29.9.2013

Kekkosen ensimmäiset kilpailut !


Loppuverkkaa
Pääsin puunaamaan piiiitkästä aikaa hummaa sekä varusteita. Viikonloppu meni aamutallissa sekä oman tallin seurakilpailuissa. Lauantaina iltapäivällä alkoi oman tallin seuraestekilpailut. Arvoimme kaverini kanssa, että ilmoitetaanko ruuna mini 50cm luokkaan ja startataanko kyseinen luokka vai ei. Tultiin siihen päätökseen että kokeillaan ja tavoite oli päästä rata loppuun ilman kieltoja. Radalla Kekkonen järkyttyi ensimmäisenä väen tungoksesta kentän vieressä eli käytännössä katsojista. Ruuna ei meinannut uskaltautua mennä aidan vierestä ohitse mutta voitti kuitenkin pelkonsa ja pääsi aloittamaan suorituksensa.
Ei odotettu ratsastajan kanssa radasta hirveitä, koska esimerkiksi sarjaa ruuna ei ollut aikaisemmin ylittänyt koskaan saatikka lankkuesteitä. Polle oli niin ponteva, että ylitti jokaisen esteen mallikkaasti laukalla sekä osan ravilla lähestyen. Ruuna siis selvitti elämänsä ensimmäiset estekilpailut -4 virhepisteellä, eli yhdellä pudotuksella. (sarjan toinen osa)  Mahtavaa !
 

 
Esteradalta ei ole valitettavasti minkäännäköistä materiaalia, koska jännitin itse niin paljon että unohdin kuvata. Ylläoleva lyhyt videopätkä on aiemmista Kekkosen treeneistä.


 
Sunnuntaina oli kouluratsastuksen vuoro ja halleluja rata oli turvallisesti maneesissa seinien sisällä. Verkassa ruuna oli hyvä ja letkeä. Luulin, että ruuna kyyläisi tuomaria ja valkoisia aitoja mutta mitä vielä. Humma veti radan loppuun tyylillä ja niin rentona kuin olla ja voi ! Kekkosen ensimmäiset koulukilpailut ja tuloksen 62,5% ja toinen sija! Super !
 
Suitset Rossner, satula Pfiff Amaretto
 
Lapsi hevonen oli niin hieno, että sai ratojen lopuksi läjän leipää.

9.9.2013

Kiuruvesi ja kouluvalmennuksia



Villi Kukka.. Huopa: lamicell, pintelit: schockemöhle, satula: pfiff amaretto, suitset: equipe
Testasin Hollantilaista verkkokauppaa nimeltä Divoza. Tilasin kyseisestä verkkokaupasta Rossnerin versailles koulusuitset leveällä kiiltonahkaisella pullback turparemmillä. Enhän minä näitä olisi periaatteessa tarvinnut, mutta sain suitset puoleen hintaan ja suomesta en ole kohtuu hintaisia sekä fiksun näköisiä kiiltonahka suitsia vielä löytänyt. Verkkokauppa ja kaupan asiakaspalvelu saa täydet 10++ pisteet, en ole ikinä saanut missään kaupassa niin hyvää palvelua kuin kyseisessä yrityksessä. Laitoin pari kysymystä sähköpostitse heille menemään ja vastaus tuli melkeinpä heti. Suosittelen kyseistä firmaa lämpimästi !

Kekkoselle ei meinaa löytyä kunnollisia suojia saatikka pintelipatjoja. Useimmat pintelipatja setit sisältävät etu-sekä takajalan patjat, jolloin etujalan patjat ovat täysin turhia, koska ne ovat hummani kinttuun aivan liian lyhyet. Calevolta löysin eripituisia paksuja patjoja, mitä olen etsinytkin ja tein sinne samalla tulilla tilauksen. Calevon verkkokaupasta mukaan tarttui pintelipatjoja sekä uudet lampaankarva putsit vanhojen tilalle.

 
Viikonloppu toi tullessaan hulinaa. Viikonloppu sisälsi kouluvalmennuksia ja kansallisia estekilpailuja. Kekkonen pääsi jälleen valmennuspiireihin ystäväni kanssa. Kiuruvedellä käväisin pikaiseen lauantai aamuna ja kuvasin vain pari ensimmäistä luokkaa. Kuvat tulevat sivustolle galleriaan parin viikon sisällä.


Sunnuntaina kotitallillamme pyöri Paken kouluvalmennukset, johon myös Kekkonen pääsi jälleen mukaan. Ruuna sai hyvää positiivistä palautetta monelta eri taholta ja toimi hyvin ! Ruuna yllätti täysin, koska edellisenä päivänä omat reenini ruunan kanssa meni täysin läskiksi ja siitä jäi itselleni huono maku suuhun, ettei ruuna olisi valmennuksessakin niin "huono" toisella ratsastajalla. Valmennus meni kuitenkin paremmin kuin hyvin ja kuskilla sekä hevosella oli mukavaa. Kyseiset reenit oli ehkä parhaimmat ikinä hevosen kohdalta. Bravo !

