Estepäivän kuvasatoa.

 

Vihdoinkin uutta kuvamateriaalia. Talvi ja maneesikausi on syönyt valokuvaus innostustani suuresti. En jaksa panostaa kuvaamiseen maneesissa vaan otan kuvat räps sinne räps tänne tyylillä kuten näistäkin kuvista sen huomaa. En ole ikinä handlannut maneesikuvausta enkä osaa sitä tänä päivänäkään.

Hanne ja Lauri Tähkä :D

Lauantaina päätettiin pitää yhteinen estepäivä. Raahasimme maneesin täyteen puomeja, kavaletteja ja esteitä. Tarkoitus oli mennä simppeleitä tehtäviä eikä niinkään korkeuksia. Hevoset valmiiksi ja eikun treenaamaan.

 

Kekkonen oli innoissaan päästessään esteiden makuun. Hummalla oli aluksi hankaluuksia sijoittaa pitkiä jalkojaan puomitehtävissä mutta ruuna hoksasi äkkiä, että kaasujalkaa voi myös löysätä.

Treenit meni jokaisen osalta onnistuneesti. Kekkonen yllätti ja porskutti treenit läpi paremmin kuin koskaan ja treenarikin oli todella tyytyväinen hevoseen. Lopuksi lyhyt video pätkä.

Keppana kyytiin..

Juuri kun pääsin kirjoittamaan edellisessä postauksessa kuinka hyvin Kekkonen on vastaanottanut uuden kuljetusvälineensä. Viimepäivien aiheena meillä on ollut - Keppana kyytiin - harjoitukset. Ruuna on matkustanut tähän asti lähinnä kuorma-autossa, traileri on hiukan tuntemattomampi käsite.

 

Toisen kerran lastausta harjoitellessani Kekkonen päätti, että -minua ei enää kiinnosta, haluan talliin, saat mennä yksinäsi-. Karkeasti suomennettuna, ruunan kuuluisa neliteli astui kuvioon. Kun asia ei enää huvita niin korvat laitetaan taakse, silmät puoli umpeen, jalat tukevasti neliteliin ja ruuna alkaa nukkumaan niille sijoilleen. Onneksi kyseisenä neliteli päivänä olin tehnyt pohjasuunnitelman huolella ja ajanut koko yhdistelmän maneesiin.
 

 

En tiedä kumpiko on raivostuttavampaa, hevonen joka ilmaisee mielipiteensä esimerkiksi riehumalla vai hevonen joka päättää, että en muuten tule, eikä liiku vaikka pommi tippuisi päähän. Kekkonen on nimenomaan tätä jälkimmäistä sorttia. Ei auta, periksi en anna, jos tässä vaiheessa olisin vienyt hevosen takaisin talliin en todennäköisesti olisi ikinä saanut sitä  enää kyytiin. Neliteli jumista oli siis päästävä ylitse meni aikaa kolme tai viisi tuntia.  Olin syvästi kiitollinen siitä, että yhdistelmä oli maneesissa neljän seinän sisällä suojassa, itku meinasi päästä. Olenko samassa paikassa vielä huomennakin ? Napotin hevosen kanssa paikoillani 2,5 tuntia (..kuitenkin suhteellisen vähän) kunnes ruuna antoi periksi ja lompsi sisälle. Kiitos, ruunalle herkkuja naamaan ja tämä riittää. Huomasin, että ruunaa ei homma ainakaan pelota, hevonen lompsii sisälle ja ulos trailerista kuin vanha lehmä. Kyse on enemmän siitä kumpiko päättää milloin traileriin mennään. Tässä kohtaa päätin, että trailerissa olemisesta tehdään oikea rituaali. Trailerissa käydään piipahtamassa aikaa ja paikkaa katsomatta.

 

Seuraavana iltana päätin jatkaa harjoituksia. Olin varautunut, että aikaa saattaa mennä tovi jos toinenkin. Tavoitteenani on tällähetkellä se, että saan pikkuhiljaa pidennettyä trailerissa olo aikaa sekä se, että hevonen peruuttaa minun käskystä pois eikä lähde silloin kuin itse huvittaa. Hiljaa hyvä tulee, tavoitteeni käytännössä vaiheittain..

1. Traileriin sisälle sekä ulos meno.
2. Takapuomin laitto.
3. Takasillan nostoa.
4. Kuljetus.

Ruunani näkyi pitävän peruutuksesta, joten aloitin koko homman niin sanotusti peruutus edellä. Pyydetään sitä peruutusta. Yksi askel sillalle, ruunalle herkku, peruutus pois. Kaksi askelta eteenpäin traileriin, herkku ruunalle, peruutus pois jne..  Pyrin peruuttamaan ruunan pois trailerista ennen kuin se itse kerkesi sitä tehdä.  Ihme kyllä, eteenpäin meno alkoi maistumaan ja ruuna oli trailerissa 15 minuutin aikana useamman kerran.

 

Jätin trailerin tallin pihaan hollille seuraavaa päivää varten. Otin ruunan narun päähän ja toiseen käteen porkkana pussin. Herkut nähtyään ruuna käveli perässä traileriin sen kummemmin miettimättä. Hiljaa ja rauhassa hyvä tulee, tästä on hyvä jatkaa harjoituksia.