viisi kuukautta Myssyä

umi

Töitä, koulua, töitä, koulua, töitä, töitä, töitä.. Niistä on minun päivät tehty. Pitkästä aikaa ajattelin päivitellä instagramin lisäksi myös blogin puolta. Vuoden 2018 loppu oli yhtä hulinaa, hamstrasin töitä ja asuin käytännössä autossa. Ystäväni oli onneksi suurena apuna hevosen kanssa ja sainkin oivaa jelppiä varsinkin kiireisillä kouluviikoilla. 

Pipo, tuo suomenhevonen joka on ollut omistuksessani nyt noin viisi kuukautta. Sanoisin, että melkoinen persoona tämäkin. Tuttavani sanoikin joskus, että onko sinulla muka tavallisia hevosia ollutkaan. En tiedä mikä tuossa hevosessa oikein iski. Kävin katsomassa hevosta heti ensimmäisenä vaihtoehtona kesäkuun alussa. Sen jälkeen kiersin vaivaiset 1900 kilometriä kyntäen suomea läpi. Heinäkuussa sain jälleen viestiä tuon kesäkuisen suomenhevosen omistajilta ja päätin jostain syystä käydä katsomassa hevosta uudelleen. Seuraavaksi huomasin olevani klinikan pihassa, toisessa kädessäni oli omistajanvaihdospaperit ja toisessa kädessä narun päässä oli se samainen suomalainen. Taisin sanoa kaverilleni, että tässä hevosessa on todella oltava jotain koska se napottaa trailerissani.

Pipon kanssa meillä oli tavoitteena, että ennen lumien tuloa löydetään keventäminen ravissa, rauhallisuutta menoon ja saadaan laukannostot aluilleen. Kyllä, keventäminen. Miten keventäminen voikaan olla niin jännittävää? Päästiinkö tavoitteeseen, suurimmaksi osaksi kyllä ja rauhallisuus, se onkin toinen juttu se. Olen melko yllättynyt tämän hevosen luonteesta ja työmoraalista. Edellinen Manta makkara suomenhevoseni, oli nimenomaan se perinteinen suomenhevonen. Pipo on täysin eri maailmasta, hyvällä ja myös huonolla tavallaan. Myssy on todella puoliverimäinen ratsastaa ja todella herkkä suomenhevoseksi. Toki, se suomalaisuus tulee myös vahvuutena esille jos putte haluaa mennä kovempaa.

Myssy saapui minulle heinäkuussa ja se oli saanut satulan selkäänsä ensimmäistä kertaa elämässään toukokuussa. Suurin ihmetys hevoselle oli alussa keventäminen, se ei voinut käsittää mitä satulassa tapahtuu ja pienikin heilahdus tarkoitti tietysti eteenpäin tai kokoamista. Kokoamisen tämä hevonen osaa vähän liiankin hyvin. Paikallaan steppaaminen, polvet kurkussa on oikea bravuuri, kouluhevosetkin kalpenee tämän karvakasan piaffe treenin nähdessään. (vitsi vitsi, tosin se handlaa sen) Kaikki into purkautui siis paikallaan stepaten, välimaastoa ei juurikaan ollut. Suomennettuna, meillä kevennettiin aina ratsastuksen lopussa. Keventämisen aiheuttamasta ihmeestä päästiin suhteellisen nopeasti ylitse. Miten, no keventämällä.

Rauhallisuutta ja rentoutta olemme hakeneet alusta lähtien, välillä siinä onnistuen ja välillä ei niin onnistuen. (riippuu tällä hetkellä säästä) Myssy yllätti myös nopealla oppimisellaan, ravista alkoi löytyä säätövaraa, ilman että vermo jäi päälle ja laukan hevonen oppi vähän liiankin hyvin. Laukasta tuli nopeasti hitti, mitä hevonen odotti innoissaan. Syksyn loppupuolella koimme pienen satulakriisin, josta selvittiin voittajana, kiitos ystäväni Lissun. Kriisistä selvittiin kunnialla töihin ja loma ei tehnyt  hevoselle huonoa. Tavoite laukannostojen sijaan hevonen selvitti jo ensimmäiset laukkapuomit. Ei edes rämpimällä vaan tyylillä ja hillitysti, uskokaa tai älkää. Hyvä Myssy, tavoitteet saavutettu ainakin suurimmaksi osaksi !

ravurista ratsuksi

Entä rauhallisuus, pakkasten myötä se on toistaiseksi kadonnut. Hevosesta on kuoriutunut ikiliikkuja. Seuraava aiheemme onkin edelleen se rauhallisuus. Sanoinkin kaverilleni, että suomalainen muistuttaa hämmentävästi ruotsalaista jo edesmennyttä Hoffman ruunaani, josta kuoriutui pakkasilla melkoinen raketti. Kaasu saattaa  siis hirttää ja suomalainen kuumuu nopeammin kuin sähkösauna. Meidän nykyinen tavoite ? Rauhallisuus.

Kuvat ovat valitettavasti kauniissa syksy värityksessä, taitanee olla syyskuu materiaalia lumikinosten sijaan.

Kuin neulaa heinäsuovasta olisi etsinyt

Hevoseton on todellakin huoleton mutta todella tylsistynyt sellainen. Mihin tämän kaiken ajan oikein edes käyttäisi. Sylvi lähti uuteen kotiin siitoskäyttöön kesäkuun alussa ja karsinapaikka ammotti tyhjyyttään. Tunnetusti en hevosta ihan hetkessä löydä, en ole löytänyt aikaisemminkaan. Sylviä etsiessäni taisin kääntää koko suomen ympäri moneen kertaan. Tein samaa siis koko kesälomani ajan. Kolusin hevosia suunnilleen parisen kymmentä kappaletta, loppu  peleissä kuitenkin suhteellisen vähän. Äitini sanoikin, että kyllä se löytyy, ainahan se on löytynyt. Olen sitä mieltä, että hevosen etsiminen omalla kohdallani on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Budjettia minulla löytyy sopivasti, mutta on eriasia mistä suostun mitäkin sitten maksamaan. Toisekseen valmista hevosta en tarvitse, riittää kun se kantaa ratsastajan joka askellajissa, muuta ei osata tarvitse. Tietysti jos jarru löytyy, aina parempi. Hevosen täytyy myös kolahtaa, tämä on se.

En myöskään maksa kahdeksan vuotiaasta suomenhevosesta, joka ei tiedä edes mikä on satula yli hintaa. En näe myöskään he c - re60 luokkia meriitteinä. En tiedä sohaisenko ampiaispesää, mutta re60 luokan pääsee hevonen kuin hevonen vaikka se vetäistäisiin suoraan vermosta sinne radalle sopivan ratsastajan kanssa. Hevostarjouksia tuli siis paljon ja osan skippasin jo suoraan. Tuntui, että onko sitä lähdettävä tosiaan rajan toiselle puolelle hevosta hakemaan. Harva hevonen päihitti myös oman syynin. En etsinyt pegasosta kultaisilla siivillä mutta pään piti olla paikallaan ja jalkojen liikkua suht oikeassa tahdissa.

En tiedä miksi, mutta kävin katsomassa yhden hevosen jopa kahteen kertaan. Kummallakin kerralla tulin samaan lopputulokseen. Kysyin parin kaverinkin mielipiteen ja vastaus oli molemmilla aika samanlainen mitä omat ajatukseni. Ei löydetty hevosesta mitään huonoa, niin ei se voi kovin huonokaan olla. Hevonen läpäisi meidän vähäisen mutta tarkan kauppalistan. Pakan villikortti !

Suomenhevonen

Hevoseton on huoleton, ainakin hetken.

 

Hevoseton on huoleton. Päätin kuitenkin käyttää Sylvin klinikalla ja tarkistaa takajalan potkuvamman tilanteen ihan jo oman mielenrauhan takia. Epäilin, että jalassa on pehmytkudosvaurio tai muuta vastaavaa.  Takajalasta otettiin siis taivutuskoe, röntgen ja ultrat. Samaan rahanmenoon tarkistutin myös kinnerpattien tilanteen. Ihme kyllä, jalasta ei löytynyt yhtään mitään eikä tamma reagoinut edes taivuttamiseen. Jes, nollia olen aina odottanut. Päätettiin, että annetaan hevosen kuitenkin olla lomalla pari viikkoa ja katsotaan sitten miten alkaa liikkumaan kun turvotus häviää.

 

 

 

Oltiin aikaisemmin jo suunniteltu pientä time out-suunnitelmaa. Sylvi muuttaisi hetkeksi Mariannen talliin.  Plarasin aikataulun kasaan niin, että hevonen saa lomailla lomailunsa kotitallissa. Pakkasin siis viikolla hevosen kamppeet ja Marianne haki hevosen sunnuntaina hoiviinsa. Pieni aikalisä siitä syystä, että käyn itse tällä hetkellä töissä ja lisäksi opiskelen. Näytöt lähestyy, joten saan pienen hengähdystauon hevostelusta ja voin keskittää vapaa-aikani kouluun. Opiskelen siis valjassepäksi jos lukijoille ei jo instagram päivityksien kautta tullut selväksi. :D

 

Apua, mikä klippaus !

Sylvin muutto meni hyvin. Laitettiin hevonen ulos uuden tarhanaapurin viereen. Tamma leimautuikin prinssi valkoiseen uskomattoman nopeasti. Elämä on huonosti jos valkoinen prinssi ei ole odottamassa rouvaa pihalla ulos mennessään vaan aidoista tultiin siinä tilanteessa läpi mitä hevonen ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt. Ensimmäinen kerta tämäkin.

 

 

Liikunnan aloittaminen. Ei uskallettu laittaa hevosta liinan päähän, koska laukka-pukki raivarit oli siinä tilanteessa takuuvarmat ja liikunta piti aloittaa pikkuhiljaa. Marianne halusi mennä itse selästä. Ollos hyvä vaan ja pidä tukasta kiinni, minä en ainakaan mene kun tamma seisonut kaksi viikkoa minimaalisessa talvitarha bunkkerissaan. Itse olisin varmaan laittanut hevosen kahdella ohjalla juoksutukseen. Eikun satula selkään ja menoksi. Virkeää, iloista, virkeää, iloista ja vielä kerran iloista. En usko, että tämä prinsessa liikkuisi metriäkään jos potkuvammassa jokin mättäisi. Hevonen liikkuu mielellään itse. Ollaan päästy jo laukkaamaan. Laukkaa tamma voisi mennä iäisyyksiin ja nostot tulevatkin yleensä iloisen pukki koikkaloikan tiimellyksessä ennen kuin homma rauhoittuu. Hevonen on selkeästi iloinen mikä on hyvä asia. Sylvi on kotiutunut yllättävän nopeasti uuteen paikkaan ja näyttää suhteellisen tyytyväiselle uuteen väliaikaiseen asumukseensa, liekkö prinssillä vaikutusta.

 

 

 

Arjen luksusta

Pitkästä aikaa tekstiä tätäkin kautta. Into kirjoittamisesta on ollut kadoksissa, olen ollut aktiivisempi enemmän snapin ja instagramin puolella. Nyt sain inspiraation kirjoitella taas kuulumisia. Julkaisun piti tulla jo paljon aikaisemmin, mutta itseäni ärsytti uusien kuvien puuttuminen. Tyydyin kohtalooni ja kaivoin arkistosta vanhoja talvikuvia lukuun ottamatta paria tylsää selfvietä hevosen kanssa.

Hevosen omistaminen ei ole aina sitä ihanaa hevosenomistajan arkea vaikka kuinka tahtoisikin. Arjen luksusta hevosenomistajana on omistaa terve ja ongelmaton hevonen. Meillä arjen luksuksen katkaisi kuukauden mittainen alamäki, jonka aikana huokailin varmaan enemmän kuin ikinä. Mitä uskomattomimpia ongelmia peräjälkeen. Mistä edes aloittaisin.

Loppusyksystä, tippumiseni jälkeen Ässä (Sylvi) alkoi olla hieman ärtynyt vyötä kiristäessä ja harjatessa. Tarkkaakin tarkemmat hoksottimeni alkoivat raksuttamaan kun Marianne tuli ratsastamaan tammaa. Ratsastaessa huomattiin oireita, jotka eivät vastanneet sitä normaalia Sylviä. Hyvin nopeasti huomattiin, että vasenta jalkaa käyttäessä, varsinkin laukannostossa tamma saattoi potkaista taaksepäin ja pukitti herkästi jos käytit jalkaa perus jalan kiinni pitämistä enemmän. Hevonen liikkui myös oudosti, hieman selkä köyryssä. Vieras ihminen ei todennäköisesti olisi huomannut liikkumisessa yhtään mitään, niin pienestä erosta oli kyse. Tarkemmin vatsaa räpellettyämme ilme kertoi hevosessa kaiken. Loppusyksy, Sylvi, joka syö kaiken mitä irti saa. Jep, epäilen hiekkaa, psylliumin hakuun. Ostin agrista psyllium eclipse törpön ja laitoin kuurin päälle.  Laitoin sekaan hurjat 2dl mashiä (kuivana mitattuna) ja loput psyllium siementä. Seosta oli niin paljon, että sitä olisi voinut kodittomillekin jakaa. Ihme kyllä, tamma suostui syömään koko jätti annoksen kertaheitoilla. (Tästä videoklippi instan puolella)

 

Kaverin hevoselle oli tulossa rokotus. Ajattelin, että tungen Ässän samaan syssyyn rokotukseen, koska seisotaanhan ratsastamisesta jo muutenkin vatsan ärtyneisyyden vuoksi. Heppa rokotettu, merkki lyöty passiin, jes homma hanskassa. Seuraavana päivänä laitoin hevosen tapani mukaan pesukarsinaan ja hain kaapista harjat sun muut. Vilkaisen hevosta uudelleen ja tamma seisoo kuin betoniporsas käytävällä. Epäilyttävän rauhallinen. Hevonen oli irti pesarissa ja sain hakea tavaroita ympäri tallia eikä tamma ota askeltakaan. Silmät liikkuu menoni mukana mutta pää ei liiku senttiäkään. Mitä tällä kertaa ?! Aikani huokailtua ja kyseltyä mikä nyt mättää huomasin, että kah. Rouvalla on kaulassa kämmenenkokoinen paukama rokotuksesta. Paukama oli niin kuoleman vakava, ettei siihen saanut koskea ilman, että silmät tippuu päästä mulkoilusta. Eikun heinäverkkoa täyttämään, koska hevonen ei voinut syödä maasta. Paukama vaati ainakin viikon toipumisaikaa. Rokotuksen aiheuttamasta reaktiosta päästiin ja vatsaoireetkin alkoivat hävitä. Luojan kiitos, selvittiin ilman hiekkakuvia. Jalkaakin kärsi jo käyttää ilman, että potkuja sateli ja nyrpeää naamaa näytettiin.

Hevonen oli suht normaali ratsastaa mutta väistöissä ja taivutuksissa oli ihme mutkittelua havaittavissa. Hevonen haki paikkaa miten mennä ja rentous oli kaukana. Tasapainoiset laukannostot oli edelleen kadoksissa ja nostot olivat suorastaan perseestä. Aikani tutkiskeltua ja satulaa tuumailtua, huomasin että hevoseni on levinnyt omasta kenttäsatulastaan ulos. Selkärangantila jäi ahtaaksi ja satula veti ratsastajan taakse. Levittää tätä satulaa ei kannattanut, koska se olisi tullut säkään kiinni. Luuri kouraan ja soittamaan satulaystävilleni. Sain satuloita sovitukseen nopealla aikataululla.

Hevoseni on hieman hankala selkäinen, joten satuloissa oli kaikissa sama vika. Runkomalleja hevoselle löytyy passeleita, mutta hevonen on niin ylälinjainen, massiivinen etuosasta, iso säkäinen, pitkä säkäinen, pyöreä selkäinen jolla ei ole lapakuoppia niin jokainen satula vetää painopisteen lievästi taakse. Hevonen reagoi tietysti ratsastajan takapainoisuutta ja soppa on valmis. Ratsastaja istuu hieman takakaarella ja antaa helposti kuvan, että satula olisi liian kapea. Hevosella on niin massiivinen etuosa, että passeleita runkoja ei voi levittää etuosan tiputtamiseksi, koska satulat tulisivat säkään kiinni. Kokeilin parikymmentä satulaa, joista paras jäi testiajolle. Pääsin aika vähällä toistaiseksi, yhdelle edelliselle tammalleni kokeilin reilu 60kpl satuloita.
 

Parhaaksi todettua mallia joutui fiksaamaan mattesin romaanilla takaa, mutta tämän halusin testata ratsasin kunnolla. Romaani fikseistä en hirveästi perusta ellei ole pakko. Satulan pitäisi istua niin hyvin, ettei väliin tarvitse ylimääräisiä vällyjä. Varsinkin jos hevonen on aktiivikäytössä. Olimme tottunut menemään yksisiipisellä kenttäsatulalla ja arvata saattaa mikä kriisi mattesin karvasta iski. Aivan jäätävä ero ! Mariannekin valitteli, että satulan ja hevosen välissä on 20 senttiä liikaa tavaraa, eikä lähelle pääse ei sitten mitenkään. Tiedän ! Kyseinen estesatula vaati kaksi palaa taakse, jotta painopistettä saatiin korjattua tasapainoiseksi. 

 

Kerettiin testata satulaa tasan kerran kunnes hevonen tuli paksun kintereen kanssa tarhasta. Potkuhaava, takana, suoraan kintereeseen. Kinner oli kuin tennispallon syönyt. Ontuihan se. Huokailin vähän lisää ja pidettiin taas breikkiä. Kestihän ilo jo kokonaisen päivän. Ontuminen lieveni yllättävän nopeasti. Pientä hitautta oli havaittavissa alkumetreillä mutta hevonen liikkui mielellään itse. Ehkä vähän liikaakin. Hammastarkki oli onneksi tulossa, joten ajattelin että tsekkaan kintun varmuuden vuoksi samalla syssyllä. Kintun takia elbattiin siis vähän lisää ja satulat odotti testiajuaan. Huokailu jatkui..

 

Päästiin viimein testaamaan meille testiin jäänyttä estesatulaa. Romaanin kanssa hevonen liikkui rennosti eikä laukannosto rykäisyistä ollut tietoakaan. Päätin jättää satulan vuokralle, jotta päästään kokeilemaan sitä pidemmällä tähtäimellä. Toivottavasti alamäet olisi tältä talvelta käsitelty. Satulan testaus jatkuu ja pidän sormet ristissä, että se soveltuisi meidän käyttöön. Seuraavaksi pitääkin harkita hevosen kuskaamista etelään satulastudioille. Alla videopätkää satulan testiajosta ja hevosen laihduttamisesta kaikkien ongelmien jälkeen.