantaina oli todella hyvä sää ja olin huoletta oman sigma objektiivin kanssa. Sunnuntaina meinasi iskeä hätä koska oli pilvistä ja pimeää. Otin aamulla luurin käteen ja rimpautus Mintulle pelasti koko päivän. Sain häneltä lainattua objektiiviä ja suuri kiitos siitä jälleen hänelle. Napotettiin siis Mintun(  aaveen.net ) kanssa koko viikonloppu kentän laidalla vierekkäin kuin sillit purkissa. Joku joskus kysyikin miksi kuvaamme aina vierekkäin, olemme sosiaalisia sieluja ja tykkäämme turista kuvausten lomassa mieluusti toisillemme kuin jollekkin horsmapuskalle.

Kuviin pääset tästä..

Olimme myös perjantaina Kuopion GP-kilpailuja kuvaamassa Mintun kanssa, tahdon unohtaa koko reissun, joten siksi en sitä edes otsikossa maininnut. Kuvaamisesta ei tullut oikein mitään, kaikki esteet tietenkin sinne väärään suuntaan ja homma levähti täysin. Kuvasimme lopulta katsomosta !!! Noh, kokemus oli sekin :) Oma objektiivi sanoi Kuopiossakin itsensä irti, joten lainasin jälleen Mintulta kalustoa. ( Kiitos siitä jälleen kerran hänelle ! ) Kuopiosta ei sen enempää, nekin kuvat nähtävissä sivustossa ak galleria
 

Olen pitkäääään haaveillut uudesta objektiivistä ja rungosta. Päätin pistää elämän ranttaliksi ja tilasin uuden rungon sekä objektiivin. Mattihan siinä kukkaroon tuli mutta toivon että tämä on sen arvoista. Tällähetkellä minulla on ollut käytössä Nikon D80. Nyt postista tupsahtaa Nikon D7000 ja siihen Sigma 70-200/2.8 objektiivi. Toivottavasti yhdistelmä pelaa, postia odottamaan siis!




















 
© ak + digitaltrends

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti