21.1.2018

Hevoseton on huoleton, ainakin hetken.

 
Hevoseton on huoleton. Päätin kuitenkin käyttää Sylvin klinikalla ja tarkistaa takajalan potkuvamman tilanteen ihan jo oman mielenrauhan takia. Epäilin, että jalassa on pehmytkudosvaurio tai muuta vastaavaa.  Takajalasta otettiin siis taivutuskoe, röntgen ja ultrat. Samaan rahanmenoon tarkistutin myös kinnerpattien tilanteen. Ihme kyllä, jalasta ei löytynyt yhtään mitään eikä tamma reagoinut edes taivuttamiseen. Jes, nollia olen aina odottanut. Päätettiin, että annetaan hevosen kuitenkin olla lomalla pari viikkoa ja katsotaan sitten miten alkaa liikkumaan kun turvotus häviää.
 
 
 
Oltiin aikaisemmin jo suunniteltu pientä time out-suunnitelmaa. Sylvi muuttaisi hetkeksi Mariannen talliin.  Plarasin aikataulun kasaan niin, että hevonen saa lomailla lomailunsa kotitallissa. Pakkasin siis viikolla hevosen kamppeet ja Marianne haki hevosen sunnuntaina hoiviinsa. Pieni aikalisä siitä syystä, että käyn itse tällä hetkellä töissä ja lisäksi opiskelen. Näytöt lähestyy, joten saan pienen hengähdystauon hevostelusta ja voin keskittää vapaa-aikani kouluun. Opiskelen siis valjassepäksi jos lukijoille ei jo instagram päivityksien kautta tullut selväksi. :D
 
Apua, mikä klippaus !
Sylvin muutto meni hyvin. Laitettiin hevonen ulos uuden tarhanaapurin viereen. Tamma leimautuikin prinssi valkoiseen uskomattoman nopeasti. Elämä on huonosti jos valkoinen prinssi ei ole odottamassa rouvaa pihalla ulos mennessään vaan aidoista tultiin siinä tilanteessa läpi mitä hevonen ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt. Ensimmäinen kerta tämäkin.
 
 
Liikunnan aloittaminen. Ei uskallettu laittaa hevosta liinan päähän, koska laukka-pukki raivarit oli siinä tilanteessa takuuvarmat ja liikunta piti aloittaa pikkuhiljaa. Marianne halusi mennä itse selästä. Ollos hyvä vaan ja pidä tukasta kiinni, minä en ainakaan mene kun tamma seisonut kaksi viikkoa minimaalisessa talvitarha bunkkerissaan. Itse olisin varmaan laittanut hevosen kahdella ohjalla juoksutukseen. Eikun satula selkään ja menoksi. Virkeää, iloista, virkeää, iloista ja vielä kerran iloista. En usko, että tämä prinsessa liikkuisi metriäkään jos potkuvammassa jokin mättäisi. Hevonen liikkuu mielellään itse. Ollaan päästy jo laukkaamaan. Laukkaa tamma voisi mennä iäisyyksiin ja nostot tulevatkin yleensä iloisen pukki koikkaloikan tiimellyksessä ennen kuin homma rauhoittuu. Hevonen on selkeästi iloinen mikä on hyvä asia. Sylvi on kotiutunut yllättävän nopeasti uuteen paikkaan ja näyttää suhteellisen tyytyväiselle uuteen väliaikaiseen asumukseensa, liekkö prinssillä vaikutusta.
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Kiva lukea kuulumisia. Saisit kirjoittaa useammin. :)

    VastaaPoista
  2. Mä tykkään kanssa! :)

    VastaaPoista