Töitä, koulua, töitä, koulua, töitä, töitä, töitä.. Niistä on minun päivät tehty. Pitkästä aikaa ajattelin päivitellä instagramin lisäksi myös blogin puolta. Vuoden 2018 loppu oli yhtä hulinaa, hamstrasin töitä ja asuin käytännössä autossa. Ystäväni oli onneksi suurena apuna hevosen kanssa ja sainkin oivaa jelppiä varsinkin kiireisillä kouluviikoilla.
Pipo, tuo suomenhevonen joka on ollut omistuksessani nyt noin viisi kuukautta. Sanoisin, että melkoinen persoona tämäkin. Tuttavani sanoikin joskus, että onko sinulla muka tavallisia hevosia ollutkaan. En tiedä mikä tuossa hevosessa oikein iski. Kävin katsomassa hevosta heti ensimmäisenä vaihtoehtona kesäkuun alussa. Sen jälkeen kiersin vaivaiset 1900 kilometriä kyntäen suomea läpi. Heinäkuussa sain jälleen viestiä tuon kesäkuisen suomenhevosen omistajilta ja päätin jostain syystä käydä katsomassa hevosta uudelleen. Seuraavaksi huomasin olevani klinikan pihassa, toisessa kädessäni oli omistajanvaihdospaperit ja toisessa kädessä narun päässä oli se samainen suomalainen. Taisin sanoa kaverilleni, että tässä hevosessa on todella oltava jotain koska se napottaa trailerissani.
Pipon kanssa meillä oli tavoitteena, että ennen lumien tuloa löydetään keventäminen ravissa, rauhallisuutta menoon ja saadaan laukannostot aluilleen. Kyllä, keventäminen. Miten keventäminen voikaan olla niin jännittävää? Päästiinkö tavoitteeseen, suurimmaksi osaksi kyllä ja rauhallisuus, se onkin toinen juttu se. Olen melko yllättynyt tämän hevosen luonteesta ja työmoraalista. Edellinen Manta makkara suomenhevoseni, oli nimenomaan se perinteinen suomenhevonen. Pipo on täysin eri maailmasta, hyvällä ja myös huonolla tavallaan. Myssy on todella puoliverimäinen ratsastaa ja todella herkkä suomenhevoseksi. Toki, se suomalaisuus tulee myös vahvuutena esille jos putte haluaa mennä kovempaa.
Myssy saapui minulle heinäkuussa ja se oli saanut satulan selkäänsä ensimmäistä kertaa elämässään toukokuussa. Suurin ihmetys hevoselle oli alussa keventäminen, se ei voinut käsittää mitä satulassa tapahtuu ja pienikin heilahdus tarkoitti tietysti eteenpäin tai kokoamista. Kokoamisen tämä hevonen osaa vähän liiankin hyvin. Paikallaan steppaaminen, polvet kurkussa on oikea bravuuri, kouluhevosetkin kalpenee tämän karvakasan piaffe treenin nähdessään. (vitsi vitsi, tosin se handlaa sen) Kaikki into purkautui siis paikallaan stepaten, välimaastoa ei juurikaan ollut. Suomennettuna, meillä kevennettiin aina ratsastuksen lopussa. Keventämisen aiheuttamasta ihmeestä päästiin suhteellisen nopeasti ylitse. Miten, no keventämällä.
Rauhallisuutta ja rentoutta olemme hakeneet alusta lähtien, välillä siinä onnistuen ja välillä ei niin onnistuen. (riippuu tällä hetkellä säästä) Myssy yllätti myös nopealla oppimisellaan, ravista alkoi löytyä säätövaraa, ilman että vermo jäi päälle ja laukan hevonen oppi vähän liiankin hyvin. Laukasta tuli nopeasti hitti, mitä hevonen odotti innoissaan. Syksyn loppupuolella koimme pienen satulakriisin, josta selvittiin voittajana, kiitos ystäväni Lissun. Kriisistä selvittiin kunnialla töihin ja loma ei tehnyt hevoselle huonoa. Tavoite laukannostojen sijaan hevonen selvitti jo ensimmäiset laukkapuomit. Ei edes rämpimällä vaan tyylillä ja hillitysti, uskokaa tai älkää. Hyvä Myssy, tavoitteet saavutettu ainakin suurimmaksi osaksi !
 |
| ravurista ratsuksi |
Entä rauhallisuus, pakkasten myötä se on toistaiseksi kadonnut. Hevosesta on kuoriutunut ikiliikkuja. Seuraava aiheemme onkin edelleen se rauhallisuus. Sanoinkin kaverilleni, että suomalainen muistuttaa hämmentävästi ruotsalaista jo edesmennyttä Hoffman ruunaani, josta kuoriutui pakkasilla melkoinen raketti. Kaasu saattaa siis hirttää ja suomalainen kuumuu nopeammin kuin sähkösauna. Meidän nykyinen tavoite ? Rauhallisuus.
Kuvat ovat valitettavasti kauniissa syksy värityksessä, taitanee olla syyskuu materiaalia lumikinosten sijaan.