27.8.2013

Turhia ja -ei niin turhia ostoksia


Hairahdin jälleen uusiin huopiin. Kekkosen edellisen valmennuksen myötä huomasin, että omistan yhdet pitkät punaiset takajalansuojat, johon tietysti piti hankkia  samansävyinen huopa. "Koulusettejä" en omista kuin kaksi, joten jotain uutta oli pakko hommata. Punainen huopa löytyi perus hööksistä, mutta jäin arpomaan kyseisen punaisen ja lamicellin harmaan huovan välille. En osannut päättää kumman ostan, joten otin kummatkin. Lamicellin huopa on harmaa, jossa logo ja reunukset ovat turkoosit, punaisessa huovassa on taas valkoinen kantti. Itse olen tähänasti suosinut aina tummansinistä, mutta Kekkonen on niin tumma, että sininen hukkuu hevosen väriin. Hyvä syy tilata uutta ! :D

 
Viikko takaperin kotiin tullessani pöydällä odotti mukava yllätys,  posti oli tuonut paketin, joka sisälsi Delavalin HCP65 hevosklipperin ! (..jonka sain vihdoin hankittua monen vuoden arpomisen jälkeen) Monta vuotta olen kiroillut moserin pikkukoneilla klippaamista ja aina ison koneen tilaaminen on jäänyt, koska paremmat koneet maksavat maltaita. Viimevuonna olin lähellä tilata, mutta kyseinen etu kerkesi mennä ohitse. Vanhemmissa postauksissa olen kertonutkin, että tähän asti olen klipannut Moser Rex 1230 mallilla, joka on kestänyt toooodella hyvin ja saa aikaan super jälkeä pieneksi koneeksi. Edullinen ja hiljainen, suosittelen ! Moserin ainut miinus on koneen koko, koko hevosen klippaaminen vie ihan tajuttomasti aikaa, mutta edelleenkin suosittelen konetta hevoselle, joka on todella herkkä äänille eikä anna isoilla koneilla klipata. Nyt on asia toinen ja olen onnellinen Delavalin HCP65 koneen omistaja. Kokeilinkin heti konetta Kekkosen kylkeen, mutta ruunalla oli niin onneton karva, että eihän siitä mitään tullut. Uhri oli testiajoon hommattava, joten pääsin ajelemaan testiksi yhden tallin suomenhevosista.
 
10minuuttia ja homma oli valmis,  tulos : polle karvaton ja ei tupsun tupsua. 


Käytössä DeLavalin konetta ei voinut kuin kehua, kone on todella hiljainen suhteellisen isoksi koneeksi ja ajaa todella hyvää jälkeä ! Hurraa, jääköön hyvästit monen tunnin klippaamisille sekä tervemenoa jännetupentulehduksille. (P.s Moserilla ja isoilla koneilla on yksi iso ero, moser vetää täysin karvattomaksi kun taas isot koneet jättää pidemmän sängen..)
 
© Ak.galleria.fi

23.8.2013

Kaasu hirtti, jarrut petti ja ratti irtos.


 
Huh, Kekkosen kanssa on meno ollut villimpää kuin aikoihin. Tänään kaasu hirtti, jarrut petti ja ratti irtosi laukassa totaalisesti, koska ruunan mielestä laukka isolla kentällä oli huisin hauskaa. Ruuna on siis tainnut löytää sisäisen estehevos sukunsa esteiden myötä. Lyhyesti ja ytimekkäästi: Laukattiin siis päättömänä ympäri kenttää. Pääasia, että hevosella on pirteyttä ja sillä on mukavaa.
 
 
Kekkonen sai pari päivää erilaista reeniä, koska hyvä ystäväni tuli katsastamaan tilannetta ja ratsastamaan purnukkaa. (Kuvat siis niiltä treeneiltä) Ensimmäisenä päivänä ruuna meni koulua ja toisena päivänä humma pääsi hyppäämään esteitä. Koulupuoli sujuu jo suht mallikkaasti, mutta esteitä ruunalla ei olla hirvittävästi menty. Joka hyppykerralla homma sujuu aina hieman paremmin ja näyttää, että hevonen alkaa löytämään pikkuhiljaa jalkojensa paikkoja. Tälläkertaa ruuna innostuikin jo esteistä, kun on alkanut tajuamaan homman ideaa. Parasta koko hommassa on myös se, että ruuna näyttää menevän tyytyväisenä esteen kuin esteen ylitse, eikä kammoa esimerkiksi johteita tai lankkuja jne.
 
Minne jalat pitää sijoittaa?
Kekkosen tasapaino alkaa olla suhteellisen kohdallaan, eikä meno ole enää niin päätöntä harppomista pitkien jalkojen kanssa. Hitaat askellajit tuottavat tällähetkellä päänvaivaa, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. Reenari oli ilmeisesti todella tyytyväinen hevoseen, koska melkein koko ratsastuksen ajan hänellä oli päällä melkoinen dollarihymy, jes !
 
Laitoin tänään Purnukan etujalkoihin ahkerana kylmäsavet, en kerinnyt kuin selkäni kääntää niin ruuna oli päättänyt tehdä itselleen kasvohoidon ja läträsi innoissaan savea naamaan jaloistaan. Kai se siellä poskessakin vaikuttaa..
 
Hyvän mielen hevonen- tapahtumat kuvat on nyt julkaistu gallerian puolella..